Siirry sisältöön

UUTISET

30.9. Laadukas sarja-avaus Raisiossa Loimun nimiin

30 syyskuun, 2023

Loimu avasi uuden Mestaruusliiga-kauden voitokkaasti kotikentällään Kerttulan liikuntahallissa, kun vieraaksi saapunut Kyky-Betset kaatui lukemin 3-1 (25-14, 25-23, 15-25, 25-21). Ottelua oli saapunut seuraamaan lähes 700 katsojaa ja heille tarjoiltiin sarja-avaukseksi erittäin hyvätasoista lentopalloa. Yleisö palkitsi joukkueet elämällä jäälleen äänekkäästi ottelussa mukana. Ottelu oli Loimun Kari Raatikaisen 500. ottelu pääsarjassa päävalmentajana.

 

Viime kaudesta merkittävästi muuttunut ja vahvistunut Kyky-Betset oli ottelun avauserän täysin Loimun pyöritettävänä, mutta sitten vieraatkin saivat pelin juonesta kiinni ja Kerttulassa nähtiin paljon pitkiä palloralleja, joissa taisteltiin pisteistä kiihkeästi. Niin ikään uusiutunut Loimun joukkue esitti heti avauspelissä viihdyttävää ja periksiantamatonta torjunta-, puolustus- ja hyökkäyspelaamista. Uuteen rooliin kesällä vaihtanut Aapeli Kouki debytoi onnistuneesti yleispelaajana ja nautti silmin nähden saamastaan vastuusta. Uudet pelaajat Felix Eghvarevba, Tomas Rodriguez ja Ali Fazli ottivat heti paikkansa sekä joukkueesta että kannattajien sydämistä.

 

  • Meidän oma pelimme lähti hyvin käyntiin ja pelin taso oli hyvä. Vastustaja pisti syöttö ja puolustuksellaan meidät välillä hankalaan paikkaan. Meillä on töitä vielä oman pelitavan pysymään koko pelin ajan. Nyt lähti vähän keulimaan kolmannessa erässä. Meidän pelitapamme perustuu ulottuvaan torjuntaan ja puolustamiseen. Meidän pitää saada torjunnassa kosketuksia ja pallosta vauhtia pois ja päästä sitten hyökkäämään, kertoi juhlakalu-Raatikainen ottelun päätyttyä.

Loimu teki kahdessa ensimmäisessä erässä yhteensä vain yhden hyökkäysvirheen, mutta hävittyyn kolmanteen erään niitä tulikin sitten kuusi kappaletta. Samoin isäntien muuten hyvin toiminut vastaanotto notkahti juuri hävittyyn kolmanteen erään. Kyky-Betsetin peliin vaikutti positiivisesti toisessa erässä irti päästetty vasta yhden harjoituksen joukkueen kanssa vetänyt ruotsalaislibero Joel Andersson. Vahvistus oli niin tuore, ettei miehelle oltu vielä ehditty tekemään omaa pelipaitaakaan, vaan hän pelasi läpi ottelun väärä sukunimi selässään. Toisella vieraiden uusimmista ulkomaalaisvahvistuksista ei ollut vielä pelilupa kunnossa.

 

  • Töitä on vielä paljon tehtävänä. Poikia on tullut aika myöhään ja jenkillä ei vielä pelilupa kunnossa. Jos ottaa ensimmäisen erän pois, niin minun mielestäni oli kokonaisuutena loistavaa lentopalloa. Loimun puolustuspelaaminen yllätti minut. Me emme saaneet Fazlia kuriin ja Loimu sai meidän hakkurimme pimentoon. Kolme viimeistä erää oli avauspeliksi loistava lentopalloa, kehui Kyky-Betsetin päävalmentaja Guntis Atars.

Ottelun paras pistemies oli Loimuun palannut hakkuri Ali Fazli, joka teki 28 pistettä tehoin +19. Mestaruusliigassa debytoinut latvian maajoukkuehakkuri Renars-Pauls Janson väläytteli lähes fazlimaisia hyökkäyskorkeuksia, mutta isoimman osan pelistä hän oli vaikeuksissa Loimun torjunnan kanssa ja jäi 16 pisteeseen 31% hyökkäysteholla. Loimun parhaaksi pelaajaksi otteluisäntä Raision kaupunki valitsi Tomas Rodriguezin, joka oli verkkopelin lisäksi Loimun voiton avaimia takakentän varmoilla otteillaan. Vierasjoukkueen parhaan pelaajan palkinnon pokkasi latvialaishakkuri Janson. Ottelun Pro liberoksi valittiin Kyky-Betsetin Anderssonin hyvistä otteista huolimatta Loimun Esko Vuorinen, joka vastaanotti paremmin lukemin ja esitti useita hienoja puolustuksia, jotka sytyttivät niin Loimun joukkueen kuin kannattajatkin.

 

Katso myös: TilastotValokuvat – Ottelun jälkilöylyjen kommentitOttelun huippuhetket

 

28.9. Loimu avaa liigakauden lauantaina kotikentällä – kevään buumille haetaan jatkoa heti kauden alusta

28 syyskuun, 2023

Loimu synnytti viime keväänä Raisiossa buumin, jollaista ei ole vähään aikaan risteyksestäkin tunnetussa lentopallokaupungissa nähty, vaikka hyviäkin kausia on Suomen perinteisimmän ja menestyneimmän seuran 13 vuoden mitalittomaan ajanjaksoon mahtunut. Nyt syksyllä uuden kauden käynnistyessä Raisiossa pyritään jatkamaan viime kevään huumaa heti runkosarjan alusta alkaen. Viime kaudella mitali oli lähimmillään yhden pallon päässä, mutta lopulta käteen jäi neljäs sija, jota oranssipaidat lähtevät nyt parantamaan.

 

Loimun kokoonpano koki kesällä muutoksia, kun viime kauden ryhmästä poistuivat mm. maajoukkuehakkuri Joonas Jokela sekä omista kasvateista mm. Väinö Rahko, Sebastian Pozo Hernandez sekä Kulmalan veljekset. Myös ulkomaalaispelaajat vaihtuivat.

 

  • Omien kasvattien osalta tilanne oli odotettavissakin, kun on pitkään menty samalla rungolla. Osa pelaajista halusi lähteä hakemaan uusia haasteita. Meille se on sikäli hienoa, että kotiyleisömme pääsee näkemään hyvinkin tuttuja pelaajia mm. Hurrikaanin, TUTO Volleyn, Akaa-Volleyn ja Ducksin saapuessa Kerttulaan, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.

 

Lauantain sarja-avaukseen Kerttulaan saapuu vähän vieraampi ryhmä, kun latvialainen ex-liigapeluri Guntis Atars marssittaa Kyyjärven betonimiehet Raisioon. Valmentajan lisäksi toisen kautensa Mestaruusliigassa avaava Kyky-Betset on hankkinut pelaajistoonsa kolme latvialaista sekä yhden ukrainalaisen vahvistuksen. Näistä nimekkäimpiä ovat yleispelaajat Romans Sauss sekä Aivars Petrusevics. Joukkueen passipeliä pyörittää ex-loimulainen Joel Laakso, joka oli viime kaudella VaLePassa voittamassa Suomen mestaruutta.

 

  • Odotan joukkueeseen vielä ulkomaalaista pelaajaa, mutta ei voi puhua vielä, kun ei ole paikalla, totesi päävalmentaja Atars hieman vihjailevasti tiistaina Mestaruusliigan avaustilaisuudessa.

 

Loimu esitteli uuden joukkueensa syyskuussa FINEST Cup -turnauksissa. Uusista pelaajista kaksinkertainen pistepörssin voittaja Ali Fazli on jo kaikille lentopalloa seuraaville tuttu, mutta esimerkiksi yhdysvaltalainen ilopilleri ja pomppuihme Felix Egharevba pääsee lauantaina tekemään ensiesiintymisensä tosipeleissä Kerttulan yleisölle. Kasvattajaseuraansa palannut Aleksei Zhbankov ei ole vielä Loimun kokoonpanossa maajoukkuetehtävien vuoksi.

 

Loimun pelaajamateriaali on edelleen melko nuori, mutta joukkueen päävalmentaja Kari Raatikaiselle lauantain sarja-avaus on jo 500. ottelu pääsarjatasolla. Kokemusta löytyy myös hänen rinnalleen tulleelta Kai Steniukselta, joten valmennus tietänee tarkalleen miten joukkue viritetään aina kutkuttavaan uuden sarjakauden avaukseen.

 

  • Olemme muuttuneet aika paljon viime kaudesta. Viime kauden joukkue oli kaverijoukkue ja nyt rakennetaan kaveripiiriä uudestaan. Se voi yllättää positiivisesti. Nuoruus ei ole este menestykselle, meidän pitää pystyä viemään heitä eteenpäin. Monelle nuorellemme tämä tulee olemaan läpimurtokausi. Odotukset uuden kauden alla ovat tietenkin kysymysmerkkejä pullollaan. Vastustaja on uusiutunut ja oma joukkue on vasta pelaamisen alkutaipaleella. Kyyjärvi on varsinkin yleispelaajien osalta erittäin rutinoitunut joukkue. Ennakolta juuri kokemus ja kokemattomuus pelirooleittain luovat mielenkiintoa otteluun. Kyky-Betsetin saldo treenipeleissä on ollut varsin kova, joten lauantai on odotusta täynnä, ennakoi Raatikainen.

 

Loimu vs Kyky-Betset Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa lauantaina 30.9. kello 17:00. Otteluisäntänä toimii Raision kaupunki. Liput ja kausikortit voi ostaa ennakkoon Seat4Me:stä!

 

27.9. Kausi alkaa Raisiossa lauantaina – lue kausiennakko

27 syyskuun, 2023

Raision Loimu aloittaa jälleen uuden, järjestyksessään jo 47. peräkkäisen, jännittävän kauden lentopallon Mestaruusliigassa, ja odotukset joukkueen ympärillä ovat korkealla. Viime kauden oranssi-musta buumi on nostanut Loimun takaisin valokeilaan, ja fanit ovat innokkaasti odottaneet uusia jännittäviä ottelutapahtumia. Kotipelit tulevat jälleen olemaan täynnä intoa ja intohimoa, kun joukkue astuu Kerttulan liikuntahallin parketille.

Loimun joukkue on nuori, mutta sen laatu ja valmius taistella mitalisijoista ovat kiistattomat. Joukkueessa on useita lahjakkaita pelaajia, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta kentällä. Yksi joukkueen tähtipelaajista on passari Tomi Saarinen, joka on vakiinnuttanut paikkansa maajoukkueen porteilla. Saarisen ulottuvuus ja taituruus pelinrakentajana ovat avaimia Loimun menestykseen.

Toinen merkittävä pelaaja joukkueessa on keskipelaaja Aleksei Zhbankov, joka nosti statustaan loukkaantumisen jälkeen juuri päättyneissä EM-kisoissa. Hänen voimakas iskulyöntinsä ja torjuntataitonsa tuovat joukkueelle tärkeän kilpailuedun. Lisäksi Loimun riveissä nähdään Ali Fazli, kaksinkertainen Mestaruusliigan pistepörssin voittaja, joka on valmis jatkamaan huippusuorituksiaan.

Mestaruusliigassa on lupa odottaa jälleen tasaisia taisteluita. VaLePa ja Savo Volley ovat perinteisesti vahvoja joukkueita, jotka nousevat usein sarjan ennakkosuosikeiksi. Loimu tulee kuitenkin olemaan valmis haastamaan nämä joukkueet ja taistelemaan kärkisijoista Hurrikaanin, Akaa-Volleyn ja muiden haastajien kanssa.

Loimu tarjoaa jälleen paikallisille faneille kausikortteja, jotka tekevät peliin saapumisesta vaivattomampaa ja taloudellisesti kannattavampaa. Kausikortti tarjoaa katsojille mahdollisuuden nauttia kaikista kotiotteluista ilman erillisiä lippuostoksia. Tämä on erinomainen vaihtoehto niille, jotka haluavat olla mukana tukemassa joukkuetta koko kauden ajan. Kausikorttilaiset voivat saapua peleihin ilman lippujonoja ja voivat keskittyä täysillä nauttimaan ottelutunnelmasta.

Lisäksi Loimu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia yhteistyökumppaneilleen saada näkyvyyttä seuran toiminnassa. Yhteistyökumppaneille on tarjolla erilaisia näkyvyyselementtejä, jotka voivat auttaa yrityksiä kasvattamaan brändinsä tunnettuutta ja saavuttamaan laajan yleisön. Tämä voi sisältää mainostilaa Loimun kotiluolan ympäristössä, brändinäkyvyyttä some-kanavissa ja tapahtumatilaisuuksissa sekä mahdollisuuden järjestää ja osallistua yritys-, verkostoitumis- aja asiakastilaisuuksiin.

Kuluttajien kausikorteilla ja hyvillä ottelupalveluilla sekä yritysten yhteistyömahdollisuuksilla Loimu osoittaa sitoutumisensa paikalliseen yhteisöön. Tämä luo vahvan yhteyden fanien ja yritysten välille, mikä tukee seuran menestystä ja vahvistaa sen asemaa Suomen lentopallon huipulla. Kausi 2023-2024 näyttää lupaavalta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, ja Loimu on valmis tarjoamaan unohtumattomia kokemuksia niin katsojille kuin yhteistyökumppaneilleenkin.

Kauden alku syyskuun lopussa tulee olemaan jännittävä hetki kaikille lentopallon ystäville, ja Loimu-fanit voivat odottaa jälleen hienoja hetkiä ja intensiivisiä pelejä. Joukkueen nuoruus ja nälkä ovat vahvoja aseita, ja yhdessä kokeneempien pelaajien kanssa muodostuu joukkue, joka on valmis taistelemaan Mestaruusliigan kärkipaikoista. Syksyn ja talven aikana nähdään millaiseksi Mestaruusliiga-kauden 2023-2024 käsikirjoitus tulee muodostumaan. Loimu-fanit voivat olla varmoja siitä, että se tulee olemaan täynnä intoa ja draamaa.

Hyvää lentopallokautta toivotellen,

Robottitoimittaja

 

Tämä kausiennakko on kirjoitettu tekoälyllä ja sen tekemiseen meni aikaa noin 5 minuuttia, josta tekoälyn kirjoitusaikaa oli alle 10 sekuntia. Artikkelin kuvituskuva, jossa oranssi-musta robotti on kirjoittamassa kirjoituspöydän ääressä, on myös tekoälyn tekemä.

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös