Siirry sisältöön

UUTISET

25.11. Loimu joutui lomauttamaan vahvistuksia

marraskuu 26, 2020

Jo kauteen lähdettäessä merkittäviä kulujen leikkauksia toteuttanut Loimu joutui aiemmin viikolla lomauttamaan argentiinalaiset ulkomaalaisvahvistuksensa. Yleispelaaja Ignacio Luengas ja keskitorjuja Facundo Imhoff ovat toistaiseksi poissa joukkueen toiminnasta. Vallitseva koronatilanne on romahduttanut Loimun yleisömäärät noin kolmannekseen normaalista ja samalla ovat romahtaneet myös otteluista saatavat tulovirrat.

  • Pakon sanelemana on tehtävä kipeitäkin ratkaisuja, jotta seuran pitkät perinteet jatkuisivat tulevillekin vuosille. Koronan aiheuttamat taloudelliset haasteet ja yleisökato ovat yksinomaan syynä tähän ratkaisun, kommentoi Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas.

25.11. Loimu laittoi Akaan ahtaalle

marraskuu 26, 2020

Loimu matkusti keskiviikkona Akaalle, jossa vastaan asettui isäntäjoukkue Akaa-Volley. Loimu pisti Mestaruusliigan kärkikastiin ennustetun isäntäjoukkueen ahtaalle. Tiukkojen vaiheiden jälkeen voitto ja täydet sarjapisteet pysyivät kuitenkin Akaalla. Ottelun loppunumeroiksi aikakirjoihin kirjataan 3-1 (26-28, 25-19,27-25,25-19) kotivoitto.

Loimu aloitti ottelun vahvasti. Ratkaisupalloihin tultaessa vierasjohto oli jo 17-22. Isännät eivät kuitenkaan antaneet periksi ja Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist käytti aikalisänsä tilanteissa 19-22 ja 21-22. Parhaan Mestaruusliiga-ottelunsa pelannut Sebastian Pozo Hernandez päästi Loimulaiset piinasta toisen aikalisän jälkeen hyökkäyspisteellään. Loimu pääsi syöttämään muutamaankin kertaan erän katkaisua, mutta isäntien Eetu Pennanen iski pelastavia pisteitä Loimun parkettiin. Lopulta Loimu pääsi juhlimaan avauserän voittoa Aleksei Zhbankovin hyökkäyspisteen jälkeen.

Toinen erä oli niin ikään Loimun hallinnassa aina tilanteeseen 13-15 asti, mutta sitten ote siirtyi isännille ja Dalqvist käytti molemmat aikalisänsä Akaa-Volleyn tehdessä seuraavat kahdeksan pistettä. Ote ei enää siirtynyt uudestaan isänniltä vieraille, vaan Akaa-Volley tasoitti erävoitot pitkälle erätauolle siirryttäessä. Ottelun kolmas erä oli tasaista vääntöä. Isännät pääsivät ensin syöttämään erän voitosta, mutta Loimu ei antanut periksi, vaan käänsi tilanteen päälaelleen Eetu Mäen torjuessa Urpo Sivulan. Loimun eräpallo ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan esiin astui jälleen Eetu Pennanen. Erän viimeisen niitin iski keskeltä Aleksi Kaatrasalo. Neljännessä erässä Loimun puristus ei enää riittänyt, vaikka erän puolivälissä Loimu hivuttautuikin parin pisteen päähän. Isännät painoivat tämän jälkeen Nico Nurmesniemen syöttövuorolla kaasun pohjaan ja pääsivät tuulettamaan voittoa Joni Mikkosen niitattua ottelupallon Loimun parkettiin.

  • Toiseen erään vaikeutimme syöttöä ja se kannatti. Yksikään liigajoukkue ei ole meille helppo vastus tällä hetkellä. Ja Loimu antoi tänään todella hyvän vastuksen, kommentoi Akaan päävalmentaja Oliver Lüütsepp ottelun jälkeen.

Ottelun parhaat pistemiehet olivat yleispelaajat Eetu Pennanen ja Sebastian Pozo Hernandez, jotka tekivät 17 pistettä mieheen. Loimusta Aleksei Zhbankov ja Elviss Krastins tukivat 13 pisteellä. Pistelukemat oli nuorten Hernandezin ja Zhbankovin parhaat Mestaruusliigassa tähän mennessä. Loimun seuraava ottelu isketään sunnuntaina Raisiossa, kun vieraaksi saapuu VaLePa. Ottelun isäntänä toimii Safire & Kaarinan Trimet.

22.11. HURRIKAANILLE VARSINAIS-SUOMEN HERRUUS

marraskuu 22, 2020

Hurrikaaani-Loimaa nappasi kauden toisen 3-0 voittonsa Raision Loimusta ja varmisti itselleen sekä kolme Mestaruusliiga-pistettä että Varsinais-Suomen herruuden kaudella 2020-2021. Ottelun eränumeroiksi kirjattiin tällä kertaa 21-25, 18-25, 23-25. Toista erää lukuun ottamatta Loimu pystyi haastamaan Hurrikaanin erien kalkkiviivoille asti. Kokonaisuutena Loimun esitys oli parempi ja pirteämpi kuin viikko sitten Loimaalla. Hurrikaanin päävalmentajana debytoi joukkueen fysioterapeutti Jani Niskakangas Jussi Heino oltua varotoimenpiteenä kotona.

  • Tänään puolen päivän jälkeen ilmoitettiin ettei Heinon Jussi lähde varotoimenpiteenä peliin. Pelaajat on kokeneita ja fiksuja eikä niitä tarvii sen enempää ohjata tuossa. Virheetön suoritus, ei ihan hirveästi annettu Loimulle ilmaisia pinnoja yhtään. Vastaanotto ja passipeli toimi hyvin ja hyökkääjillä oli mukavat oltavat, kommentoi valmentajadebytantti puhtaan voiton jälkeen.

Ottelun avauserä alkoi tasaisissa merkeissä. Eetu Mäki torjui tilanteeksi 9-8 ja Niskakangas otti valmentajauransa ensimmäisen aikalisän. Tilanteessa 13-14 Hurrikaanin puolustava libero Matti Toivola kaivoi tuomaripallin juurelta Lasse Jylhän hyvän peipin takaisin peliin ja Hurrikaani käänsi pallosta vielä pisteen itselleen ja samalla otteen koko loppuerän ajaksi. Loimun aikalisätkään eivät saaneet muutosta aikaiseksi ja erän lopulla viimeisen kirimahdollisuuden vei Johan Gruvaeusin verkkosyöttö. Hurrikaani hyökkäsi avauserän pääosin verkon keskisektorilta, eli keskihyökkääjien ja 6. paikan kautta. Näiden paikkojen hyökkäystehot olivat huimat. Erälle hyvin sopivasti viimeisen niitin iski kapteeni Tapio Toiviainen kuutospaikalta.

Avauserän käsistä luisuimen taisi pyöriä vielä Loimun pelaajien mielissä, kun Hurrikaani karkasi passari Santeri Välimäen syötöillä 0-5 johtoon toisessa erässä ennen kun Loimu sai ensimmäisen pisteen tehtailtua. Loimu sai kuitenkin kirittyä pahimmillaan 1-8 lukemissa olleen takamatkan parin pisteen kokoiseksi. Hurrikaanin aikalisä tilanteessa 8-10 käänsi kuitenkin erän uudestaan ja lopullisesti vieraiden eduksi. Erän loppupuolella Loimu sortui virheisiin ja Hurrikaani kuittasi toisenkin erän itselleen.

Myös kolmas erä alkoi heikosti isänniltä, mutta 1-4 tappioasema oli jälleen nopeasti käännetty 5-5 tasalukemiin. Tämän jälkeen erä eteni tasaisesti ihan kalkkiviivoille asti, mutta kaksi syöttö- ja yksi hyökkäysvirhe olivat liikaa ottelun viimeisissä palloissa ja niinpä Hurrikaani pääsi tuulettamaan ottelun voittoa. Hurrikaani oli läpi ottelun virheetön ja hyökkäyksissään tehokas.

  • Paremmin meni kuin viime viikonloppuna, mutta huonommin kuin Hurmosta vastaan. Niin kauan kun me hätäillään eikä luoteta omaan tekemiseen, niin se on sellaista rääpimistä. Hurrikaani pelasi tosi vahvasti keskeltä, kommentoi Loimun kapteeni Elviss Krastins.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Johan Gruvaeus. Hän teki 19 pistettä tehoin +9. Elviss Krastins tehtaili 8 ja Eetu Mäki 7 pistettä. Hurrikaanista hakkuri Samuli Kaislasalo ja yleispelaaja Tapio Toiviainen tekivät 13 pistettä mieheen. Vieraiden parhaana pelaajana palkittiin passari Santeri Välimaa, joka pyöritti vieraiden hyökkäystä tuhoisan tehokkaasti läpi ottelun.

  • Peli oli vuoristorataa ja viimeinen erä meiltä paras. Otimme siihen huonon alun ja aikaisen aikalisän, mutta sitten aloimme pelaamaan voitosta. Lopussa valitettavasti vastustajan kokemus voittamisesta vei voiton ja me sorruimme muutamaan kohtalokkaaseen virheeseen. Hurrikaanilla on vahva keskialueen hyökkäys ja me emme saaneet siihen otetta torjunta- ja puolustuspelaamisellamme, harmitteli Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist.

Katso myös: TilastoPelaaja- ja valmentajakommenttivideo

15.11. Loimulle vakuuttava avausvoitto Hurmoksen kustannuksella

marraskuu 15, 2020

Loimu sai revanssin Karelian Hurmoksesta ja kuittasi viime viikonlopun tappion lauantaina Raisiossa. Viime viikonlopun voitto oli Hurmokselle kauden ensimmäinen ja nyt oli Loimun vuoro napata kauden avausvoitto. Samalla Loimu nousi sarjataulukossa Hurmoksen kanssa tasapisteisiin ja ohi paremman eräsuhteen ansiosta. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-0 (25-20, 25-16, 25-19).

  • Viime pelin jälkeen pidettiin pitkä keskustelu ja todettiin että pitää pelata enemmän joukkueena, rauhoittaa tekemistä ja luottaa joukkuekavereihin. Omaan peliin olen tyytyväinen. Treeneissä on haettu hyvin tempoja keskelle ja laitaan. Oli hauskaa pelata, kun veli oli verkon toisella puolella. Nyt meidän väännöt on 1-1. Lauri pääsi pelin jälkeen kuittaamaan yhdestä painopallon voittamisesta, hymyili Loimun passari Lasse Jylhä lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen veljensä rinnalla.

Loimun ja Hurmoksen edellinen kohtaaminen Raisiossa pelattiin täysin tyhjille katsomoille, kun aivan pelin kynnyksellä maaliskuussa tuli tieto ettei yleisöä saa ottaa enää otteluihin koronan vuoksi. Pandemian vaikutukset näkyvät edelleen valitettavan paljon katsomoissa, sillä lauantainakin Kerttulassa oli alle kolmannes Loimun normaalista yleisömäärästä. Vähäinen yleisömäärä ei ole kuitenkaan latistanut ottelutapahtumien tunnelmaa, vaan kahdessa viime ottelussa tunnelma on ollut todella hyvä ja yleisö on ollut se kuuluisa seitsemäs oranssipaitainen pelaaja.

Lauantaina Loimun voiton avain oli koko joukkueen ehjä esitys ja tehokas hyökkäyspelaaminen. Isäntien otteissa oli rentoutta ja itseluottamusta juuri sopivassa määrin ja pelaajat nauttivat hyvästä esityksestään silminnähden. Ottelun avauserä oli vielä melko tasainen, mutta sen jälkeen Loimun hyökkäystehot olivat liikaa Hurmokselle ja Loimu meni menojaan. Ottelun toisen erän ratkaisu oli Aleksei Zhbankovin kaksi syöttövuoroa, jotka olivat liikaa Hurmokselle. Kolmas erä oli Johan Gruvauksen ja Elviss Krastinsin näytöstä, eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä.

  • Voitto tuntuu hyvältä. Se oli itse asiassa minulle ensimmäinen 13 kuukauteen. Tänään oli joukkueena hyvää tekemistä ja taisteltiin joka pallosta. Toki oli myös hyviä yksilösuorituksia, kuten Aleksein syötöt ja Johanin ja Elviksen hyökkäyspelaaminen, kehui Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Johan Gruvaeus 17 pisteellään. Elviss Krastins pelasi parhaan ottelunsa oranssissa paidassa ja kirjautti vakuuttavan hihapelaamisen ohella 13 pistettä. Hurmoksen paras pistemies, ja oikeastaan ainoa onnistuja, oli hakkuri Ville Louhela, joka teki 14 pistettä.

Katso myös: TilastoPelaaja- ja valmentajakommentit

8.11. Loimulla synkkä vierasviikonloppu

marraskuu 8, 2020

Pimeä ja synkkä marraskuinen road trip Kuopioon ja Joensuuhun muodostui Raision Loimulle tavallistakin synkemmäksi, kun vieraspeleistä Savo Volleyta ja Karelian Hurmosta vastaan ei herunut mukaan erävoittoja, saati sarjapisteitäkään. Loimu jatkaa siis vaikean alkukauden jälkeen edelleen Mestaruusliigan hännillä vailla sarjapisteitä. Seuraavat mahdollisuudet metsästää pisteitä on seuraavana viikonloppuna, kun lauantaina Raisioon saapuu Karelian Hurmos ja sunnuntaina Loimu matkustaa Loimaalle Hurrikaanin vieraaksi.

Vierasviikonlopun ensimmäinen koitos oli syyskauden ykkösjoukkue Savo Vollley Kuopio-hallissa. Isännät olivat odotetun kovia eikä Loimu saanut omaa peliään kulkemaan. Toisessa erässä oranssi-mustat näkivät valonpilkahduksen ja vieraat johtivat ottelun toista erää jo lupaavasti, mutta isännät puristivat lopulta senkin erän itselleen. Ottelun viimeiseksi jäänyt kolmas erä etenikin sitten taas alusta alkaen isäntien komennossa ja ottelun loppunumeroiksi kirjattiin Savo Volleyn 3-0 (25-13, 25-21, 25-18) kotivoitto.

Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist peluutti ottelussa koko joukkuetta ja näki ottelun jälkeen lupauksia paremmasta:

– Meillä on ollut paljon vaikeuksia, mutta uskon, että kun uudet pelaajat pääsevät peliin mukaan, on pelimme koko ajan menossa parempaan suuntaan.

Loimun paras pistemies oli ensimmäisen kokonaisen pelinsä pelannut yleispelaaja Ignacio Luengas, jonka teholukemat olivat 9/+7. Hakkuri Kirill Borichev teki 6 ja Eetu Mäki 5 pistettä. Kaiken kaikkiaan Loimun pisteet jakautuivat tasaisesti peräti kymmenelle pelaajalle.

Lauantain ottelun jälkeen Loimu matkusti Joensuuhun, jossa vastaan asettui Isänpäivänä Loimun tapaan vielä voitotta ollut Karelian Hurmos. Kun sunnuntain ottelun loppunumeroiksi kirjattiin Hurmoksen 3-0 (27-25, 25-18, 25-21) voitto, niin Loimu jäi sarjataulukon hännille ainoana joukkueena ilman voittoja.

Sunnuntaina Loimun vastaanottopelaaminen toimi erinomaisesti ja antoi mahdollisuudet avausvoiton nappaamiseen, mutta hyökkäyspelaamiseen ei löytynyt tarvittavia tehoja. Isännät torjuivat Loimun hyökkäykset kolmessa erässä 13 kertaa.

Loimun paras pistemies Joensuussa oli Elviss Krastins, joka tehtaili 11/+8 pistettä. Häntä tukivat keskitorjujat Facundo Imhoff seitsemällä ja Aleksei Zhbankov kuudella pisteellä.

– Tämän päiväinen tappio harmittaa kovasti. Ensimmäisen erän alku oli meiltä nihkeää ja kotijoukkue pelasi vähillä virheillä. Saimme hyvän nousun aikaiseksi vielä erän lopulla, se ei kuitenkaan riittänyt ihan voittoon asti. Ensimmäisen erän jälkeen aloimme tehdä liikaa virheitä hyökkäyksessä. Tällä tasolla se ei riitä, pitäisi pystyä pelaamaan virheettömämmin. Onnittelut kotijoukkueelle, kommentoi Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist ennen pimeälle kotimatkalle lähtemistä.

Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös