Siirry sisältöön

UUTISET

Pistepussi ei karttunut Joensuussa

28 helmikuun, 2025

Loimu lähti perjantaina Joensuuhun tavoitteenaan kerätä keskiviikon kotivoiton jälkeen lisää pisteitä ja tiivistää taistelua viimeisestä pudotuspelipaikasta, mutta se jäi lopulta vain tavoitteeksi, kun Hurmos hoiteli illan kaikki kolme erää itselleen varmemmalla ja paremmalla pelaamisella luvuin 3-0 (25-19, 25-20, 25-20). Loimun ero pudotuspeliviivaan pysyi siis neljässä pisteessä.

Loimu avasi ottelun vahvasti ja passari Saku Tuomivaara jatkoi siitä mihin keskiviikon kotiottelussa jäi. Hänen syöttövuorollaan Loimu karkasi nopeasti 0-4 johtoon, joka riitti Hurmoksen päävalmentaja Daryl Taylle, joka kutsui joukkueensa aikalisälle. Se auttoi ja pian kotijoukkue johtikin jo 7-5, kun oltiin taasen Loimun Luis Salgadon pyytämällä aikalisällä. Tästä eteenpäin kotijoukkue piti erän loppuun asti vähintään parin pisteen johtoaseman itsellään. Loimun hyökkäykset eivät kuolleet, vaan Hurmos napsi niitä puolustuksen kautta takaisin peliin, kun taas Loimun puolella puolustuspallot kimpoilivat vääriin osoitteisiin, vaikka puolustaja olisi hyvin paikallaan ollutkin.

Toisessa erässä edettiin tasaisesti aina tilanteeseen 14-13 asti, kunnes Hurmos repäisi taas muutaman pisteen kaulan, jonka piti erän ratkaisupalloille asti repäisten siellä jälleen vähän reilummankin eron. Loimun ilonhetki erässä oli Eetu Mäen torjuntapiste tilanteessa 11-11, joka oli hänen 1000. Mestaruusliiga-pisteensä.

Kolmas erä alkoi Hurmoksen Ben Harringtonin vahvalla syöttövuorolla. Kaksi peräkkäistä ässää muutti tilanteeksi jo 6-2. Loimu toipui tästä vielä ja nousi tasoihin tilanteessa 11-11 ja ensimmäisen kerran johtoon tilanteessa 12-13. Toivon pilkahduksia näkyi vielä Loimulaisten silmissä tilanteessa 21-20, mutta erän lopussa Hurmoksen neljä peräkkäistä hyökkäyspistettä käänsi viimeseksi jääneen erän aiempien tapaan suht selvin numeroin isännille.

Ottelun paras pistemies oli kotijoukkueen hakkuri Ivan Fernandez, joka teki 16 pistettä tehoin +10. Yleispelaaja Harrington tehtaili hänkin 15 pistettä. Kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon pokannut Niklas Björlin teki 12 pistettä. Loimun puolella Prince teki 13, Veeti Nikkinen 12 ja Eemeli Kouki 10 pistettä. Loimun parhaaksi pelaajaksi valittu passari Tuomivaara teki parhaansa, mutta Loimun vaatimaton 33% vastaanotto ei helpottanut pelintekijän iltapuhdetta.

  • Odotimme parempaa peliä. Pojat ovat tehneet töitä hyvin, mutta emme saaneet hoidettua helppoja palloja. Pienet erot ratkaisee, kommentoi Loimun päävalmentaja Luis Salgado.

Loimulla on nyt viikko aikaa keskittyä harjoitteluun, kunnes se kohtaa vieraspelissä Turussa TUTO Volleyn. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä kaksi kotipeliä ja yksi vieraspeli ja niissä pitäisi saalistaa pisteitä niin, että neljä pistettä edellä oleva Kyky-Betset ohitettaisiin sarjataulukossa.

 

KATSO MYÖS: TilastotRuudun matsikooste

 

 

Otteluraportin tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme

 

Loimu katkaisi tappioputken ja elättelee pudotuspelitoiveita

26 helmikuun, 2025

Loimun haaveet noususta lentopallon Mestaruusliigan pudotuspeleihin näyttivät saavan kovan kolauksen, kun sarjassa toiseksi viimeisenä oleva Kyky-Betset voitti keskiviikkona Raisiossa kaksi ensimmäistä erää. Loimun päävalmentaja Luis Salgado sai kuitenkin luotua joukkueeseensa uskoa pitkällä erätauolla ja loput kolme erää päättyivät isäntien voittoon. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-2 (25-27, 18-25, 25-22, 25-21, 17-15).

Voitolla Loimu kavensi eron pudotuspelipaikkaan neljään pisteeseen ja raisiolaisilla on yksi peli vähemmän pelattuna kuin Kyky-Betsetillä. Loimun seuraava mahdollisuus kartuttaa pistesaalistaan on perjantaina Joensuussa Karelian Hurmoksen vieraana.

Loimun 11 ottelun mittaisen tappiputken lisäksi raisiolaisilla oli aihetta juhlaan, kun Eemeli Kouki rikkoi ottelussa 3000 Mestaruusliiga-pisteen rajapyykin. Eetu Mäki jäi 1000 pisteen rajapyykistä kahden pisteen päähän. Kyky-Betsetille tappio oli kahdeksas putkeen.

Kenties ottelun tärkeys näkyi kahdessa avauserässä Loimulaisten otteissa, kun molemmissa vieraat karkasivat nopeasti 2-6 johtoasemaan. Ensimmäisessä erässä Loimu kiri erän edetessä rinnalle ja ratkaisupalloihin saavuttiin tasatilanteessa 20-20. Molemmilla joukkueilla oli omat eräpallonsa, kunnes Loimun kahden peräkkäisen hyökkäyspisteen turvin Kyky-Betset pääsi tuulettamaan erävoittoa. Toisessa erässä Loimun nousu jäi lähtötelineisiinsä, vaikka Saku Tuomivaaran vaihtaminen Mauri Kurpan tilalle passariksi tilanteessa 2-8 piristikin hieman Loimun otteita. Aitoa taistelua erävoitosta ei kuitenkaan syntynyt.

Pitkän erätauon jälkeen parketille asteli Salgadon käärmekeittoja juonut Loimu. Kotijoukkueen hyökkäysprosentit lähtivät nousuun ja Tuomivaara ruokki hyökkääjiä kahta ensimmäistä erää tehokkaammin. Hienokseltaan läpi erän hallinnut Loimu pääsi juhlimaan erävoittoa hakkuri Gregory Torresin epäonnistuttua hyökkäyksessään toisessa eräpallossa.

Neljäs erä lähti käyntiin Tuomivaaran tehokkailla syötöillä. Niiden saattelemana Loimu sai hyvän alun erään ja johtikin sitä alusta loppuun asti. Alkusävelet erälle lyönyt Loimun passari pääsi lyömään myös viimeisen naulan neljännen erän arkkuun, kun Tuomivaara torjui taululle lukemat 25-21.

Viidennen erän alku noudatteli neljännen kaavaa, sillä Kyky-Betsetin aikalisällä oltiin tilanteessa 2-0 Saku Tuomivaaran kahden ässän saattelemana. Lyhyen erän puolivälissä syntyi hyökkäämällä Koukin 3000. liigapiste. Loimulla oli jo pienoinen ote erävoitosta tilanteessa 10-7, mutta lopulta ratkaisu venyi jatkopalloille. Kerttulan liikuntahallin 435 katsojaa sekä koko oranssi-musta joukkue pääsi tuulettamaan helpottuneena ensimmäistä voittoa sitten joulukuun 18. päivän, kun Eetu Mäki torjui uransa 998. liigapisteellään tulostaululle lukemat 17-15.

Ottelun paras pistemies oli Gregory Torres joka teki 22 pistettä tehoin +8. Aivars Petrusevics oli vieraiden toiseksi paras pistenikkari 16 pisteellään. Kotijoukkueesta Veeti Nikkinen ja Prince tekivät 20 pistettä mieheen ja Eemeli Kouki 17. Kotijoukkueesta parhaaksi pelaajaksi valittiin vaihdosta peliä kääntämään tullut passari Tuomivaara ja vierailta hakkuri Torres. Ottelun ProLibero oli Loimun Ville Sihvonen.

 

Joska Försti, Kyky-Betset:

  • Olisi voinut kääntyä kummalle vaan, mutta Loimu oli piirun verran parempi. Usein käy niin, että kun kaksi erää hävinneellä joukkueella ei ole mitään hävittävää, niin peli kääntyy. Me pelattiin kaksi ekaa erää tosi hyvin ja oli loppukin pienestä kiinni. Me hyökättiin kohtuullisen hyvin.

Saku Tuomivaara, Loimu:

  • Totta kai tärkeä voitto, mutta kyllä me lähdettiin sitä kolmea pistettä hakemaan. Jäi nälkää vielä ja tämä oli ihan hyvä näyttö, että osataan voittaakin. Salgado syttyi kopissa, että vielä on kolme erää jäljellä. Mutta kyllä se lähtee meistä kaikista. Me oltiin lopussa askeleen edessä ja tehtiin perushommat sen askeleen verran paremmin. Mulla on ihan luottavainen olo loppukauteen.

Aapo Rantanen, Kyky-Betset:

  • Siinä oli viisi erää ja molemmat joukkueet yrittivät kovaa ja taistelivat tärkeistä pinnoista. Meillä ottelun pidetessä käyrä näytti alaspäin ja kaverilla ylöspäin. Ja sitten se tärkeä viimeinen piste hävittiin. Eri Loimu tuli pitkän tauon jälkeen kentälle ja se oli ottelun ratkaisu. He olivat halukkaampia taistelemaan.

Luis Salgado, Loimu:

  • Tosi tärkeä peli. Meidän pojat ehkä ensimmäisessä ja toisessa erässä yrittivät, mutta tuli paljon virheitä. Kaikki tietävät mitä tarvitaan kentälle. Sanoin pojille, että tämä on teidän peli. Ensin on tärkeä saada fiilis kentälle ja sitten taktiikka. Veeti ja Prince pelasivat paremmin nyt.

 

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatRuudun matsikooste

 

Otteluraportin tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme

 

Raisiossa keskiviikkona kauden tärkein ottelu

24 helmikuun, 2025
Lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan ratkaisuhetket on käsillä ja pääsarjan maratontaulukon piikkipaikkaa halussa pitävällä Raision Loimulla alkaa olla kiire nousta tämän kauden sarjataulukossa jumbosijalta pudotuspeleihin, mutta vielä sen on mahdollista. Keskiviikkona isketään Raisiossa loimulaisten pudotuspelihaaveiden kannalta äärimmäisen tärkeä ottelu, kun vieraaksi saapuu Kyky-Betset Kyyjärveltä.
Kyky-Betset on sarjataulukossa se selkä, joka Loimun pitää vähintään ohittaa jatkaakseen kevättä runkosarjan jälkeen karsintojen sijasta pudotuspeleissä. Kyyjärveläiset ovat viisi pistettä Loimua edellä, mutta pelanneet yhden ottelun enemmän, joten keskiviikon ottelu on niin sanottu kuuden pisteen ottelu, vaikka jaossa toki onkin muiden pelien tapaan kolme sarjapistettä. Keskiviikon jälkeen Loimu kohtaa perjantaina vieraissa Karelian Hurmoksen, joka on sarjataulukossa Kyky-Betsetin yläpuolella. Kumpikaan joukkueista ei lähde keskiviikon tärkeään otteluun niin sanotusti lentokelissä, sillä Loimulla on takana 11 tappiota putkeen ja Kyky-Betsetillä 7.
Molemmilla joukkueilla on kauteen mahtunut isoja muutoksia. Kauden alussa kumpaakin joukkuetta valmensi latvialaisvalmentaja, mutta nyt Loimua valmentaa hondurasilainen Luis Salgado ja Kyky-Betsetiä loimaalainen Aapo Rantanen. Loimun Austris Stals jätti itse tehtävänsä, kun joukkueen peli ei lähtenyt uomiinsa, kun taas Guntis Atars sai jättää tehtävänä seuran päätöksellä. Pelaajistossa Kykyn suurin muutos on ollut puertoricolaishakkuri Gregory Torresin hankkiminen kesken kauden. Torres on Kykyn kahdeksas ulkomaalaisvahvistus ja osoittautunut oivaksi pistenikkariksi. Hän on eräkohtaisella pistekeskiarvolla mitattuna liigan 7. paras pelaaja. Loimulaisista paras tässä tilastossa on hakkuri Prince, joka löytyy 11. sijalta.
Loimu – Kyky-Betset
keskiviikkona 26.2. kello 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ennakkoliput: Lippu.fi

 

 

Otteluennakon tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme

VaLePa luki Loimua kuin avointa kirjaa lauantain kirjaottelussa

22 helmikuun, 2025

Lue Mestaruusliigan otteluraportti lauantain Sastamalan kirjaottelusta täältä.

Loimu pelaa kauden ehkäpä tärkeimmän ottelunsa kotisalissa keskiviikkona 26.2., kun vastustajaksi saapuu Kyky-Betset, joka Loimun pitäisi ohittaa pudotuspeleihin päästäkseen!

KATSO MYÖS: TilastotRuudun matsikooste

 

Otteluraportin tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme

 

 

 

Loppukirin aika Raisiossa – S-etukortilla Ystävänpäivänä ilmaiseksi matsiin

12 helmikuun, 2025
Loimulla on lentopallon Mestaruusliiga-kauden 2024-2025 runkosarjaa jäljellä kahdeksan ottelua. Tällä hetkellä kaikkien aikojen menestynein seura on sarjataulukossa viimeisenä ja kausi näyttäisi jatkuvan runkosarjan jälkeen karsintapeleissä. Loimulla on kuitenkin vielä kahdeksan ottelua aikaa nousta seuran tavoitteena oleville puolivälieriin oikeuttaville sijoille.
Ensimmäinen kahdeksasta mahdollisuudesta saalistaa tärkeitä lisäpisteitä on Ystävänpäivänä, eli tämän viikon perjantaina, kotikentällä Raisiossa, kun ex-loimulainen hakkuri Joonas Jokela johdattaa Savo Volleyn entiselle kotiparketilleen. Jokela on takonut joukkueensa tässä vaiheessa sarjataulukossa neljänneksi, eli savolaisilla on tällä hetkellä hallussaan viimeinen puolivälierin kotietuun oikeuttava sija. Jokela on tehtaillut tällä kaudella 501 pistettä ja pitää hallussaan Mestaruusliigan pistepörssin ykkössijaa.
Loimun yläpuolella viimeistä puolivälieriin oikeuttavaa paikkaa pitää hallussaan Kyky-Betset, joka on pelannut yhden pelin Loimua enemmän ja saalistanut viisi pistettä enemmän. Kaikki pelit ovat tässä vaiheessa raisiolaisille tärkeitä mahdollisuuksia saalistaa pisteitä, mutta runkosarjan loppuohjelmaa katsoessa silmään osuvat erityisesti helmikuun viimeiseen viikonloppuun osuvat kotipeli Kyky-Betsetiä vastaan sekä vieraspeli Karelian Hurmosta vastaan.
  • Tänä perjantaina avaamme uuden sivun. Olemme työskennelleet kovasti ja rakentaneet parempaa peliä perustuen meidän vastaanottoon ja hyökkäykseen. Tiedämme, että SaVon vierailu ei ole helppo, koska hekin hakevat vielä hyvää asemaa sarjataulukossa pudotuspelejä varten. Toivottavasti pystymme antamaan hyvän esityksen, jossa fanit ovat ylpeitä joukkueestamme, kommentoi Loimun päävalmentaja Luis Salgado.
Loimu ja otteluisäntä Turun Osuuskauppa tarjoavat Ystävänpäivän kunniaksi vihreää S-etukorttia hallin lipunmyynnissä esittäville ilmaisen sisäänpääsyn, joten perjantaina kannattaa tuoda kaikki S-etukortin omaavat ystävätkin huippulentopallon pariin.
LOIMU vs SAVO VOLLEY
perjantaina 14.2. klo 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Otteluisäntä: Turun Osuuskauppa
Ennakkoliput: Lippu.fi

 

Otteluennakon tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös