UUTISET
Otteluennakon tarjoaa:
Lauantai-iltana alkavat karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2-1 Vantaa Ducksin.
Lempo pelasi mainion kauden 1-sarjassa. Joukkue voitti suurimman osan peleistään voittolukemin 3–0. Tappioita kertyi kauden aikana vain kolme. Lempo on todellakin ansainnut paikkansa sarjakärkenä kauden päätteeksi. Usealta Lempon pelaajalta löytyy myös kokemusta Mestaruusliigasta. Kerttulan yleisölle kenties tutuin pelaaja on Loimussakin aiemmin pelannut loimaalaislähtöinen Kasimir Vuorinen. Lempo-Volleyn päävalmentajana toimii Loimussa lentopallo-oppinsa saanut Tuomas Alatalo.
Loimun miehistö on treenannut Mestaruusliigakauden ja karsintapelien väliviikot tiiviisti yhdessä. Joukkueen kapteeni libero Ville Sihvonen johtaa joukkonsa pelikentälle lauantai-iltana. Aapeli Kouki pääsi Mestaruusliigakauden loppupuolella huikeaan pelivireeseen ja häneltä odotetaan hyviä pelejä myös tulevana viikonloppuna. Hakkurin paikalla Veeti Nikkiseltä odotetaan tulevissa karsinnoissa paljon pisteitä. Passarin paikalla nähdään runkosarjan alussa paljon peliaikaa saanut nuori Jaaro Mattson. Loimun ulkomaalaisista ammattilaisista passari Samuel Jaramillo ja yleispelaaja Max Roquet eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan karsintoja, vaan pyysivät runkosarjan jälkeen pääsevänsä kotimatkalle, johon Loimu pienen pohdinnan jälkeen ymmärtäväisesti suostui.
Ensimmäinen karsintapeli pelataan Kerttulassa tulevana lauantaina. Joukkueiden toinen kohtaaminen on Lempäälässä Lempäälä-areenalla heti seuraavana päivänä. Liigapaikka ratkeaa kolmella voitolla, joten Kerttulassa pelataan ainakin vielä lauantaina 18.4.2026 klo 18. Tarvittaessa pelataan vielä kaksi peliä lisää, jotta kolme voitto saadaan ratkottua. Karsintojen voittajalla on oikeus anoa liigapaikkaa ensi kaudelle muiden liigajoukkueiden tapaan. Vaikka puheissa on vilahtanut tavoite joukkuemäärän kasvattamisesta kymmeneen, niin ainakaan virallisesti ei tällaista ole seuroille kerrottu, joten karsintapeleillä on todellakin iso merkitys!
Loimu on pelannut korkeimmalla sarjatasolla vuodesta 1977 alkaen. Nyt tarvitaan yleisönkin tukea sarjapaikan varmistumiseen, koska kausi 2026–2027 on Loimulle merkkivuosi, kun täyteen on tulossa 50 vuotta yhtäjaksoisesti pääsarjassa. Ja kahden vuoden päässä siintää seuran 70-vuotisjuhlat.
Karsintaotteluiden järjestelyt ovat Mestaruusliigan runkosarjaotteluiden kaltaiset, mutta pudotuspelien tapaan tavalliset kausikortit eivät ole näissä peleissä voimassa. Partner- ja Loimu-kortit sen sijaan ovat ja yhteistyökumppaneiden Partnertilassa on otteluennakko normaaliin tapaan puoli tuntia ennen ottelun alkua. Iso muutos liigakarsinnoissa nähdään kotisohvilla, kun Lentopalloliiton sopimus Ruudun kanssa ei sisällä karsintaotteluita, vaan nämä ottelut on katsottavissa LentisTV:stä, jonne ainakin avauspeli tuotetaan selostamattomana yhden kameran tuotantona. Lauantaina kannattaa siis ponnistaa kotisohvalta kohti Kerttulaa!
Happy Hour tarjouksena ottelun alkamiseen asti anniskeluteltan antimet 5€ ja 2 makkaraa ja Laitilan limu 5€.
LOIMU vs LEMPO-VOLLEY
Lauantaina 11.4. klo 18:00
KERTTULAN LIIKUNTAHALLI
Tule kannustamaan Loimu voittoon!

