Jari Brandtista sanottua:

”Jari teki hyvin hommia liberona ja täytti paikkansa ollen Loimun kantavia voimia useampana kautena.” (Jouko Lindberg)

”Jarista muistuu mieleen positiivisuus, tavoitteellisuus ja aina loppuun asti yrittäminen itseään säästämättä. Hyvänä valmennettavana hän otti vastaan palautetta ja toteutti ohjeita.” (Juha Lönnqvist)

”Jari oli pelaajana periksiantamaton taistelija. Hän oli aina 100 lasissa myös harjoituksissa. Hän jäi mieleeni nuorena pelaajana, jolla oli aina silmät ja korvat auki meidän kokeneempien pelaajien suuntaan.” (Ville Kakko)

Jari Brandt (s. 1980) oli ensimmäisen kerran Loimun harjoituksissa vuonna 1989. ”Pääsin heti hyvään valmennukseen, sillä Pihlajamäen Leena valmensi silloin meidän E-poikien joukkuetta. Täytyy olla muutenkin kiitollinen siitä, kuinka laadukkaaseen valmennukseen pääsin vuosi toisensa jälkeen. Perusasiat opetettiin meille tosi hyvin. A-pojissa meidän joukkueemme selviytyi keväällä 1998 SM-lopputurnaukseen ja samassa ikäluokassa voitimme Power Cupin”, Jari muistelee.

Liberon eli takakenttäpelaajan käyttöönotto SM-liigassa toteutettiin kaudella 1998-99. Loimun takakentän erikoismieheksi löytyi tuolloin seuran oma kasvatti, 17-vuotias Jari Brandt.

”Loppukeväällä tai alkukesästä Lindbergin Jouko soitti kysyen halukkuuttani tulla liigaryhmään mukaan. Kesän aikana hyppäsin siihen rooliin. Se oli silloin tietenkin ihan uutta, mutta siitä se alkoi sujua. Nykyisin on vaikea kuvitella lentopalloa ilman liberopelaajaa. Peli taitaa olla paremman näköistä, kun yli kaksimetriset keskitorjujat eivät ole takakentällä häärimässä”, kertoo Jari.

Loimun edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi tuli kaudella 2000-01 Juha Lönnqvist. Jari jatkaa: ”Meillä oli tosi kova porukka kasassa. Pelaajien kesken ei ollut muuta tavoitetta kuin mestaruus, vaikka seuran tavoite annettiin ulos maltillisemmin. Me tiedettiin, että tällä kokoonpanolla se on mahdollista. Löne oli nuori valmentaja, ja hän oivalsi tosi hyvin, miten saa kokeneet pelaajat täyteen kukoistukseensa. Me nuoret treenattiin enemmän, ja kokeneille pelaajille vähän maltillisempi harjoitusmäärä taas oli sopiva. Näin he pysyivät terveinä ja pystyivät keskittymään myös muuhun elämään.

Runkosarja oli peruspuurtamista, mutta me kiristettiin tahtia mitä pidemmälle mentiin. Isku-Volley laittoi meidät välierissä tosi tiukoille. Loppuottelut Pielaveden Sampoa vastaan eivät jättäneet epäselvyyttä Suomen parhaasta lentopallojoukkueesta Loimun jyrätessä mestaruuteen antamatta erääkään vastustajalle. Tiesimme koko ajan, mitä pitää tehdä ja luotimme toisiimme kentällä ja kentän ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan tosi hyvä kausi myös itseltäni.”

Mestaruuskauden jälkeen Jari lähti pelaamaan Saksaan, II-Bundesliigan joukkueeseen Volleytigers Ludwigslustiin. ”En etsinyt pelipaikkaa kovista seuroista. II-Bundesliiga oli tasoltaan sellainen, että pystyin siinä ohella opiskelemaan”, Jari korostaa.

Jari palasi kaudeksi 2002-03 Loimuun, jonka uutena valmentajana aloitti Ismo Tuominen. Nuoren joukkueen alkukausi oli vaikea. ”Me hävittiin muistaakseni ensimmäiset kymmenen ottelua. Se oli hankalaa ja opettavaista aikaa. Semmoisestakin kurjimuksesta voi nousta, ja loppukausi sujui huomattavasti paremmin”, Jari kertoo.

Kahden heikomman kauden jälkeen Loimuun syttyi uusi liekki kaudella 2003-04. Jukka Europaeuksen ja Eero Alatalon valmentamaan joukkueeseen toi tarvittavaa kokemusta Sami Heikkiniemen paluu Loimuun. Tärkeä palanen oli myös joukkueen hakkuriksi tullut argentiinalainen Diego Bonini. Itsekin jo joukkueen kokeneempaan kaartiin kuulunut Jari muistelee: ”Kahdeksanneksi sijoittunut Loimu sai vastaansa puolivälierävaiheessa ylemmän jatkosarjan voittaneen Pielaveden Sammon. Yleisesti uskottiin Sammon voittavan meidät suoraan kolmessa ottelussa. Ottelusarja venyi kuitenkin aina viidenteen otteluun, jonka tuleva mestarijoukkue, Sampo voitti 3-2.

Meillä oli valtava halu voittaa, mutta Sampo oli niukasti parempi. Meille jäi yhteinen muistijälki kevään tappiosta, joka hitsasi meitä yhteen. Kyllä siinä sitten vallan eri draivilla lähdettiin seuraavaan kauteen Ruslan Zhbankovin ja Eero Alatalon johdolla.”

Kausi 2004-05 huipentui joulukuussa Helsingin jäähallissa pelattuun Suomen cupin finaaliin. ”Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Salon Piivolley oli ammattilaisten muodostama ja paljon harjoitteleva huippujoukkue. Heidän rosterinsa oli aivan jäätävän hyvä. Meillä oli Heikkiniemen Sami, Bonini ja nuoria kavereita sekä meikäläinen. Eihän meidän olisi kuulunut sitä ottelua voittaa. Periaatteessa meillä oli vastassa ylitsepääsemätön este ja silti me luotimme siihen, että me voitetaan. Se oli ihan käsittämätön ottelu, joka päättyi meidän 3-1 voittoon.

Bonini loi uskoa meihin, ja hänellä oli kyky ottaa yleisö mukaan. En muista, kuinka monta bussillista loimulaisia olikaan katsomassa peliä.

Pelasimme sinä kautena Baltic cupissa, ja pääsimme tosi pitkälle omassa liigassa. Huikeissa välierissä hävisimme Sammolle. Mä olin varma, että mennään finaaliin, mutta jotain siinä vain tapahtui. Ehkä bensa loppui kesken, sillä meillä oli hirvittävä määrä pelejä. Itse kävin jo töissä ja olin saanut opiskelut päätökseen sen kauden aikana pelaamisen rinnalla. Se kävi yksinkertaisesti liian raskaaksi. Muistan, miten kerran tulin jostakin pelireissusta kotiin ja katsoin kalenterista, milloin mulla olisi seuraava vapaapäivä. Se oli 63 päivän päässä. Lopetin liigaurani tähän hienoon kauteen, vaikka olin vasta 24-vuotias.”

Jarin ura jatkui kaudella 2005-06 VG-62:n 1-sarjajoukkueessa, jota valmensivat Kai Rumpunen ja Ville Kakko. Silloin tällöin hän kävi myös Loimun harjoituksissa.

Loimu selvitti jälleen tiensä Suomen cupin finaaliin. Vastustajakseen Loimu sai joulukuussa Helsingin jäähallissa pelatussa ottelussa SM-liigaa johtaneen Napapiirin Palloketut. Joukkueessa oli loukkaantuminen ja Jaria tarvittiin jälleen. Jari muistelee: ”Perjantaina lähtiessäni töistä en olisi ikinä arvannut, että sunnuntai-iltana Suomen cupin hopeamitali roikkuu kaulassani. VG:n joukkueella oli vapaa viikonloppu ja pidimme perjantai-iltana saunaillan. Seuraavana aamuna Ruslan soitti minulle kysyen: `Terve Jari, mitä sinulla on tänä iltana ohjelmassa? Nyt olisi Helsinkiin lähtö ja huomenna peli, jos haluat?´ Tottakai minä lähdin joukkueen avuksi. Sehän on kunnia-asia, kun pyydetään. Jonkun verran sain peliaikaa, ei kauhean paljon. Me hävittiin se ottelu 3-1.”

Keväällä Ruslan soitti jälleen Jarille. Puolivälieräotteluissa Loimu sai vastaansa Napapiirin Palloketut. Ensimmäisen Rovaniemellä pelatun ottelun NaPa voitti. Sen jälkeen suuri osa joukkueesta sairastui vatsatautiin. Loimu yritti siirtää ottelua, mutta NaPa ei suostunut siihen. Jari jatkaa: ”Käytännössä meitä oli neljä VG:n pelaajaa melkein koko ottelun kentällä. Loimun hätätilaryhmä taisteli urhoollisesti, vaikka hävisimmekin ottelun 3-0.”

Tämän jälkeen seurasi hiljaisempia vuosia lentopallon suhteen. Täyttä taukoa Jari ei sentään pitänyt, sillä hän kävi kerran viikossa liigajoukkueen harjoituksissa. Näin jatkui kevääseen 2009 asti, jolloin Jari löysi itsensä jälleen liigakentiltä tällä kertaa yleispelaajana.

Sama toistui keväällä 2010. ”Treenasin edelleen kerran viikossa liigajoukkueen mukana. Kai Stenius rupesi hyvissä ajoin kyselemään, että mites tuo kevät, tulisinko pelaamaan? Play offit rupesivat alkamaan, eikä tullut mitään kutsua, joten lopetin treenaamisen ja annoin joukkueelle mahdollisuuden hitsautua yhteen ilman ulkopuolisia. Loimu ja Sun Volley kävivät tiukan välieräsarjan, jonka ratkaisu jäi seitsemänteen otteluun. Loimun joukkue oli jo matkalla Ouluun, kun mulle soitettiin ja kysyttiin pystyisinkö lähtemään Ouluun? Välieräottelu oli edessä seuraavana päivänä. Mä en ollut kolmeen viikkoon koskenutkaan palloon, mutta ehdin hieman harjoitella vastaanottoa ennen yöjunan lähtöä Ouluun. Taksi haki minut aamulla Oulun rautatieasemalta ja vei suoraan palloiluhalliin. Illan ottelussa huomasin olevani aloituskuusikossa yleispelaajana. Me hävittiin se tiukka ottelu, ja edessä olivat pronssiottelut Isku-Volleyta vastaan.”

Pronssimitalit ratkaistiin kahdella voitolla. Loimu otti ensimmäisen kiinnityksen pronssimitaleihin voittamalla kotiottelunsa Kerttulassa. Toisen ottelun Isku-Volley voitti kotonaan Pyynikillä. Näin ratkaisu jäi kolmanteen niin ikään Pyynikin palloiluhallissa käytyyn otteluun, jonka Loimu voitti 3-1.

Jari jatkaa: ”Viimeisen ottelun Tampereella mä pelasin liberona, ja pystyin olemaan hyvänä tukena joukkueelle. Se oli aivan mahtava kevät. Nuo pelit jäivät minun viimeisiksi pääsarjatasolla. Nyt kun aikaa on vierähtänyt voin kertoa, että neuvottelin Loimun kanssa tosi pitkään jatkosta. Minulle tarjoutui yhtäkkiä kolmekymppisenä mahdollisuus pelata lentopalloa päätyökseni. Mä en siinä elämäntilanteessa kuitenkaan uskaltanut siihen tarttua.”

Vuosien 2019 ja 2020 keväinä Jari oli jälleen Loimun liigajoukkueen kanssa treenaamassa. Jari kertoo tarkemmin: ”Keväällä 2019 joukkueen libero oli loukkaantunut, ja pudotuspelit rupesivat lähestymään. Kävin varmaan toista kuukautta tosi aktiivisesti treenaamassa. Johonkin se sitten vain jäi, ja Loimu meni sen kauden lopun muilla liberoilla.

Keväällä 2020 Vuorisen Kasperin ollessa päävalmentajana Loimulla oli jälleen ongelmia vastaanoton kanssa. Kausi päättyi kuitenkin koronan takia. Vielä edellisenä iltana olin heidän peliin valmistavissa treeneissään. Tuo ilta jäi viimeiseksi, jolloin olen ollut Loimun liigajoukkueen toiminnassa mukana.”

Ikiloimu Jari Brandt toteaa lopuksi: ”Mulla on aina ollut läheinen suhde Loimuun, ja toivon aina joukkueelle kaikkea parasta. Pelivuosieni varrella olen tutustunut hienoihin ihmisiin ja lisäksi saanut valmentajilta ja pelikavereilta tosi arvokasta oppia, jota olen voinut hyödyntää myös työelämässä. En voi olla kuin kiitollinen heille kaikille ja Loimulle!”