UUTISET

28.11. Otteluraportti: Hurrikaanin vahva peruspeli jauhoi pisteet Raisiosta

marraskuu 28, 2019

Loimu ja Hurrikaani pelasivat kauden toisen Varsinais-Suomen paikalliskamppailun torstaina Raisiossa. Ottelun niin sanotut pikkupisteet olivat ensimmäisen kohtaamisen kanssa identtiset 61-75, kun tulostaululla seisoi kamppailun päätyttyä 0-3 (18-25, 23-25, 20-25). Hurrikaani otti siis toisen kiinnityksen Siljan maljaan. Vaikka Loimu ei saalistanut pisteitä yhtään enempää kuin kauden ensimmäisessä paikalliskamppailussa, oli joukkueen peli-ilme selvästi rohkeampi ja pirteämpi. Hurrikaanin vahvaa peruspelaamista se ei kuitenkaan vielä riittänyt horjuttamaan.

Loimun ennestään jo hyvin miehitetty sairastupa sai juuri paikallisottelun kynnyksellä ei toivotun vahvistuksen, kun keskitorjuja Trent O’Dea loukkasi vasemman käden peukalonsa harjoituksissa. Sairastuvalla oli passari Joel Laakson seurana keskitorjujista ennestään jo Eetu Mäki, joten päävalmentaja Kasper Vuorinen marssitti vieraiden yllätykseksi avaukseen toiseksi keskitorjujaksi yleispelaaja Väinö Rahkon. Viimeisessä erässä Rahkon paikan otti farmipelaaja Aatu Vihola, jolle kirjattiin erän neljännessä pallossa Mestaruusliiga-uran ensimmäinen piste.

Hurrikaanin sairastuvalla ovi käy toiseen suuntaan kuin Loimulla. Karri Kutinlahti uhkuu pelihaluja parketeille palattuaan ja teki tuhojaan Kerttulassa ollen pyttyraadin mielestä vieraiden paras pelaaja. Kun Eemeli Koukikin on jo palannut kokoonpanoon ja käynyt jo kentälläkin, oli Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heinolla jopa hieman syytä hymyyn paikalliskamppailun jälkeen.

Ottelun avauserä oli tasainen aina puoliväliin asti, jolloin pitkät taitselupallorallit päättyivät kerta toisensa jälkeen Hurrikaanin eduksi. Erä päättyi kahteen peräkkäiseen Karri Kutinlahden ässäsyöttöön. Toisen erä noudatti ensimmäisen kaavaa, mutta lopussa Hurrikaanin ehdittyä jo eräpalloon, sai Loimu kirivaihteen silmään ja nousi Väinö Rahkon syöttövuorolla aina pisteen päähän tilanteeseen 23-24, kunnes Hurrikaanin aikalisän jälkeen Mikko Suomalainen torjui Kasimir Vuorisen hyökkäyksen. Kolmaskin erä oli tasainen, mutta Hurrikaani oli vähän niskan päällä kuitenkin koko ajan. Vierasjoukkueen juhlat käynnisti Mikko Suomalainen torjuntapisteellään illan ensimmäisessä ottelupallossa.

Ottelun paras pistemies oli Hurrikaanin Sakari Mäkinen, joka teki 15 pistettä. Loimun hakkuri Windson Ferreira jäi yhden pisteen pienempään saaliiseen. Isäntien kapteeni Tamir Hershko teki 11 pistettä, mutta muut loimulaiset jäivät vaatimattomiin pistesaldoihin. Karri Kutinlahti teki kevätlaitumelle päässeen varsan innolla 13 pistettä tehoin +8. Ottelun parhaiksi pelaajiksi otteluisäntä Naantalin Aurinkoinen valitsi Hurrikaanista Karri Kutinlahden ja Loimusta Windson Ferreiran.

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatEnergiapisteet ja ottelun positiivin

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua kommentoimassa pelaajista Karri Kutinlahti ja Kasimir Vuorinen sekä päävalmentajat Jussi Heino ja Kasper Vuorinen:

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus 28.11. Loimu – Hurrikaani 0-3

Julkaissut Raision Loimu Torstaina 28. marraskuuta 2019

27.11. Otteluennakko: Kauden toinen paikalliskamppailu torstaina Raisiossa

marraskuu 27, 2019

Lentopallon Mestaruusliigassa isketään torstaina kauden toinen Varsinais-Suomen paikalliskamppailu Loimun ja Hurrikaanin. Ensimmäinen paikalliskamppailu joukkueiden välillä päättyi Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa vieraiden 3-0 voittoon. Torstaina pelipaikka on sama kuin ensimmäisellä kerralla ja Mestaruusliigan pisteiden lisäksi on jaossa myös Varsinais-Suomen herruudesta kertovan Siljan maljan toinen kiinnitys.

Hurrikaani on ollut syyskauden ykkösjoukkue ja se pitää hallussaan Mestaruusliigan piikkipaikkaa. Loimu taistelee tällä hetkellä kiivaimmin Kokkolan Tiikereiden kanssa sijoista 5 ja 6. Molemmat varsinais-suomalaisjoukkueet saalistivat viime viikonloppuna täydet sarjapisteet Lakkapään kustannuksella. Hurrikaani antoi lappilaisille yhden Mestaruusliigan lähihistorian suurimmista selkäsaunoista ja Loimukin piti täyden pistepotin Raisiossa, vaikka vierailijoille yksi erävoitto lipsahtikin kolmannen erän lopun pienen suvantovaiheen johdosta.

Yksi Hurrikaanin hyvän pelaamisen arkkitehdeista on ollut kokenut kroatialaispassari Inoslav Krnic, joka on pyörittänyt loimaalaisten peliä millimetrin tarkasti ja tehokkaasti. Hyvästä tarjoilusta ovat nauttineet eniten hakkuri Antti Ropponen ja yleispelaaja Sakari Mäkinen. Viikonlopun Lakkapää-ottelussa Hurrikaani sai kokoonpanoonsa mukaan vielä sairastuvalta pitkään pelikuntoa leikkaushoidon jälkeen hakeneen Eemeli Koukin.

Loimun kokoonpanosta puuttuvat edelleen passari Joel Laakso sekä keskitorjuja Eetu Mäki. Loimun onneksi Puolustusvoimilta löytyi vuoden suurimman sotaharjoituksenkin aikana ymmärrystä lentopallon Mestaruusliigan paikalliskamppailun tärkeydestä, sillä ilman passari Tomi Saarisen poikkeuslomaa olisi Loimu joutunut lähtemään paikalliskamppailuun ilman kumpaakaan varsinaista passariaan ja passivastuun olisi todennäköisesti kantanut nuori farmipelaaja Ville Tuki, jolla ei ole vielä toistaiseksi kokemusta Mestaruusliiga-otteluista muuta kuin vaihtopenkin puolelta.

Paikalliskamppailu alkaa Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa torstaina klo 18.30 ja otteluisäntänä toimii Naantalin Aurinkoinen.

24.11. Otteluraportti: Loimulle täysi pistepotti Team Lakkapäältä

marraskuu 24, 2019

Loimu nappasi tämän kauden runsaslukuisimman kotiyleisön edessä Silja Linen isännöimässä ottelussa täydet sarjapisteet, kun lentopallon Mestaruusliigan jumbosijalla parhaillaan majaileva Team Lakkapää kaatui 910 katsojan riemuksi luvuin 3-1 (25-14, 25-19, 26-28, 25-15). Ottelussa oli paikalla tavallista enemmän junioripelaajia, sillä pitkällä erätauolla parketilla esiteltiin kaikki Loimun junioripelaajat ja palkittiin junioreita ja heidän valmentajiaan.

Lauantaina perinpohjaisen selkäsaunan Loimaalla saanut Team Lakkapää oli edelleen siipirikkoisena matkassa. Vieraiden kolmen poissaolijan vastapainoksi Loimultakin puuttui kokonpanostaan edelleen kaksi pelaajaa. Loimu oli Lakkapään Varsinais-Suomen viikonlopun päävastustaja ja lauantaina Loimaalla huilautettu Regan Fathers palasi hakkurin tontille joukkueen syömähampaaksi. Ja passari Jani Sippola hakikin aktiiviesti ratkaisuja sitä kautta: ”Hakkurin passimäärä 47 kertoo mikä minulla oli tämän päivän taktiikka millä lähdetiin Loimua kaatamaan.”

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Rovaniemellä Loimun ahtaalle laittanut Fathers sortui kuitenkin tällä kertaa usein virheisiin. Päävalmentaja Henri Tuomi ei silitetty hakkurinsa päätä taistelun tauottua: ”Meidän hakkurille ihan järkyttävä määrä virheitä. Muilla pysyi ihan jees hanskassa tuo homma, mutta hakkurilla se karkaa niin nopeasti ja niin äkkiä toi homma. Hän on vetänyt varmaan toistasataa hyökkäysvirhettä tälle kaudelle. Vaikka mitä puhutaan niin mopo karkaa niin kauas metsään ettei sitä löydy sieltä loppuerään enää. Silloin kun me saadaan peli kasaan, niin se kyykkää aina sieltä samasta paikasta ja annetaan peli pois.”

Loimu vei kaksi ensimmäistä erää puhtaasti nimiinsä ja Lakkapää näyttikin kärsivän viikonlopun toisen puhtaan tappion Varsinais-Suomessa, kun Loimu johti kahden ensimmäisen erän voittamisen jälkeen kolmattakin erää jo luvuin 24-21. Vierailijat eivät antaneet kuitenkaan periksi, vaan nousivat Sippolan ja Fathersin johdolla erävoittoon luvuin 26-28.

Neljännen erän alussa Kerttulassa nähtiin jo hieman huolestuneita ilmeitä, kun erä alkoi Lakkapään karatessa 0-4 johtoon. Loimun aikalisän jälkeen Lakkapää sortui kuitenkin illan käsikirjoituksen mukaisesti jälleen virheisiin Regan Fatersin johdolla ja pian isännät olivatkin jälleen jo niskan päällä. Neljännen erän ja samalla koko ottelun viimeisen pisteen iski vaihdosta kentälle päässyt Eetu Kulmala, jolle piste oli liigauran ensimmäinen.

  • Kolmannen erän Lakkapää voitti Jani Sippolan takia. Hän oli siinä erän lopussa askeleen meitä edellä. Olen pitkään jo puhunut siitä, ettei ole kysymys siitä missä se meidän kovin tai heikoin taso menee, vaan kysymys on siitä että päästään heikon vaiheen jälkeen takaisin ylös. Tänään Väinö Rahko oli vaikeuksissa kolmannen erän lopussa, mutta tuli miehen lailla sieltä uudestaan ja oli sanakari neljännessä erässä. Juuri tällaista me halutaan, kehui valmentaja Kasper Vuorinen.

Runsaslukuisesti paikalla olleet Loimun juniorit pääsivät ihailemaan peräti viiden Loimun omasta juniorikoulusta liigaparketeille nousseen pelaajan edesottamuksia. Omista kasvateista Väinö Rahko teki henkilökohtaisen liigaennätyksensä taottuaan 13 pistettä tehoin +10. Loimulaisista Rahkoakin enemmän pisteitä tekivät hakkuri Windson Ferreira sekä yleispelaaja Tamir Hershko. Ottelun suurimman pistemäärän kokosi Lakkapään Regan Fathers, mutta 22 pisteestä huolimatta hän jäi vain kolme pistettä plussan puolelle. Muutenkin virheet oli yksi illan ratkaisutekijöistä, sillä Lakkapää teki Loimulle peräti 32 pistettä, kun taas Loimu antoi virheillään 16 pistettä vieraille.

Loimulla on seuraavaksi edessään torstaina paikalliskamppailu Hurrikaania vastaan kotikentällä Kerttulan liikuntahallissa. Osta tästä ennakkoliput Naantalin Aurinkoisen isännöimään paikalliskamppailuun.

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatOranssiaVoimaa energiapisteet ja ottelun positiivisin pelaaja

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua kommentoimassa pelaajista Jani Sippola ja Väinö Rahko sekä päävalmentajat Henri Tuomi ja Kasper Vuorinen:

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus 24.11.2019 Loimu vs Team Lakkapää 3-1

Julkaissut Raision Loimu Sunnuntaina 24. marraskuuta 2019

17.11. Otteluraportti: Hurmos laannutti Loimun

marraskuu 17, 2019

Loimu menetti lentopallon Mestaruusliigassa voiton ja kaksi tärkeää sarjapistettä Karelian Hurmokselle, joka jätti voitollaan sunnuntaina Raisioon saapuvan Team Lakkapään yksin sarjataulukon jumbopaikalle. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-2 (19-25, 25-16, 25-22, 29-31, 15-13) kotivoitto.

Loimu aloitti ottelun vahvasti ja Trent O’Dean neljä peräkkäistä pistettä verkolla nosti vieraat jo 4-7 johtoon. Isännät kuitenkin heräsivät otteluun ja hakkuri Ville Louhelan liki vastaavalla henkilökohtaisella putkella Hurmos nousi tasoihin. Erä eteni loppuun asti suht tasaisena, mutta sen lopussa Loimu puristi voittoon tarvitut pisteet. Toiseen erään Loimun vastaanotto romahti ja Hurmos vähensi virheiden määrää. Virheiden vähentämisen lisäksi Hurmos hyökkäsi toisessa erässä todella tehokkaasti Ville Louhelan johdolla. Pitkälle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa.

Kolmas erä alkoi tasaisesti, mutta tilanteessa 12-11 Loimulle sattui harvinainen rotaatiovirhe omalla syöttövuorollaan, kun kentällä olleet pelaajat olivat väärässä järjestyksessä. Heti perään Hurmos torjui Kasimir Vuorisen hyökkäyksen ja Kasper Vuorinen kutsui joukkueensa aikalisälle tilanteessa 14-11. Loimu nousee uudestaan isäntien iholle, kun Vuorinen torjuu yksin Louhelan ja heti perään Windson Ferreira torjui Bjarne Huusin. Tasatilanteessa 22-22 oli Hurmoksen vuoro virittää kuvioitaan aikalisällä. Aigars Birtzulis saikin kuviot hiottua sellaiseen vireeseen ettei Loimu saanut erässä enää pistettäkään.

Neljännen erän alku lupaili jo täyttä pistepottia isännille, kun Kasper Vuorinen joutui käyttämään jo toisen aikalisänsä tilanteessa 5-1. Loimu syttyi kuin syttyikin vielä liekkeihin ja siirtyi ensimmäisen kerran erässä johtoon tilanteessa 12-13. Loimu pääsi syöttämään ensimmäistä eräpalloa tilanteessa 21-24, mutta Tamir Hershkon syöttö päätyi puoleen väliin verkkoa. Tämän jälkeen jo varmalta näyttänyt erävoitto ja vähintään yksi sarjapiste sai ylleen mustia pilviä, kun isännät eivät suostuneet antamaan periksi. Vasta Loimun yhdeksäs eräpallo toi toivotun tuloksen Blake Leesonin torjuessa erän päätöspisteen tilanteessa 29-31.

Jo neljännessä erässä vahvaan vireeseen päässyt ja yleispelaaja Mikko Räsänen oli viidennen erän alun ykköshahmoja, kun isännät karkasivat 4-1 johtoon hänen hyökkäyksillään. Loimu oli koko erän takaa-ajajan roolissa ja nousi ensimmäistä kertaa vain yhden pisteen päähän Hurmoksesta Windsonin torjunnalla tilanteessa 12-11. Erän loppuun asti mentiin piste pisteeltä ja viimeiseen pisteen tehtaili Ville Louhela Loimun torjunnan käsistä.

Ottelun parhaat pistemiehet löytyivät isäntien riveistä, joista hakkuri Louhela teki 28 ja yleispelaaja Räsänen 24 pistettä. Loimun laitamiehet eivät olleet Joensuussa erityisen hyvällä päällä ja he jäivätkin kauas kotijoukkueen virkaveljien pistesaldoista. Tasaisessa loimulaisrintamassa Windsonille kertyi 16, Vuoriselle 15 ja Hershkolle 13 pistettä. Loimun onnistujat löytyikin keskiosastolta, kun Trent O’Dea teki 16 ja Blake Leeson 13 pistettä. Joukkueenakin Loimu oli torjunnassa isäntiä parempi luvuin 17-14, mutta kaikilla muilla isännät vetivät pidemmän korren. Loimulla on nyt viikko aikaa hioa kuvionsa kuntoon, kun seuraava ottelu isketään vasta ensi viikon sunnuntaina, jolloin Raisioon saapuu vieraaksi Team Lakkapää Rovaniemeltä.

KATSO MYÖS: Tilastot

13.11. Otteluraportti: Akaa-Volley haki täyden pistepotin Raisiosta

marraskuu 13, 2019

Loimun keväiset lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan jälkeiset haaveet pudotuspelien kotiedusta kokivat kolauksen kotikentällä, kun sarjassa neljäntenä oleva Akaa-Volley haki täyden pistepotin Raisiosta luvuin 0-3 (12-25, 18-25, 21-25).

Vierailijat aloittivat ottelun Kerttulan liikuntahallissa tehokkaasti ja Loimu oli nyrkkeilytermein köysissä heti ottelun alusta alkaen. Loimu erän ainoita omia pisteitään vieraiden ehdittyä jo eräpalloon tilanteessa 9-24. Toinen erä oli vähän ensimmäistä tasaisempi, mutta Loimu oli koko ajan muutaman pisteen takamatkalla. Kolmannessa erässä Loimu syttyi taistelemaan erävoitosta, mutta vieraat löivät isännät kanveesiin hakkuri Urpo Sivulan johdolla. Hän tehtaili päätöserässä 10 pistettä ilman yhtään virhettä.

  • Olen iloinen tuloksesta ja kolmesta pisteestä täältä. Vastustajalla oli viime viikonloppuna rankka reissu pohjoiseen. Ymmärrän mikseivät he olleet tänään ihan parhaimmillaan. Meidän pelaajat halusivat kovasti voittaa eikä ote herpaantunut edes selvissä tilanteissa. Kolmannessa erässä Loimu piristyi ja tuli hyviä palloralleja, mutta me hoidimme homman hyvin, kehui Akaa-Volleyn päävalmentaja Oliver Lüütsepp.

Loimun kokoonpanosta puuttuivat toistaiseksi sairastuvalla olevat Joel Laakso ja kepeillä hallin käytävillä liikkunut Eetu Mäki. Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp kokeili ensimmäisen kerran peluuttaa samanaikaisesti molempia tähtihakkureitaan. Maajoukkueestakin tutuista miehistä Sivula pääsi omimmalle paikalleen kun taas Joni Mikkonen otti haltuunsa varmoin ottein toisen yleispelaajan paikan.

Ottelun ylivoimainen pistekuningas oli  Urpo Sivula, joka teki 24 pistettä tehoin +20. Vieraista Panu Pitkänen ja Joni Mikkonen tekivät 8 pistettä mieheen. Loimusta eniten pisteitä teki Tamir Hershko, mutta hänenkään 8 pisteen saaliissa ei ollut hurraamisen aihetta. Hakkuri Windson Ferreira teki yhden ja keskitorjuja Blake Leeson kaksi pistettä vähemmän. Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin otteluisäntä Ekopartnerien toimesta Akaa-Volleylta Urpo Sivula ja Loimulta Blake Leeson.

  • Ensinnäkin hienoa että on vierasfaneja mukana. Se on hienoa lentopallokulttuuria. Tämä oli meille ”reality check”. Tämä on meidän taso tällä hetkellä – 3-0 Akaata vastaan kotona. Ei pidä kaunistella yhtään, vaan olla faktojen edessä rehellisiä. Tarkoitus on tehdä tulevina kuukausina niin paljon töitä ja muuttaa asioita sekä yksilöllisesti että joukkueena, että numerot ovat eri tavalla keväällä, kommentoi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen.

KATSO MYÖS: TilastoValokuvatOranssiaVoimaa -energiapisteet

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua kommentoimassa Akaa-Volleysta Voitto Köykkä ja Oliver Lüütsepp sekä Loimusta Avery Aylsworth ja Kasper Vuorinen.

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus 13.11. Loimu – Akaa-Volley 0-3

Julkaissut Raision Loimu Keskiviikkona 13. marraskuuta 2019
Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi