MARKKU MÄKILÄ

"Markku Mäkilä oli tarkka ja monipuolinen passari. Hän oli todellinen herrasmiespelaaja, joka ei tehnyt itsestään numeroa, vaan antoi tekojen puhua."

Markku aloitti lentopallon 14-vuotiaana Euran Raikussa. Ennen siirtymistään Loimuun hän oli pelannut kymmenen vuotta Raikun riveissä 2-sarjaa. Kaudeksi 1976-77 Markku siirtyi 1-sarjassa pelanneeseen Loimuun, jota valmensi Erkki Pölönen. Markun ura Loimussa kesti kuusi kautta. Näinä vuosina Loimu nousi mestaruussarjaan keväällä 1977. Tämän jälkeen joukkue saavutti valmentaja Jukka Kutilan johdolla pronssi- ja hopeamitalikausien jälkeen lopulta seuran ensimmäisen Suomen mestaruuden kaudella 1981-82. Mestarijoukkueen kapteeni Markku Mäkilä lopetti lentopallon pelaamisen tähän kauteen. Loimuvuosinaan hän asui ja oli päivät töissä Eurassa, mistä käsin hän kävi harjoituksissa ensin Raisiossa ja myöhemmin Turussa. Lisäksi tulivat tietenkin ottelut. Markku pelasi upealla urallaan 170 mestaruussarjaottelua mustaoranssi-paidoissa. Maajoukkuetasolla Markku pelasi 12 nuorten maaottelua vuonna 1969 ja 25 miesten maaottelua vuosina 1978-79. Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä Tanskassa pelatuissa PM-kisoissa, jotka päättyivät Suomen voittoon. Markku oli voittamassa myös keväällä 1979 Suomen ensimmäistä Länsi-Euroopan mestaruutta Ruotsissa pelatussa turnauksessa.

Pelaajauransa jälkeen Markku toimi noin kymmenen vuotta erotuomarina. Vuosina 1990-93 hän tuomitsi 35 SM-sarjaottelua. Tämän jälkeen hän on ollut mukana Euran Raikun juniorivalmennuksessa omien lastensa pelaamisen myötä. Markku on ollut Raikun B-tyttöjen valmennusryhmässä voittamassa kahta Suomen mestaruutta kausina 2006 ja 2007.

Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi