UUTISET

22.10. Kolumni: Paikallisherruutta etsimässä

lokakuu 22, 2017

Sunnuntaina Kerttulassa pelataan lentopallomatsi, joka ei ole mikä tahansa ottelu. Loimu saa vastaansa Hurrikaanin. Panoksena on tärkeiden sarjapisteiden ohella Varsinais-Suomen lentopalloherruus, eli Siljan malja, joka jaetaan kauden kolmessa paikalliskamppailussa vastustajan niskalenkkiin laittavalle.

Kun puhutaan urheilusta, ei voida sivuuttaa tunnetta. Sen rooli menestyksen kivijalkana on olennainen. Mitä enemmän tunnetta, sitä parempi kattaus. Firenzestä kotoisin olevan italialaisen meritoituneen jalkapallovalmentajan kommenttia on helppo myötäillä.

Paikallisotteluissa eli derbyissä tunteen merkitys kasvaa omaan luokkaansa. Mitä intensiivisempi on kahden kilpakumppanin yhteinen historia, sen syvempi on vihollisuuden kaivanto. Vastakkainasettelun juuret on istutettu syvälle. Peliä pelataan areenoiden ohella niin katsomoissa, kaupungilla kuin kotisohvillakin. Se saa ajan myötä yhteiskunnallisen voiman raamit.

Olen kokenut elämäni varrella useita kiihkeitä paikallisvääntöjä livenä. Niiden intensiteetti on vaihdellut paikasta ja lajista riippuen. Tampereen leppoisasta kiekkoderbystä on ollut pitkä matka Milanon paikalliseen. Mansessa jääkiekko on osa elämää, Italiassa elämä osa jalkapalloa – maassa maan tavalla.

Hienojen derbykokemusteni joukosta nousee esiin ikivihreä klassikko, jonka tunnemaailma oli aivan omassa kastissaan. Eräs sunnuntainen iltapäivä tarjosi minulle huikean oppimatkan. Näin, kuulin ja koin asioita, joiden muistoa vaalin vielä tuonpuoleisessakin. Opin, mihin kaikkeen ihmismieli pystyy. kun tunteet saavat ylivallan. Näin, miltä tuntuu, kun ystävä muuttuu viholliseksi. Pääsylippuun uhraamani punnat maksoivat kaiken takaisin korkoineen.

Elettiin syksyä 1989. Atlantilta puhaltava syysviima runteli Glasgow’n kaupunkia. Edellispäivänä alkanut vesisade taukosi sopivasti ennen odotettua hetkeä. Siitä oli puhuttu jo viikkojen ajan. Se oli kuumana perunana paikallisten ihmisten mielissä niin kodeissa, kouluissa, kahviloissa kuin työpaikoillakin. Se oli eräs kaupungin vuosittaisista merkkipäivistä.

Oli Glasgow’n derbypäivä. ”Old Firm” asetti vastakkain skottifutiksen kaksi jättiläistä. Legendaariseen valkovihreään raitapaitaan sonnustautunut Celtic isännöi kaupungin toista ylpeyttä, sinipaitaista Rangersia.

Ensitahdit lyötiin kaupungilla jo tunteja ennen derbyn aloitusvihellystä. Parin kilometrin pituinen eeppinen kävelymatka Celticin kotistadionille sisälsi tunnetta ja draamaa tavalla, joka oli nuorelle suomalaiselle futisfanille ennestään vierasta. Olin soluttautunut paikkaan, jossa fanikulttuurin kasvot olivat odotettuakin monisäikeisemmät.

Laulut raikasivat, faniliput liehuivat ja molemminpuoliset herjat lensivät matkan aikana. Tunsin vihan ruumiillistuvan kävellessäni tuon pauhun keskellä kohti päivän näyttämöä. Jälkiviisaana saan kai olla tyytyväinen siihen, etteivät skottimurteen kaikki sanat suomentuneet mielessäni. Sen verran rankkaa ja painokelvotonta tekstiä sain kuulla.

Celticin ja Rangersin pitkä yhteinen historia yhdistää ja erottaa ihmisiä. Se on muovannut todellisuuden, joka lyö leimansa läpi kaupungin. Urheilun ohella kyse on myös uskonnosta. Celtic on katolilaisten seura, Rangers puolestaan protestanttien. Kiihko ja lojaalisuus kulkevat kehdosta hautaan. Soihtu siirtyy isältä pojalle. Olet sitä, miksi synnyit.

Stadioni lähestyi. Melu ja pauhu saivat entistä suuremmat mittasuhteet. Kylmät väreet viilisivät selkäpiissäni. Mellakkavarustein aseistettu poliisi oli paikalla runsaslukuisena. Tappeluihin ja rähinöintiin oli valmistauduttu suurieleisesti. Megafonein julistetiin päivän epistolaa. Molempien joukkueiden faneilta pyydettiin malttia ja urheiluhenkeä – olihan lopulta kyse vain jalkapallosta.

Otteluun sisältyi mielenkiintoinen sivujuoni. Kaksi vuotta aiemmin Celticistä Ranskan liigan Nantes’iin siirtynyt Skotlannin maajoukkuehyökkääjä Maurice ”Mo” Johnston oli tehnyt odotetun paluun ”sumujen saarelle”. Hänen nimensä oli tunnistettavissa molempien joukkueiden fanien kannatushuudoissa ja -lauluissa.

Johnston oli tehnyt aiemmin keväällä esisopimuksen Celticin kanssa. Kaikki oli valmiina kultapojan kotiinpaluulle. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Sarjakauden alun kynnyksellä Johnston käänsi takkinsa ja siirtyi Liverpool-legenda Graeme Sounessin valmentamaan Rangersiin.

Johnstonin takinkääntö oli laatuaan ensimmäinen Glasgow’n erittäin hierarkkisessa ja kurinalaisessa futiskulttuurissa. Se oli anteeksiantamaton teko, joka rikkoi julmasti monia kirjoitettuja ja kirjoittamattomia tabuja. Celtic-fanien keskuudessa maalitykki sai lempinimen ”Juudas”. Hänen nimeään ja numeroaan kantaneita valkovihreitä pelipaitoja poltettiin julkisesti. Myöskään sinipaitojen fanit eivät piilottaneet kynttiläänsä vakan alle. Rangersin kausikortteja ja kannustuslippuja tuhottiin ilman tunnontuskia. Ystävästä vihollinen, vihollisesta ystävä – ihmismielen ymmärrys ei ole rajaton.

Ihmisten viha ei rajoittunut pelkästään jalkapalloon. Tappouhkauksia saaneen Johnstonin perhe eli jatkuvan poliisisuojelun alaisena. Hänen lapsensa kävivät päiväkodissa poliisiauton saattamana. Johnstonin kodin ikkunoita rikottiin säännöllisesti. Oli oravanpyörän taustalla sitten raha tai jokin muu kiihotin, Mo Johnston oli saanut sekaisin koko kaupungin.

Joukkueet saapuivat viheriölle. Tunnelma täpötäydellä stadionilla oli infernaalinen. Kenttäkuulutuksesta sai hädin tuskin selvää. Kun miesääni esitteli siniseen pelipaitaan sonnustautuneen Johnstonin, yleisön pauhu ylitti kaikki desibelirajat. Voi vain kuvitella, mitä liikkui Maestron mielessä. Moni olisi varmasti ollut valmis maksamaan ison summan maalitykin tuon hetkisistä aivoituksista. Tältäkö tuntuu olla Glasgow’n vihatuin mies? Vastauksen tiesi vain Mo Johnston.

Celtic Parkin futishelvetistä on pitkä matka Kerttulaan. Sunnuntaina ollaan huomattavasti maltillisemmassa derbyhengessä. Raision lentispyhätön edustalla ei polteta entisten Loimu-pelaajien oranssimustia pelipaitoja. Oivasen veljekset, Eemeli Kouki ja Tuomas Koppanen saavat marssia ulko-ovesta sisään ilman poliisisaattuetta ja Juudas-pilkkahuutoja. Ensimmäiset tervehdykset ja kättelyt tulevat Loimun talkoolaisilta, jotka ottavat tutut pelimiehet vastaan hymyillen ja ilman suuren maailman ennakkoluuloja. Sunnuntaina pelataan lentistä ilman yhteiskunnallisia tunnekuohuja.

-Juha Palosaari-

Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi