UUTISET

21.12. Otteluraportti: Loimu joulutauolle makealla VaLePa-voitolla

21 joulukuun, 2019

Loimu päätti kuluvan vuosikymmenen Mestaruusliiga-ottelut hienoon ja viime vuosina harvinaiseen voittoon hallitsevasta Suomen mestari VaLePasta. Kerttulan liikuntahallin kotiyleisö pääsi ennenaikaisiin joulujuhliin yli kahden tunnin taistelun jälkeen voittolukemin 3-2 (31-29, 21-25, 16-25, 25-19, 15-12).

Ottelun avauserä antoi viitteitä siitä ettei Loimu tulisi luovuttamaan voittoa ennakkosuosikeille helpolla. Loimun Väinö Rahko sai paikan avauskuusikossa ja kiitti saamasta vastuusta päävalmentajaa pelaamalla liigauransa parhaan ottelun. Ottelun päätyttyä Rahko suoritti perusteellisen joulusiivouksen palkintopöydälle. Rahkon kuusikkopaikan myötä Loimun avauskuusikon lyhyin pelaaja oli 196 senttinen passari Tomi Saarinen. Pitkiä miehiä oli vastassa verkon toisellakin puolella, vaikka VaLePan pisin pelaaja Aaro Nikula saikin seurata ottelun vaihtopenkiltä Mikko Oivasen loistaessa kentällä. VaLePan kokoonpanosta puuttui libero Aleksi Mutka kuumeen vuoksi. Farmipelaaja Risto Ruohola täytti Mutkan saappaat kelvollisesti.

  • Loimu pelasi parhaimman pelin mitä ovat pelanneet meitä vastaan tällä kaudella. Meillä oli siinä omat saumat. Oli hyvä peli itseltä. Loppua kohden rupesi vähän tehot tippumaan. Mutta oli tasapainoisin peli mitä olen tällä kaudella pelannut, kommentoi entisessä kotihallissaan uransa ensimmäisiä pääsarjakausiakin muistellut Mikko Oivanen.

Väinö Rahko aloitti illan loistonsa heti ottelun avauspalloissa ja syötti isännät 3-0 johtoon ja VaLePan ensimmäiselle aikalisälle. Erän edetessä peli tasaantui ja ratkaisupalloihin tultiin rinta rinnan. Ratkaisua haettiin pitkän kaavan mukaan jatkopalloilla, joissa VaLePalla ehti olla neljä eräpalloa ennen kuin Loimun kolmas eräpallo päättyi Blake Leesonin ässäsyöttöön. Toisessa erässä Loimun hyökkäystehot romahtivat ja VaLePa tasoitti ottelun Mikko Oivasen johdolla ennen pitkää erätaukoa.

Kolmanteen erään Kasimir Vuorinen otti Tamir Hershkon paikan ja sairastuvalta hiljalleen tositoimiin palaava Joel Laakso aloitti erän hakien lyhyesti pelituntumaa. VaLePa vei kolmannen erän ottelun selvimmin lukemin, mutta Loimun usko ei horjunut. Neljäs erä alkoi Loimun karatessa heti 8-3 johtoasemaan, kun Rahko, Trent O’Dea ja Windson Ferreira torjuivat kolmestaan tylysti VaLePan Erik Sundbergin. Loimun ote piti erän loppuun asti ja ratkaisu siirtyi viidenteen erään.

Viides erä käynnistyi kortein, kun Sari Kolehmainen osoitti Loimulle viivytysvaroitusta jo ennen kun yhtään palloa oli pelattu. Erän puolivälissä VaLePan vaihtopenkiltä uutta virtaa kentälle tuomaan tullut Ilari Toimela nosti parilla peräkkäisellä pisteellään vierailijat johtoon, mutta Loimu ei hyytynyt, vaan nousi takaisin rinnalle. Lopulliset ratkaisut takoivat ensin Loimun ottelupalloon hyökännyt Windosn Ferreira ja ensimmäisen Loimun ottelupallon pitkäksi syöttänyt Mikko Oivanen.

Ottelun paras pistemies oli erinomaisen ottelun pelannut Oivanen. Hän takoi entisessä kotihallissaan 31 pistettä tehoin +21. Niko Suihkonen ja David Petterson jäivät puolet pienempiin saldoihin. Loimun paras pistemies oli uransa parhaan ottelun pelannut Väinö Rahko, jolle kirjattiin 21 pistettä hyvin 63%:n hyökkäystehoin. Hakkuri Windson Ferreira teki 17 ja Trent O’Dea 14 pistettä.

  • Kyllä pistää hymyilyttämään. Pistettiin kaikki peliin tähän vuosikymmenen viimeiseen peliin. Oli kaikilla vähän ylä- ja alamäkiä, mutta taisteltiin menemään. Tuntu hyvältä ja tunnelma oli katossa. Mulle annettiin paikka näyttää, niin halusin vähän näyttää, hymyili Väinö Rahko ansaitulle joulutauolle lähtiessään.

Loimu pelaa seuraavan kotiottelunsa tammikuun 10. päivä poikkeuksellisesti Kupittaan palloiluhallissa Turussa Savo Volleyta vastaan.

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatPositiivisin loimulainen ja Energiapörssi

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus 21.12.2019 Loimu VaLePa 3-2

Julkaissut Raision Loimu Lauantaina 21. joulukuuta 2019

19.12. Loimulle tappio Tiikereiden juhlaottelussa

19 joulukuun, 2019

Sunnuntaina Raisiossa tasaisen kamppailun iskeneet lentopallon Mestaruusliigan sarjataulukon sijoita 5. ja 6. löytyvät Loimu ja Tiikerit kohtasivat keskiviikkona toistamiseen, kun oli Loimun vuoro matkustaa Kokkolaan. Ottelu oli vuonna 2011 pitkän tauon jälkeen lentopallon pääsarjan takaisin nousseen Tiikereiden 45-vuotisjuhlaottelu ja seura tarjosi ottelun yhteistyökumppaneineen ilmaiseksi yleisölle.

Yleisöä olikin kerääntynyt Hollihakaan mukavasti, mutta valitettavasti vierasjoukkue oli tällä kertaa vähän turhan kohtelias juhlavieras eikä ottelun voitosta syntynyt sunnuntain kaltaista tasaista kamppailua. Loimulla oli pienet omat hetkensä, mutta ne katkesivat liian helposti ja jäivät liian lyhyiksi erävoittojen tavoitteluun. Tiikerit hallitsi ottelua kauttaaltaan ja voittonumeroiksi kirjattiin 3-0 (25-21, 25-21, 25-22).

Loimu onnistui pitämään ottelun avauserässä Tiikereiden ykköspistemiehen sunnuntain tapaan kurissa, mutta Jiri Hännisen takaa nousivat esiin ex-loimulainen Oskari Keskinen ja sunnuntain ottelussa vaihdosta irti päässyt Jere Mäkinen. Erän ratkaisuvaiheessa yleispelaaja Kasimir Vuorisella oli hyvän alun jälkeen vaikeuksia niin vastaanotto- kuin hyökkäyspelaamisessakin, mutta useissa peleissä käytetty Väinö Rahkon vaihto ei ollut mahdollinen, kun hän oli käynyt jo aiemmin erässä syöttövaihdossa kentällä. Tiikerit pääsi yrittämään eräpalloa, kun vaihdosta syöttämään tullut Benjamin Montonen nappasi ässän Loimun libero Avery Aylsworthilta. Avauserän päätti hakkuri Keskinen ykköspaikan hyökkäyksellään.

Toisen erän puolivälissä näytti loimulaisittain lupaavalta, kun kapteeni Tamir Hershko syttyi pelaamaan. Loimu johti vielä 18-19, mutta siinä tilanteessa Jiri Hännisen yksin ottama torjuntapiste Loimun Windson Ferreiran kovasta hyökkäyksestä käänsi erän kulun. Loimu ikään kuin lamaantui tuosta tilanteesta ja Tiikerit nappasi erän lopun itselleen luvuin 7-2. Tuossa erän lopussa Loimu sortui virheisiin niin vastaanotossa, passipelissä kuin hyökkäyksessäkin.

Viimeiseksi jääneessä kolmannessa erässä Loimun liekki oli jo sammunut. Tiikerit lasketteli erän voittoon helpon näköisesti, vaikka Loimu virittikin pienen kirin ottelupallotilanteessa Väinö Rahkon hyökkäyksellä ja kolmella peräkkäisellä ässäsyötöllä.

Ottelun paras pistemies oli Loimun Hershko, joka teki 16 pistettä. Ferreirakin ylsi 13 pisteeseen. Keskitorjuja Blake Leesonilla oli virheetön iltapuhde ja hän teki 8 pistettä. Tiikereistä Keskinen teki 14, Hänninen 12 ja Mäkinen 10 pistettä. Joukkueidensa parhaiksi pelaajiksi valittiin Loimulta Hershko ja Tiikereiltä Mäkinen.

  • Tiikerit pelasi samanlaisesti kuin Raisiossa, mutta vähäemmin virhein. Heiltä hyvä peli. Itse sain juosta maratonin verran. Kokkolalla oli hyvä syöttö tänään eikä me löydetty oikein aseita siihen, kommentoi passari Tomi Saarinen.

Osta tästä ennakkolippu lauantaina iskettävään tämän vuosikymmenen viimeiseen kotiotteluun. Joulutaukoa edeltävään otteluun saapuu vastustajaksi hallitseva Suomen mestari VaLePa.

KATSO MYÖS: Tilastot

15.12. Otteluraportti: Loimu kaatoi Tiikerit niukasti

15 joulukuun, 2019

Raisiossa iskettiin sunnuntaina Loimun perinteinen jouluottelu, johon saapui Joulupukin lisäksi vieraaksi Kokkolan Tiikerit. Nämä joukkueet ovat muodostaneet kolmeen kastiin jakautuneen Mestaruusliigan sarjataulukon keskimmäisen osion, joten jaossa oli joulumielen ja -puuron lisäksi tavallista tärkeämpiä sarjapisteitä. Ottelusta muodostui odotusten mukaisesti tasainen ja hyvätasoinen vääntö.

Loimu laajan rintaman hyvin ottein nimiinsä ottelun kaksi ensimmäistä erää. Loimu oli verkolla selvästi vieraita tehokkaampia. Pitkän erätauon jälkeen Tiikerit sai peliään parempaan kuosiin ja kolmas erä meni selvin numeroin vieraille. Neljännessä erässä Loimulla oli mahdollisuutensa viedä erä, mutta kymmenen omilla virheillä Tiikereille tehtyä pistettä johdatti vieraat erävoittoon ja ottelun viidenteen erään.

Ratkaiseva viideskin erä eteni illan käsikirjoituksen mukaisesti tasaisesti, kunnes jatkopalloilla Loimun torjunta löysi kahdesti peräkkäin Jiri Hännisen hyökkäyksen eteen ja ottelu päättyi kotijoukkueen ja -yleisön juhliin.

  • Kaksi ensimmäistä erää Loimu pelasi hyvin. Ei mekään itse asiassa siinä alussa kovin huonosti pelattu. Vastaanotto oli riittävä ja oma syöttökin oli kohtuullinen, mutta verkolla hävittiin rumasti. Pitkän tauon jälkeen päästiin paremmin peliin käsiksi ja saatiin omaa hyökkäystehoa nostettua. Kokonaisuutena todella tasainen vääntö. Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, kehui Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.

Ottelun paras pistemies oli Loimun Tamir Hershko, joka teki 24 pistettä. Windson Ferreira tuki häntä hyvin 20 pisteellä. Myös keskitorjujat Trent O’Dea ja Blake Leeson olivat kelvollisella pelipäällä. Loimulaisittain ottelun positiivista antia oli myös pitkään kentiltä sivussa olleen passari Joel Laakson palaaminen tositoimiin muutaman syöttövaihdon verran. Tiikereiden tukipilareista Jiri Hänninen ei yltänyt parhaiden päiviensä tasoon ja pisteitä syntyi 16. Vieraiden paras pistemies oli yhden pisteen enemmän tehnyt Rami Rekomaa. Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi valittiin Rami Rekomaa ja Windson Ferreira.

