Siirry sisältöön

UUTISET

29.1. Ducks haki pisteet Raisiosta

29 tammikuun, 2021

Vantaa Ducks saapui perjantaina Raisioon kahden Loimun ex-liberon johdolla, kun sekä vieraiden puolustavan liberon roolissa että päävalmentajana penkin päässä oli Loimun takakentältä tuttuja kasvoja. Ducks paluu Mestaruusliiga-kentille Juho Rajalan komennuksessa sujui voitokkaasti, kun vieraat nappasivat 1-3 (23-25, 27-25, 18-25, 20-25) voiton tuliaisiksi.

Loimu oli ottelun avauserässä takaa-ajajan roolissa, mutta erän puolivälissä Elviss Krastinsin ja Eetu Mäen peräkkäiset torjuntapisteet nostivat isännät 16-14 johtoon ja pakottivat vieraat aikalisälle. Heti aikalisän jälkeen Loimun passari Lasse Jylhä tuotti mielihyvää sen ottaneelle Rajalalle syöttämällä verkkoon. Ducks-hakkuri Joonas Jokelan vahvoilla syötöillä vieraat nousivat rinnalle ja ohi. Tasaisten loppuvaiheiden jälkeen erän ratkaisupisteet Loimun parkettiin tehtaili ensin torjumalla ja sitten hyökkäämällä keskitorjuja Lauri Lehtonen.

Toiseen erään Loimun päävalmentaja jätti avauserässä jo kentälle päässeen Väinö Rahkon kentälle ja vaihtoi erän edetessä yleispelaajana ensimmäisen erän pelanneen Sebastianin Hernandezin Kirill Borichevin paikalle hakkuriksi. Etenkin Rahkon irti päästäminen osoittautui Per-Erik Dalqvistilta erinomaiseksi vedoksi. Varusmies Rahkon johdolla Loimu hoiteli jatkopalloille venyneen toisen erän itselleen ja pitkälle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa.

Pitkän tauon jälkeen Ducks sai torjuntapeliään paremmin ja samaan aikaan Loimun hyökkääminen romahti illan pohjalukemiin. Vieraat napsivat kolmannessa erässä 5 torjuntapistettä ja Loimun hyökkäystehot putosivat toisen erän 48% lukemasta puolet heikommaksi. Erän hahmoja oli vieraiden keskitorjuja Tommy Carmody. Ottelun ainoa ulkomaalaispelaaja rouhi palloa tehokkaasti kenttään heikommistakin passeista. Erän viimeisen pisteen pääsi tekemään Kalle Kattelus ässäsyötöllään.

Ottelun neljäs erä alkoi loimulaisittain heikosti, kun passivastuun saanut Tomi Saarinen ei löytänty yhteistä säveltä keskihyökkääjiensä kanssa. Lopulta tilanteessa 1-5 kolmas kerta toden sanoi ja Aleksej Zhbankov päätti vieraiden karkumatkan. Erän puolivälissä Loimu nousi hengittämään Ducksin niskahöyheniin, mutta sitten esiin nousi kolmannen erän lopun tapaan Kalle Kattelus, jonka syöttövuorolla synti peräti kolme ässää ja sitä myöten neljäs erä ja koko ottelu olivat ohi.

– Hyvän treenijakson jälkeen ei saatu niitä tehoja irti mitä treeneissä on nähty. Virheitä tuli eri osa-alueilla. Meillä on nuori porukka ja sille tyypillisesti huonoja hetkiä tulee ja niistä ei selvitty tänään. Hyviä yksilösuorituksia oli paljon. Väinö tuli sisään ja voitti meille yhden erän ja Eetu Mäen torjuntapelaamisessa oli paljon hyvää. Jokainen pallo on meidän joukkueelle hyvä oppimistilaisuus, kertoi apuvalmentaja Mika Rantanen.

Ottelun paras pistemies oli Ducksin hakkuri Joonas Jokela, joka teki 21 pistettä. Tehoissa häntäkin parempi oli vieraiden keskitorjuja Tommy Carmody, jolle kirjatiin 15 pistettä tehoin +11. Loimusta Elviss Krastins teki 16 pistettä ja vaihdosta aloittanut kotijoukkueen paras pelaaja Väinö Rahko 14.


– Meillä oli hyvä peli-ilme ja olen siitä tosi tyytyväinen. Mulle jäi ihan hyvä fiilis vaikka ei voittoa tullutkaan. Olen itse pelannut viimeksi marraskuussa ja intti sekoittaa vähän treenejä, niin oli kiva päästä pelaamaan. Meillä on nuori joukkue ja me tarvitaan hyviä ja kovia pelejä, jotta pystytään kehittymää ja jatkamaan ensi kauteen, kommentoi Rahko positiivisesti tulevaan katsoen.

Tsekkaa myös: TilastotPelaaja- ja valmentajakommentit

23.1. Loimun hyökkäys toimi, mutta Savo Volley rutiinillaan voittoon

24 tammikuun, 2021

kuva: Savo Volley

Loimu palasi tositoimiin joulu- ja koronatauon jälkeen kotihallissaan lauantaina, kun Mestaruusliigaa johtava Savo Volley saapui vierailulle Kerttulaan. Savo Volley oli muutaman valmistavan ottelun turvin valmiimpi ensimmäiseen Mestaruusliiga-otteluun kuin tauon aikana täysin kotimaistunut Loimu.

Loimu aloitti ottelun pirteästi. Ensimmäisen erän hyökkäystehoilla (64%) olisi moni porukka ollut kaadettavissa, mutta Savo Volleyn virheetön pelaaminen ei antanut Loimulle mahdollisuutta yllätykseen. Loimu teki avauserässä 9 virhettä Savolle omilla virheillään, joista 7 aloitussyötöillä, kun taas Savo Volley lahjoitti vain kolme pistettä Loimulle kolmella syöttövirheellään.

Toinenkin erä oli tasainen, kunnes Savo Volley repäisi 12-15 tilanteesta itselleen 12-19 johtoaseman ja erävoiton. Loimu kokeili erän loppuolella tuplavaihtoa ja ottelun aloittaneet passari Lasse Jylhä ja hakkuri Kirill Borichev saivat tehdä tilaa Tomi Saariselle ja Väinö Rahkolle. Savo Volley pelasi toisenkin erän niin sanotulla ykkösnyr killään, mutta kolmannessa erässä Savon päävalmentaja Timo Tolvanen antoi peliai kaa laajemmallakin rintamalla pelisuunnitelmansa mukaisesti. Ottelun viimeisen pallon Loimun parkettiin iskikin vaihdosta irti päässyt Markuss Cielavs. Loppunumeroiksi kirjattiin 0-3 (20-25, 16-25, 19-25).

  • Pitkä päivä kun lähdettiin aamulla tulemaan. Tämmöisiä reissuja nyt tehdään kun pakko miettiä myös kulurakenteita. Meillä pysyi selkä koko ajan sopivasti kumarassa ja tehtiin hommia. Peli oli meillä koko ajan hyvin kontrollissa. Meillä oli vähän suunnitelmia peluuttamisen kanssa ja päästiin nekin toteuttamaan. Saamme kaikki kortit käyttöön tulevaa Cup-viikonloppua varten, kommentoi liigapelien alkamisesta hyvillä mielin ollut Tolvanen.

Ottelun paras pistemies oli Loimun Hernandez, joka teki 14 pistettä tehoin +5. Muista loimulaista Aleksej Zhbankov teki 8 ja sekä Eetu Mäki että Elviss Krastins 7 pistettä. Savo Volleysta eniten pisteitä saalisti ilman virheitä pelannut keskipelaaja Tommi Siirilä. Joukkueena Loimu sortui tekemään 27 pistettä Savolle, kun taas vieraat tehtailivat isännille vain 12 pistettä virheillään.

  • Pelasimme tänään paremmin Savoa vastaan kuin viimeksi lokakuussa, vaikka meiltä on lähtenyt siihen otteluun verrattuna neljä ulkomaalaispelaajaa pois ja meillä on ollut kuuden viikon viikko, jonka aikana harjoittelu on ollut haasteellista. Olin huolissani pelin alussa rytmin löytymisen kanssa, mutta pojat suoriutuivat hyvin tänään, kertoi Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist.

Loimun seuraava kotiottelu pelataan ensi viikon perjantaina, ja sekin ilman yleisöä. Loimu oli viemässä tätä Ducks-ottelua lajimarkkinointimielessä Turkuun, mutta ottelu pelataan sittenkin Raisiossa, koska Turkuunkaan ei olisi saanut yleisöä ottaa Mestaruusliigaa katsomaan.

19.1. Loimu palaa muuttuneena tauolta

19 tammikuun, 2021

LOIMU JATKAA KOTIMAISIN VOIMIN

Loimun koronatauko lentopallon Mestaruusliigassa päättyy tällä viikolla, kun oranssipaidat palaavat tositoimiin kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa Savo Volleyta vastaan lauantaina. Ottelu pelataan yleisörajoitusten vuoksi suljetuin ovin.

Loimu joukkue oli ottelutauon ajan tähän viikkoon asti lomautettuna. Joulu- ja koronatauon sekä lomautuksen aikana kokoonpano tuli muutamia muutoksia ja raisiolaiset jatkavat kautta kotimaisin voimin. Aiemmin kokoonpanosta poistuneiden argentiinalaisvahvistusten lisäksi myös jenkkilibero Ryan Manoogian sekä ruotsalaishakkuri Johan Gruvaeus jäävät pois Loimun kokoonpanosta. Manoogian ei saanut toiselle Suomen kaudelleen lopulta oleskelulupa maahanmuuttoviranomaisilta ja häneltä jäi Yhdysvalloissa vietetyltä joululomalta palaamatta. Kotikonnuillaan lomautusta viettänyt Gruvaeus sen sijaan sai tarjouksen kasvattajaseuraltaan palata tuttuihin ympäristöihin ja pelata tämän poikkeuksellisen kauden loppu kotikulmillaan. Hän kiinnostui tarjouksesta eikä Loimu asettunut poikkiteloin.

Loimun kokoonpanossa on loppukaudelle tällä hetkellä 11 kotimaista pelaajaa, joiden voimin joukkue on harjoitellut ottelutauon aikana säännöllisesti, mutta hieman normaalia vähemmän. Kuluvalla viikolla harjoitusrytmi Per-Erik Dalqvistin komennossa on palannut normaaliksi.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös