Siirry sisältöön

UUTISET

20.7. Mika Rantasesta Loimun päävalmentaja, apuvalmentaja Kuuban maajoukkueesta

20 heinäkuun, 2022

Pelaajamateriaaliltaan vahvasti omavarainen Loimu saa alkavalle Mestaruusliiga-kaudelle myös päävalmentajan paikalle penkin päähän oman kasvatin, kun 80-luvulla oranssi-mustissa lentopallouransa aloittanut ja kolmen viimeisimmän kauden ajan Loimun liigajoukkueen apuvalmentajana toiminut Mika Rantanen (52-v.) ottaa vastuulleen joukkueen päävalmentajuuden. Oman aktiiviuransa jälkeen ennen liigavalmennusta Rantanen on toiminut valmentajana Loimun juniorijoukkueissa.

Rantasen sopimus on yhden kauden mittainen, mutta molemminpuolisena tavoitteena on pidempiaikainen ja menestyksekäs yhteistyö. Siviilityökseen opettajana toimiva Rantanen on ottanut virkavapaan, jonka aikana hän suuntaa itse ”koulun penkille” suorittamaan valmentamisen ohella valmennuksen ammattitutkinnon (VAT).

  • On hienoa, että saan Loimussa mahdollisuuden ottaa seuraavan askeleen valmentajaurallani. Kun pelaajista on vielä suurin osa seuran omia kasvatteja, tartun innolla uuteen haasteeseen. Olemme harjoitelleet keväästä asti yhdessä ensi kautta varten ja uskon jokaisen pelaajan olevan taas astetta kovemman kuin viime kaudella, kommentoi kasvattajaseuransa edustusjoukkueen ruoriin tarttunut Rantanen.

Rantasen nouseminen päävalmentajaksi Aitor Barrerosin lähdön tultua yllättäen tietoon on ollut Loimun taustoilla selvää jo hyvän tovin, mutta uuden apuvalmentajan hakeminen otti oman aikansa. Rantasen aisapariksi haluttiin nimenomaan apuvalmentajan tehtävissä meritoitunut valmentaja, joka toisi mukanaan myös kansainvälistä kokemusta ja näkemystä.

Heti hakuprosessin alussa nousi muiden rinnalla hyväksi vaihtoehdoksi esiin kuubalainen Angel Cobas (50-v.), joka toimii parhaillaan Kuuban miesten maajoukkueen apuvalmentajana. Eli saman joukkueen, jonka tulevaisuuden hakkuriksi kaavaillaan Loimussa ensi kaudella pelaavaa Alejandro Fuentesia. Cobas on myös Fuentesin isäpuoli, mikä varmasti auttaa molemmin puolin kotiutumista Suomeen.

  • On mielenkiintoista saada aisapariksi ammattilainen kovatasoisesta lentopallomaasta Kuubasta. Uskon että Angelilla on paljon annettavaa meidän joukkueelle ja varsinkin nuorille pelaajille. Odotan innolla että päästään yhdessä työskentelemään joukkueen eteen. Olemme pitäneet yhteyttä kesän aikana Angelin kanssa hänen työskennellessä vielä Kuuban maajoukkueessa ja me odotamme molemmat innolla tulevaa kautta, kertoi Rantanen tulevasta aisaparistaan.

Cobasin Suomeen saapumisen aikataulusta Loimulla on vielä sopiminen kesken Kuuban liiton kanssa, mutta paperityöt ovat käynnissä. Varmaa on että hän on maajoukkueen mukana vielä elo-syyskuun vaihteessa Puolassa ja Sloveniassa pelattavissa MM-kisoissa.

Yliopistotason valmentajakoulutuksenkin hankkineella Cobasilla on 25 vuoden kokemus lentopallosta, joista kuusi on kertynyt Kuuban maajoukkueiden mukana. Hänen on osoittanut kivikovassa lentopallomaassa taitonsa niin teknisen, taktisen, fyysisen kuin psykologisenkin valmentamisen saralla. Hän on aiemmin urallaan valmentanut myös Venezuelassa, mutta nyt hän pääsee jakamaan maansa vankkaa lentopallotietämystä kauemmas pohjoiseen.

Angel Cobasin ja Alejandro Fuentesin sopimusten ohella Loimu on käynyt keskusteluja sekä Kuuban liiton, maan suurlähetystön että Cubadeportesin kanssa mahdollisesta pidemmästäkin yhteistyöstä tahojen välillä lajikehityksen edistämiseksi.

Valmentajakuvioiden ratkettua Loimussa kootaan vielä muu valmennustiimi pää- ja apuvalmentajaa tukemaan. Varmaa on jo nyt, että joukkueen fysioterapeutiksi tulee AMK-opintojaan Turussa päättävä Miikka Nieminen ja että oranssi-mustissa jatkaa huoltajalegenda Juha Brandt.

4.7. Dominikaanisen tasavallan maajoukkuepelaaja Loimuun

4 heinäkuun, 2022

 

Loimu on solminut pelaajasopimuksen Dominikaanisen tasavallan maajoukkueen ykkösyleispelaaja Wilfrido Hernandezin kanssa. San Juan de la Maguanassa syntynyt pelimies tuo 32-vuotiaana pelaajana Loimun nuoreen joukkueeseen tarvittavaa kokemusta. Pituutta Hernandezilla on 201 senttiä.

 

Kokemusta Hernanez on kerryttänyt seurajoukkueurallaan kotimaansa lisäksi Ranskan, Indonesian, Libyan ja Saudi-Arabian pääsarjoissa. Suomalaisten näistä parhaiten tuntemassa Ranskan liigassa hän on edustanut Orangen ja Parisin joukkueita. Viime kauden hän pelasi kotimaansa liigassa Bameso Bulldogsin joukkueessa.

 

  • Uskon että Wilfrido täydentää yleispelaajaosastoa juuri oikealla tavalla. Vahva hyökkääjä ja luotettava vastaanottaja vahvistaa meidän side out -pelaamistamme entisestään, kommentoi Loimun Mika Rantanen.

 

Maajoukkueeseen Hernandez on kuuluntut vuodesta 2010 alkaen ja tänä päivänä hän kantaa isoa vastuuta joukkueessa. Kesäkuun alussa hän oli mukana jälleen Väli-Amerikan Norceca karsintaturnauksessa. Neljän maan turnauksen voiton vei Kuuba, jonka joukkueesta Loimun hakkuri Alejandro Fuentes jäi kalkkiviivoilla ulkopuolelle, ja hopealle tuli dominikaanit Hernandezin johdolla. Tuleva Loimulainen valittiin turnauksen all stars -kentälliseen ja hän oli turnauksen toiseksi paras hyökkääjä.

 

  • Suomessa en ole ennen käynyt enkä tiedä maasta oikeastaan mitään vielä, mutta tietääkseni olen ensimmäinen dominikaani maan liigassa. Toivon ottavani kehitysaskeleita ensi kaudella ja pystyväni auttamaan joukkuetta saavuttamaan asetetut tavoitteet, kommentoi Hernandez.

 

Loimulla on nyt koossa 12 pelaajasopimusta ja pelaajatutkaa pidetään seurassa enää päällä mahdollisen toisen hakkurin ja neljännen keskitorjujan osalta.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös