Ossi Rumpusesta sanottua:

”Ossi on aina harjoitellut kovaa ja intohimoisesti. Omalla tekemisellään hän on ollut esimerkkinä muille pelaajille, niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.” (Ville Kakko)

”Tahto ja taito tekivät Ossista huippupelaajan.” (Marko Rantanen)

Ossi Rumpunen (s. 1989) oli seitsemänvuotiaana ensimmäisen kerran Loimun harjoituksissa, joita hänen isänsä Kai veti. Enemmän Kai kuitenkin valmensi Ossia kaksi vuotta vanhemman veljen Tomin ikäluokkaa. Kia Venho (nyk. Kuitunen) oli Ossin ensimmäinen oman perheen ulkopuolinen valmentaja.

Ossi kertoo näistä ajoista: ”Pääsin oman ikäluokkani joukkueen lisäksi harjoittelemaan myös kaikkina juniorivuosinani Kaitsun valmentamassa joukkueessa Tomin kanssa. Sain harjoitella niin paljon, kun vaan jaksoin ja ehdin. Kun harjoittelin Tomin ja muiden kanssa, mä olin aina se nuorin. Jouduin tekemään kovasti hommia, että pärjäsin siinä porukassa jollakin tavalla.”

Vuonna 2004 Ossi oli voittamassa ikäluokan 1987 joukkueessa B-poikien Suomen mestaruutta yhdessä isoveljensä kanssa. Joukkuetta valmensivat Kai ja Virtasen Jukka. Nuorten maajoukkueessa Ossi pelasi ensimmäisen kerran vuonna 2005.

”Kun kävin Aurajoen urheilulukiota tulivat aamutreenit kuvioihin. Meillä oli neljänä aamuna harjoitukset iltaharjoitusten lisäksi. Ja koulunkin eteen joutui tietenkin näkemään vaivaa. Se oli raskasta aikaa. Silloin en pelannut vielä Loimussa, vaan 1-sarjassa VG-62:ssa”, Ossi toteaa.

Valmentaja Juha Lönnqvist muistelee: ”Minulla on ensimmäiset muistikuvat Ossista VG:n vuodelta. Nuori, hyväkäytöksinen poika, joka tuli aina harjoituksiin hyvällä asenteella selkeänä tavoitteena olla joka hetki parempi.”

Ossi jatkaa: ”Vuonna 2005 Kuortaneelta tuli useampi pelaaja Loimuun. Heille tarvittiin joukkue, jossa he saivat paljon peliaikaa. Loimun farmijoukkueena tuolloin ollut Naantalin VG-62 oli noussut 1-sarjaan, ja sinne kerättiin vanhoja liigapelaajia nuorten avuksi ja tueksi. VG:ssä olivat valmentajina Lönnqvistin Juha, Kakon Ville ja isäni apuvalmentajan roolissa. He vaativat, että kun sinne tultiin niin siellä tehtiin täysillä töitä. VG oli erinomainen kasvuympäristö.

Toisen lukiovuoden olin Kuortaneella. Nuorten EM-karsinnat olivat tulossa, ja sinne koetettiin saada kaikki pelaajat valmistautuaksemme mahdollisimman hyvin näihin karsintoihin.

Kuortaneella pelasin sinä kautena 2-sarjaa, mutta pelasin myös VG:ssä. Viikonlopun ohjelma saattoi olla sellainen, että pelasin lauantaina Oulussa 2-sarjan ottelun, minkä jälkeen lähdin junalla kotiinpäin. Seuraavana päivänä pelasin Naantalissa 1-sarjaa. VG:tä valmensivat tuolloin Ville ja Tuomas Alatalo.

Kolmanneksi lukiovuodekseni palasin Aurajoen urheilulukioon, ja tulin Loimuun pelaamaan. Saatiin sovittua, että harjoittelin Loimun kanssa, mutta pääsin myös VG:n peleihin mukaan. Tuo ensimmäinen Loimu-kauteni oli 2007-2008. Se oli sekä Loimua että VG:tä ja lukion viimeistä vuotta.

Muistan aina kesän 2007 ennen ensimmäistä mestaruusliigakauttani. Loimua valmensi silloin argentiinalainen Ruben Wolochin, joka oli poikkeuksellinen valmentaja, koska hän oli myös kesän Raisiossa. Hän piti itsestään selvänä, että täällä harjoitellaan ammattimaisesti kaksi kertaa päivässä kesälläkin. Meillä oli silloin tosi nuori joukkue, ja suurin osa meistä oli kesätöissä. Wolochin ratkaisi asian siten, että meillä oli maanantaista perjantaihin iltaharjoitukset viidestä puoli yhdeksään. Ensin oli lajiharjoitus ja sen jälkeen vielä fysiikkaharjoitukset. Lisämausteen tähän toi, että minun piti olla aamulla kuuden aikaan lajittelemassa postia ja sen jälkeen jakamassa sitä. Posti oli siinä mielessä hyvä työpaikka, että ehdin työpäivän jälkeen hieman syömään, lepäämään ja keräämään voimia.”

Ossi pelasi Loimussa kaikkiaan kymmenen ja puoli kautta. Valmentajat vaihtuivat suunnilleen joka vuosi, pelaajistossa tapahtui muutoksia, mutta Ossi oli uskollinen omalle joukkueelleen. Hän korostaa, miten aloitti vaihdosta ja vuosi vuodelta vastuu lisääntyi ja hän sai ison roolin. Ossi toimi pitkään myös joukkueen kapteenina. Myös opiskelu Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella piti hänet täällä.

”Ossi oli parhaimpina pelivuosinaan niin oranssi-mustalla sydämellä varustettu, etten saanut häntä houkuteltua Hurrikaaniin useasta yrityksestä huolimatta!” Ville Kakko korostaa.

Kauden 2009-2010 pronssi jäi Ossin ainoaksi mestaruusliigamitaliksi. Hän toteaakin: ”Se on tietysti harmi, ettei ole tullut muita mitaleja ja varsinkaan sitä kirkkainta mitalia. Kaudella 2014-2015 oltiin lähellä, mutta hävittiin pronssipelit VaLePa:lle harmittavasti 2-1. Tuomen Henri valmensi silloin meitä.”

Vuonna 2015 Ossi pelasi myös viisi maaottelua.

Ossi halusi uransa tässä vaiheessa toteuttaa vielä unelmansa ammattilaissopimuksen solmimisesta ulkomaisen seuran kanssa. Ossi ja Tomi päätyivät molemmat kaudeksi 2016-2017 Saksan pääsarjajoukkue Düreniin, jota valmensi Tommi Tiilikainen. Rumpusten lisäksi joukkueeseen kuului Loimussakin aiemmin pelannut passari Jani Sippola.

Ossi muistelee: ”Mä aloitin kolmantena yleispelaajana, mutta joulun lähestyessä pääsin pelaamaan monta peliä, kunnes polvi alkoi vaivaamaan. Se jouduttiin leikkaamaan ja toipumisessa meni aikaa. Olin juuri saanut jalansijaa ja pelit olivat sujuneet hyvin, ja sitten tuli tämä takapakki. Loppukaudesta pääsin jälleen kentälle.

Mä olisin varmaan saanut uuden sopimuksen siihen samaan seuraan, mutta takeita pelaamaan pääsemisestä ei ollut. Olisin kukaties ollut taas se kolmas yleispelaaja, joten lähdin hakemaan joukkuetta, jossa saisin pelata. Kesän aikana ei löytynyt mitään, joten jäin Loimuun. Aloitinkin kauden Loimussa, mutta marraskuussa siirryin takaisin Saksaan Solingenin joukkueeseen.”

Näiden Saksan kausien jälkeen Ossi palasi Loimuun, ja aloitti työt osa-aikaisena opettajana. Ossi kertoo: ”Kun kävin töissä, harjoittelin ja pelasin Loimussa sekä oli jo kotielämääkin, en enää päässyt fyysisesti sellaiseen kuntoon kuin olisin halunnut. Näin ollen kausi 2018-2019 jäi viimeiseksi kaudekseni Loimussa.”

Ossin lentopalloura ei kuitenkaan vielä päättynyt, sillä hän teki sopimuksen 1-sarjassa pelanneen TuTo:n kanssa. Tähän vaikutti se, että joukkueessa pelasi useita vanhoja Loimusta tuttuja pelaajia. Toisen TuTo-kauden päätteeksi joukkue nousi mestaruusliigaan.

”Ajattelin, että nyt riittää. Kävi kuitenkin ilmi, että se sama joukkue jatkaisi. Sain sovittua, ettei minun tarvinnut joka ilta enää käydä harjoituksissa, sillä meillä oli jo pieni lapsi kotona. Niinpä tuli lähdettyä mestaruusliigaan vielä kaudeksi 2021-2022. Tutulla kaveriporukalla halusimme mitata, kuinka hyviä me vielä ollaan. Ruslan Zhbankov valmensi silloin viimeistä kauttaan TuTo:ssa. Minun lentopallourani päättyi siihen kauteen.

Näin jälkikäteen kun miettii, olisi ollut hienoa lopettaa ura Loimun oranssi-mustassa paidassa. Sitä Kerttulan hienoa tunnelmaa tiukoissa ratkaisupeleissä muistelen vieläkin. Kylmät väreet ovat kulkeneet selkäpiissä, kun on saanut olla kentällä”, Ossi miettii.