  • Niin kuin sarataulukko näyttää niin siinä vierekkäin me ollaan. Tasainen vääntö. Meillä on jonkun verran työstettävää siinä vielä että miten me kohdataan vaikeuksia. Pitkästä aikaa oikeastaan meidän kaksi päähyökkääjää tekivät pisteitä, kommentoi Kasper Vuorinen.

Loimu ja Tiikerit kohtaavat toistamiseen jo keskiviikkona, kun Loimu matkustaa Kokkolaan Tiikereiden 45-vuotisjuhlaotteluun. Sen jälkeen Loimu on tositoimissa vielä lauantaina 21.12. isännöidessään kotikentällään VaLePaa. Tuon ottelun ennakkoliput voi ostaa tästä.

KATSO MYÖS: TilastoValokuvatOttelun positiivisin ja Energiapisteet

Jououottelun jälkeinen mediatilaisuus 15.12. Loimu – Tiikerit 3-2

Julkaissut Raision Loimu Sunnuntaina 15. joulukuuta 2019

14.12. Otteluraportti ja -ennakko: Jouluottelut käyntiin Sastamalassa – sunnuntaina isketään Raisiossa

14 joulukuun, 2019

Loimulla on käynnissä kahden jouluottelun viikonloppu lentopallon Mestaruusliigassa. Lauantaina Loimu toimi vierasjoukkueena Sastamalassa, jossa isäntä VaLePa kukisti omassa joulun teemaottelussaan Loimun tasaisen taistelun jälkeen luvuin 3-1 (20-25, 25-22, 25-23, 25-23). Sunnuntaina Loimu toimii jouluottelun isäntänä, kun Kokkolan Tiikerit saapuvat Raisioon. Loimu kamppailee Tiikereiden kanssa kiivaasti Mestaruusliigan sijoista 5. ja 6., mutta sunnuntaina on sarjapisteiden lisäksi myös joulumieltä ja -puuroa, kun otteluisäntä OP Turun Seutu tarjoaa kello 16:00 alkaen joulupuuroa Kerttulan liikuntahallin pihalla 500. ensimmäiselle katsojalle. Joulupukki on luvannut vierailla sunnuntaina lauantain tapaan lentispelin kiihkeässä tunnelmassa.

Loimu avasi lauantaina hallitsevan Suomen mestarin vieraana vahvasti ja vei tasaisen joukkuepelaamisen ansiosta avauserän nimiinsä. Ensimmäisessä erässä irti päästetty maajoukkuepelaaja Niko Suihkonen piristi isäntien peliä ja oli Mikko Eskon rinnalla toisen erän voiton arkkitehteja. Loimulla taasen vastaanotto romahti avauserän jälkeen ja passari Tomi Saarinen oli vaikeuksissa pelinrakentelun kanssa. Hän suoriutui tehtävästään kuitenkin hyvin ja Loimu hyökkäsi huonosta vastaanotosta huolimatta 68% tehoin eli, tehokkaammin kuin erän voittanut VaLePa.

Kolmas erä eteni tasaisissa merkeissä kalkkiviivoille asti, mutta ratkaisupalloissa VaLePa piti hermonsa paremmin kurissa ja Loimun kolmen virhesuorituksen saattelemana isännät varmistivat ensimmäisen sarjapisteen jouluottelustaan. Neljännen erän puoliväliin tultaessa VaLePa oli karata Loimulta, mutta vaihdosta kentälle päässyt Väinö Rahko nosti vieraat takaisin peliin yhdessä Kasimir Vuorisen kanssa. Vieraiden puristus ei kuitenkaan riittänyt hyvästä haastamisesta huolimatta vieraspisteisiin, vaan Niko Suihkosen hyökkäys vapautti isännät tuulettamaan voittoa.

Ottelun paras pistemies oli Ruotsin maajoukkuepelaaja Erik Sundberg, joka teki 18 pistettä tehoin +6. Häntä tukivat hyvin Suomen maajoukkueen portteja kolkutteleva hakkuri Aaro Nikula (13, +8) ja Ruotsin maajoukkuekeskari David Petterson (11, +10). Loimusta eniten pisteitä tehtailivat 14 pisteeseen päässeet Kasimir Vuorinen, Windson Ferreira ja Tamir Hershko. Heistä Vuorinen oli tehoilla mitattuna selvästi paras. Myös keskitorjujat olivat hyvällä pelipäällä, kun Trent O’Dea teki 11 ja Blake Leeson 9 pistettä.

KATSO MYÖS: TilastoEnnakkoliput sunnuntaille

8.12. Otteluraportti: Kauden kolmas paikalliskamppailu tarjosi kiihkeyttä

8 joulukuun, 2019

Loimaalla iskettiin kauden kolmas paikallisottelu Loimun ja Hurrikaanin välillä. Kauden kaksi ensimmäistä ottelua olivat päättyneet Hurrikaanin puhtaisiin voittoihin Kerttulan liikuntahallissa. Tällä kertaa joukkueet kohtasivat Loimaan liikuntahallissa, jossa yleisölle tarjottiin kauden tasaisin ja tunnelmallisin kamppailu. Ottelu kesti melkein kaksi tuntia, vaikka täyttä viittä erää ei pelattukaan, kun Hurrikaani kuittasi voiton lukemin 3-1 (25-22, 19-25, 25-22, 25-22). Samalla Hurrikaani varmisti jälleen kerran sekä oman nimensä kaivertamisen Varsinais-Suomen herruudesta kertovan Siljan malja -pokaalin kylkeen että Silja Linen tarjoaman kauden päätösristeilyn.

Tunnetta ottelussa oli todellakin enemmän kuin kauden aiemmissa kohtaamisissa. Päätuomariuraansa Mestaruusliigassa aloitteleva Janne Mäntylä olikin haastavan tehtävän edessä, kun hieman ailahteleva tulkintalinja sai kummankin joukkueen pelaajien ja valmentajien tunteet välillä kuohumaan. Mäntylä yritti paikata tilannetta kortteja nostelemalla melko herkin kriteerein. Oikeanlaisesta taisteluhimosta kertoi myös se, että useammassakin pallossa Loimaan liikuntahallin mainosaidat olisivat saaneet olla normaalia kauempana kentästä, kun pelaajat rynnistivät pallon ja pisteen kiilto silmissä liki hallin käytäviltä asti Mikasaa takaisin peliin.

  • Kun on tällainen kiihkeä peli ja tulee kortteja ja huutamista ja sanomista, niin se on jollakin tavalla osa lajikulttuuria. Hienoa että on paljon tunnelmaa ja sähköä ilmassa. Haluan sanoa nyt ääneen että on todella hienoa että meille tulee uusia tuomareita ja loistavaa että he tulevat meidän lajiin. Me tarvitaan lisääkin tuomareita vielä ja ehdottomasti positiiviset tsempit ja onnittelut siitä että tulee kovaan paikkaan ja tekee parhaansa. Varmasti tuli itsekin turhaan huudettua muutamissa kohdissa ja siitä pahoittelut. Tuomari veti hienosti ja hienoa että on nuoria tuomareita, kommentoi Kasper vuorinen pyydettyään erillisen puheenvuoron ottelun lehdistötilaisuudessa.

Hurrikaani marssitti avaukseensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella pitkän loukkaantumis- ja kuntoutumisjakson jälkeen yhden Loimun juniorikoulun mallioppilaista, eli Eemeli Koukin. Loimun avaus oli viime peleistä tuttu, mutta jo avauserässä Väinö Rahko korvasi Tamir Hershkon ja pelasi lähes tauotta ottelun loppuun asti. Hurrikaani osoitti heti ottelun alussa mikä on sen suurin ase kotisalissa ja ässiä ropisi Loimun vastaanoton ollessa vaikeuksissa. Erän edetessä Loimu sai kuitenkin vastaanottonsa rauhoittumaan ja pelin toimimaan sitä kautta. Joukkueen torjunta- ja puolustuspelaaminen oli etenkin isäntiä paremmalla tasolla. Tilanteessa 19-18 nähtiin jälleen uuden Loimun juniorikoulun kasvatin Mestaruusliiga debyytti, kun Ville Anttila tuli syöttövaihdossa kentälle Blake Leesonin tilalle. Erän ratkaisu nähtiin 20 pisteen rajapyykin jälkeen, kun Loimu sortui muutamiin virheisiin ja Hurrikaani karkasi ratkaisevalle karkumatkalle.

Toisessa erässä Hurrikaani otti tuntuvan kaulan jo heti kättelyssä, mutta Loimu hivuttautui rinnalle ennen erän puolivälin krouvia. Ottelun ensimmäiset tunteenpurkaukset tuomaristoa kohtaan nähtiin Loimun nousin aikana, kun Hurrikaanin passari Inoslav Krnic oli eri mieltä Mäntylän tuomiosta. Loimu nousi johtoon Tomi Saarisen hyvällä syöttövuorolla ja piti johtoasemansa erän loppuun asti. Erä päättyi Trent O’Dean kolmeen peräkkäiseen torjuntapisteeseen. Pitkän erätauon jälkeinen kolmas erä käynnistyi Kasper Vuorisen purnatessa itselleen punaisen kortin, vaikka katsomoon tilanne ei aivan punaisen kortin arvoiselta näyttänytkään. Loimu kiri erän puolivälissä jälleen Hurrikaanin etumatkan kiinni, kun Hurrikaani vielä vähän avitti omilla virheillään. Erän ratkaisuhetkillä Loimun muuten hyvin toiminut torjunta oli hieman epätarkka ja Antti Ropponen pääsi tekemään pisteitä Loimun torjunnan käsistä. Neljännessä erässä Hurrikaani rikkoi ensin 20 pisteen rajapyykin, kun Trent O’Dea joutui katselemaan punaista korttia ja siitä kirjattiin sääntöjen mukainen piste vastustajalle. Tämän jälkeen Loimu ei saanut enää peliään uomiinsa ja Hurrikaani jauhoi erä- ja otteluvoittoon tarvittavat pisteet jälleen vahvan syöttötyöskentelyn avittamana.

  • Minun mielestä oli viihdyttävä ilta. Toivottavasti yleisökin viihtyi ja heillä oli hauskaa. Me lähestulkoon onnistuttiin pitämään pallo passattavana Hurrikaanin kovan syötön jälkeen. Hurrikaani pelaa vahvaa syöttöpeliä ja muutenkin ehjää pelaamista. Me oltiin kuitenkin tänään hyviä ja pelattiin ihan hyvä matsi, totesi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen syntyseuduillaan.

Ottelun ylivoimainen pistekuningas oli Antti Ropponen, joka teki 33 pistettä. Yksi syyskauden ykkösnimistä Sakari Mäkinen oli vaikeuksissa ja 14 tehdystä pisteestä huolimatta hän jäi kaksi pistettä miinuksen puolelle tehoissa. Loimun pisteet jakautuivat tasaisesti. Trent O’Dea teki peräti 7 torjuntapisteen saattelemana yhteensä 13 pistettä. Kasimir Vuorinen teki yhden vähemmän ja Windson Ferraira taas yhden häntä vähemmän. Kymmeneen pisteeseen ylsivät Blake Leeson ja Väinö Rahko. Parhaiksi pelaajiksi valittiin Loimulta Tomi Saarinen ja Hurrikaanilta Antti Ropponen.

  • Saatiin oikeinkin hyvä vääntö aikaiseksi. Hyviä puolustuksia ja hyvä torjuntoja – oikeinkin hyvän lentopallopelin ainekset. Tiedettiin että Hurrikaanin syöttö on kotona ase, mutta me lähdettiin vain vääntämään omaa peliä, kertasi Tomi Saarinen illan ennakkoasetelmia ja aikaansaannosta.

Loimun ottelut jatkuvat ensi viikonloppuna kahden jouluottelun merkeissä. Lauantaina Loimu toimii vierailijana Sastamalassa ja sunnuntaina isäntänä Raisiossa. Vastaan asettuu siis lauantaina VaLePa ja sunnuntaina runkosarjan päävastustaja Kokkolan Tiikerit. Tästä pääset ostamaan lipun sunnuntain otteluun.

KATSO MYÖS: Tilastot

Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi