Reino Santaharju (s. 1939) on ollut alusta lähtien mukana Loimun toiminnassa ensin pelaajana ja sen jälkeen aktiivisena seuratoimijana. Pelaaja-aikaansa hän muistelee seuraavasti: ”Tulin Loimuun heti vuonna 1958 ollessani vielä töissä Raision Tehtailla. Joukkueen runko muodostui Tehtaitten työntekijöistä. Suomisen Antti, Kankaan Lauri ja Pölösen Erkki olivat minun lisäkseni töissä Tehtailla. Muut pelaajat, joita olivat muun muassa Liekkalan Juhani, Rekolan Juhani ja Lempisen Veikko asuivat Tahvion koulun lähellä. Talvisin pelasimme sarjaotteluja koululla ja kesäisin pelasimme Suomi-cupin pelejä Tehtaitten ulkokentällä. Loimun lentopallo oli alkuvuosina lähinnä pelailua ilman kauaskantoisia suunnitelmia. Pelimatkat kuljimme omilla autoillamme.” Viimeisen kautensa seuran edustusjoukkueessa Reino pelasi kaudella 1970-71. Lentopallon pelaaminen veteraanisarjoissa jatkui tämän jälkeen vielä pitkään. Hän on ollut voittamassa muun muassa 50-vuotiaiden Suomen mestaruutta Loimun Pater Nestoreissa vuonna 1989.

Loimun johtokunnassa Reino teki pitkän työrupeaman 1960-luvun jälkipuolelta vuoteen 2003. Hän oli 1970-luvun alkupuolella seuran varapuheenjohtaja, kunnes kesällä 1973 Reinosta tuli puheenjohtaja tehtävää hoitaneen Reino Vienon loukkaannuttua vaikeasti liikenneonnettomuudessa. Loimun puheenjohtajan tehtäviä hän hoiti vuoden 1974 vuosikokoukseen saakka. Keskeisin tehtävä Reinolla oli kuitenkin toimiminen seuran rahastonhoitajana vuosikymmenet. Reino kertoo: ”Rahankeräys on aina kuulunut tehtäviini. Seuran talouden tukijalkana oli vuodesta 1967 Raision keskustassa Pullin kioskilla ollut veikkauspiste. Keskiviikkoisin teimme vuoronperään veikkaustilitystä, jossa vierähti aikaa aamuyöhön saakka. Vuorot olivat kerrallaan kuukauden pituisia. Tilityksestä huolehti noin kymmenen hengen ryhmä. Veikkaustoimistolla oli säännöllisenä tulonlähteenä huomattava merkitys Loimun toiminnalle. Seura hoiti veikkaustoimistoa 1990-luvun alkupuolelle saakka.”

Loimun ottelutapahtumissa Reinon vastuulla olivat lipunmyynnin järjestäminen sekä tuomaripalkkioiden maksaminen. Loimun pitkäaikainen puheenjohtaja Jorma Susi muistelee: ”Reino hoiti tehtävänsä aina tunnontarkasti. Suomen cupin otteluissa tuotot tasattiin joukkueiden kesken. Kerran 1960-luvun lopulla Raision Tehtaitten kentällä pelatun Loimun ja Euran Raikun välisen ottelun tuotosta syntyi kinaa. Reino koki tilanteen siten, että Loimu joutui maksumieheksi oikeudettomasti. Vierasjoukkueen ahtautuessa pikkubussiin Reino seurasi tilannetta tarkasti. Bussin lähtiessä liikkeelle hän pysäytti auton, näytti poliisin virkamerkkinsä ja totesi auton ylikuorman. Reino kirjoitti kuljettajalle sakkolapun, mikä oli juuri äskeisen kinan suuruinen. Henkeen ja vereen loimulaisena hän totesi tapauksen jälkeen, kun sitä rahaa ei saanut Loimu niin ei sitä saa vierailijakaan.”

Varsinais-Suomen lentopallovaltikka oli kauteen 1973-74 saakka Turun Tovereilla. Reinolla oli ratkaisevan tärkeä rooli siinä, että pelaajavirta alkoi käydä yhä vilkkaampana TuTo:sta Loimuun. Erityisen käänteentekevää oli kaudella 1972-73 Varsinais-Suomen parhaaksi lentopalloilijaksi valitun Timo Vienanlinnan siirtyminen seuraavalla kaudella Loimuun. Näin Loimun edustusjoukkueesta, silloisesta 2-sarjalaisesta tuli alueen kärkijoukkue.

Reino jatkaa: ”Loimu nousi mestaruussarjaan sen ansiosta, että Euran pojat tulivat tänne. Valtosen Karin ja Kaupin Simon kanssa käydyissä neuvotteluissa minä en ollut mukana, mutta Markku Mäkilän Loimuun siirtymisen olin neuvottelemassa Pölösen Ekin kanssa Eurassa. Sopimukseen kuului, että maksoimme hänelle matkakorvaukset bensalaskujen mukaan. Niin ikään kävin Ekin kanssa Uudessakaupungissa puhumassa Rumpusen Kain Loimuun. Sopimussumma oli sitä luokkaa, että tarjosimme Kaille ja hänen isälleen Pookissa ruuat. Jukka Kutilan aikana oli sellainen tapa, että hän katsoi sopivat pelaajat ja käski muitten mennä neuvottelemaan. Olen ollut neuvottelemassa tänne ainakin Markku Ahilan ja Eero Alatalon. Jälkimmäisen kanssa käydystä neuvottelusta muistan, että Loimu kävi pelaamassa Oulussa ja Eero tuli käymään meidän hotelliimme. Sundelinin Seppo, Suden Jorma ja minä neuvottelimme sopimuksen siellä hänen kanssaan. Me hankimme hänelle työpaikan Raisiosta. Samalla matkalla lainasin auton Oulun poliisilaitokselta, ja kävin tekemässä kuulustelun Pohjolan poikakodissa Muhoksella. Sinä viikonloppuna tuli hoidettua paljon asioita. Raha ei tuohon aikaan neuvotteluissa liikkunut, vaan pyrimme järjestämään Raisioon tuleville pelaajille työ- tai opiskelupaikan.”

Reino on ollut monien muiden loimulaisten tapaan toimitsijatehtävissä molemmissa Suomessa pelatuissa EM-kisoissa, joiden yhtenä kilpailupaikkakuntana oli Turku. Vuoden 1977 EM-kisoissa Reino oli Turun järjestelytoimikunnassa toimitsijapäällikkönä ja vuoden 1993 kisoissa hän vastasi lipunmyyntiorganisaatiosta. Reino lisää: ”Olin toimitsijatehtävissä jo vuonna 1966 naisten PM-kisoissa, jotka pelattiin Pernon koulun kaarihallissa. Se oli silloin suurin lentopalloturnaus, mitä näillä kulmilla oli järjestetty.”

Oma lukunsa olivat jokakesäiset Kultarannan lentopallo-ottelut. Mauno Koiviston presidenttikaudella pelattiin lentopalloa kerran viikossa kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin Kultarannassa ja sadepäivinä Kerttulan liikuntahallissa. Lentopallo-ottelut jatkuivat edelleen Martti Ahtisaaren ja osin vielä Tarja Halosen presidenttikausina. Ahtisaaren aikana pelattiin kerran kesässä, joskus kaksikin. Halosen aikana on pelattu kerran kesässä. Perinne on päättynyt, koska Mauno Koivisto ei pysty enää pelaamaan. Presidenttipelien järjestelyistä vastasi suurelta osin Reino.

”Koskaan ei tarvinnut pohtia, mistä saisi pelaajat. Kuuden pelaajan hankkiminen tavalliseen 5-sarjan otteluun oli vaikeampaa kuin 20 veteraanipelaajan houkutteleminen Kultarantaan keskellä päivää. Tuntui siltä, että kaikki muut menot siirrettiin silloin, kun Kultarannassa oli lentopalloa. Pelit pelattiin aina tosissaan ja pisteistä riideltiin kuten puulaakipeleissä”, hän korostaa.

Reino vastasi myös vuosikaudet Varsinais-Suomen piirin kilpailutoiminnasta ollessaan piirin lentopallojaoston kilpailuvaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi hän oli pitkään Suomen Lentopalloliiton kilpailuvaliokunnan jäsenenä. Toiminnastaan lentopalloilun hyväksi Reino on saanut ensimmäisenä loimulaisena liiton kultaisen ansiomerkin. Vaatimattomaan tapaansa Reino toteaa: ”Olen saanut paljon lentopallosta, jos se on aikaakin vienyt. Jotain tässä on kuitenkin täytynyt harrastaa, että on saanut ajan kulumaan.”