UUTISET
Otteluraportin tarjoaa:
Pitkä odotus päättyi Raisiossa keskiviikkona, kun uusi lentopallon Mestaruusliiga-kausi alkoi vihdoin. Loimun avausvastustaja oli heti kovimmasta mahdollisesta päästä, kun kenties suurin mestarisuosikki Hurrikaani-Loimaa saapui vierailulle Kerttulan liikuntahalliin.
Loimu esitti kotiyleisölleen lupaavia otteita, mutta lopulta kotijoukkueesta ei ollut vieraiden pysäyttäjäksi, vaan Hurrikaani vei kaikki pisteet mukanaan luvuin 1-3 (18-25, 25-22, 19-25, 14-15). Laadullisesti ottelu sarja-avaukseksi hyvää ja valmista.
Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat melko tasaisia. Ensimmäisen erän ratkaisijoita oli etenkin Hurrikaanin keskipelaaja Juho Kaunisto, jonka ohittaminen tuntui olevan ylitsepääsemätöntä Samuel Jaramillon ruokkimille Loimun hyökkääjille. Toisessa erässä Hurrikaanilla oli vahva ote, mutta vieraiden muutamat vaihdot ja Loimun Joaquin Layúsin pitkäksi venynyt syöttövuoro käänsivät erän isännille. Pitkän erätauon jälkeen Hurrikaani alkoi kiristää ruuvia ja kiristys kantoi ottelun loppuun asti. Neljäs erä kirjattiin vieraille jo selvin numeroin ja hyvän avauspelin arvolle olisi ehkä suonutkin vähän kauniimmat loppulukemat.
Hurrikaanin avainpelaajia oli parhaaksi pelaajaksi valitun Juho Kauniston (11, +10) lisäksi ottelun puolivälissä entiseen kotisaliinsa irti päässyt Väinö Rahko, joka teki 16 pistettä tehoin +16. Ottelun paraspistemies oli uransa parhaan Mestaruusliiga-pelin pelannut Loimu-hakkuri Veeti Nikkinen 25 pisteellään. Ottelun ProLiberoksi vallittiin kotijoukkueen Ville Sihvonen, jonka vastaanottoprosentti oli komea 64. Yksi iso ero joukkueiden välillä oli virhekontrolli, sillä Hurrikaani antoi virheillään Loimulle vain 14 pistettä, kun taas isännät tehtailivat vieraille 31 pistettä.
Parhaat pelaajat palkitsi otteluisäntä Tilitoimisto Aarnio ja Teemu Aarnio:
Hurrikaani: Juho Kaunisto
Loimu: Veeti Nikkinen
Hurrikaani: Juho Kaunisto
Loimu: Veeti Nikkinen
Hunaja Worksin ja Apuvoiman Juha Oksanen palkitsi molempien joukkueiden voimapelaajat hunajapurkeilla:
Hurrikaani: Väinö Rahko
Loimu: Veeti Nikkinen
Hurrikaani: Väinö Rahko
Loimu: Veeti Nikkinen
Pelaaja- ja valmentajakommentit:
Juho Kaunisto, Hurrikaani:
- Meille muistuteltiin ennen kolmatta erää perus asioista, eli pitää kunnioittaa meidän play bookia. Lähdettiin sitten hyvällä aggrella takaisin peliin ja saatiin aika hyvin hoidettua loppupeli. Nälkää on pelata ja hyvin napsu torjunnat. Olen ollut nyt vasta 5-6 kuusikkotreeniä kunnolla mukana, eli odotan itseltäni kyllä vielä enemmän.
Veeti Nikkinen, Loimu:
- Ihan hyvä eka peli. Kyllä mä sanoisin, että on aika paljon parannettavaa vielä muutamissa asioissa. Samuelin kanssa on tuntunut hyvältä. Pari viikkoa haettiin rytmiä ja nyt on alkanut napsua kohdilleen.
Olli Kuoksa, Hurrikaani:
- Hieno oli aloittaa, ihan vähän aikaa tässä on hinkattu. Nyt lähti kuona kehosta, kun päästiin tuonne. Oli mahtavaa. Molemmin puolin pelaajat selvästi nauttivat. Yleensä eka peli on vähän nihkeä, mutta ei tänään. Loimulta paras peli mitä ovat pelanneet harjoitus- ja ennakkopeleissä. Meidän piti pelata hyvin ja pelattiin hyvin. Meillä on hyviä pelaajia.
Luis Salgado, Loimu:
- Me pelasimme yhtä suurimmista ennakkosuosikeista vastaan. Yritimme saada Hurrikaanin peliä rikki, mutta lopussa menetimme vähän fokuksen ja teimme helppoja virheitä. Olen iloinen tietyistä asioista. Ekstratunnit mitä olemme saaneet Jaramillon kanssa on koitettu käyttää hyödyksi rytmin löytymiseksi. Työtä pitää jatkaa edelleen.
KATSO MYÖS: Tilastot – Ruudun matsikooste – Valokuvat –
Otteluennakon tarjoaa:
Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.
Loimu aloittaa Suomen ennätyksen jälleen uusiksi laittaen peräti 49. peräkkäisen pääsarjakautensa ja käynnistää viime kauden pettymyksen jälkeen ”paluu parrasvaloihin” -projektin, joka tähtää kolmen vuoden päästä edessä oleviin seuran 70-vuotisjuhliin. Projektin tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa entisestään oranssi-mustaa yhteistyökumppaniverkostoa ja sitoa kumppaneita mukaan pidempijaksoisesti koko projektin ajaksi. Projektin mukaan lähtevien kanssa parannetaan käytössä olevia resursseja joukkueen vahvistamiseen maltillisesti askel kerrallaan.
Alkavaan kauteen Loimu on tehnyt hankintoja, joilla on pyritty ratkaisemaan viime kauden haasteita. Päätavoitteita joukkueen kokoamisessa ovat olleet johtajuuden lisääminen kentän sisäpuolelle sekä energinen ja nälkäinen ilmapiiri. Yksi johtajuutta lisänneistä hankinnoista oli argentiinalainen paluumuuttaja Joaquin Layús, jonka asenne ja esimerkillä johtaminen olivat raisiolaisilla tiedossa ja muistissa vielä hyvin.
Joukkueen rakentamisen lisäksi kesällä ei ole säästelty hikipisaroita treeneissä. Joukkue on harjoitellut kovaa ja monien pelaajien suusta on kuulunut itsevarmoja kommentteja uran parhaasta syyskunnosta. Rankan fyysisen harjoittelujakson, kuukaudella pitkittyneen lajiharjoittelun sekä harjoituspelien jälkeen on vihdoin aika mitata voimasuhteita muiden joukkueiden kanssa tosipeleissä.
Hurrikaani aloittaa keskiviikkona 19. pääsarjakautensa ja loimaalaisten tavoitteena on kirkastaa viime kauden hopeamitali jälleen kultaiseksi. Raisiossa asuvan päävalmentaja Olli Kuoksan joukkue uudistui merkittävästi viime kaudesta ja samalla se myös kotimaistui ja nuortui. Joukkueen ykköshankintoja ja terävimpiä syömähampaita ovat yleispelaajat Takumi Kameyama (Japani) ja Viktor Viljamaa, joka oli Suomen parhaita pelaajia kesällä nuorten MM-turnauksessa.
Avausottelun isäntänä toimii tilitoimisto Aarnio ja lisäksi menossa on mukana Kimmon Vihannes, jonka toimesta uudistuneessa salin päätyteltassa myydään kello 18:30 asti Happy Hour -tuotteena maksimissaan 150 annosta nakkimukeja hintaan 2€ (norm. 5€). Nimensä jälleen Kukko-aitioksi vaihtanut päätyteltta on uudistunut muutenkin ja siitä myyntipisteestä myydään nyt sekä virvokkeet teltan sisälle että kahviotuotteet teltan ulkopuolelle salin katsomoissa istuville. Uudistuksella saadaan palvelua parannettua ja lisää tilaa salin kulmaan.
Sarja-avauksen pitkällä erätauolla parketilla palkitaan Loimun junioreiden viime kauden parhaita pelaajia ja ansioituneita seuratoimijoita.
Loimu – Hurrikaani
Keskiviikkona 22.10. kello 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 Raisio
Ennakkoliput: Lippu.fi
Loimun taustat ja päävalmentaja Luis Salgado ovat saaneet koottua viimeiset palapelit joukkueeseen sunnuntaina 21. päivä syyskuuta Raisiossa alkavaan lentopallon Mestaruusliiga-kauteen. Molemmat nyt julkaistavat tutut palaset ovat olleet mukana joukkueen harjoituksissa jo hyvän tovin, mutta sopimuksista päästään tiedottamaan nyt.
Viime kaudella vähän kokemusvajeesta kärsinyt nuori joukkue saa kaksi tärkeää kokenutta pelimiestä kokoonpanoonsa, kun yleispelaaja Aapeli Kouki (28 v, 194 cm) ja keskipelaaja Joaquin Layus (30 v, 204 cm) pukevat entuudestaan tutut oranssimustat pelipaidat päälleen.
Aapeli Koukin oli tarkoitus tehdä viime kaudella lopullinen läpimurto Mestaruusliigan kärkiyleispelaajien joukkoon ja ennusmerkit on näyttivät hyviltä ennen kauden alkua, mutta epäonni puuttui peliin jo toisessa ottelussa. Hänen polvensa hajosi totaalisesti Akaalla pelatussa vierasottelussa ja siitä lähtien Kouki on joutunut keskittymään polven kuntouttamiseen ja nyt alkaa pelivireen uudestaan hakeminen. Hän ei pysty vielä kuitenkaan ihan täysipainoiseen harjoitteluun, mutta pystyy olemaan joukkueen harjoituksissa jo osittain mukana omatoimisten kuntoutusharjoitusten lisäksi.
-
Mukava päästä pikkuhiljaa mukaan taas palloilemaan! Kunto on parantunut hyvää tahtia viimeisten kuukausien aikana ja myös pääkoppa tuntuu valmiimmalta mitä enemmän pystyy tekemään. Kuitenkin askel kerrallaan kentän puolella ettei nyt mitään sattuisi uudestaan, kommentoi Kouki.
Kerttulan asiantunteva yleisö muistaa isokätisen argentiinalaisen keskitorjuja Joaquin Layusin kaudelta 2022-2023, jolloin hän hurmasi otteillaan ja asenteellaan Loimun kannattajat. Loimu-kauden jälkeen Layus pelasi ensin Portugalissa ja viime kauden kotimaansa pääsarjassa Argentiinassa. Suomeen paluuseen vaikuttaa osaltaan ensimmäisellä Suomen visiitillä rinnalle löytynyt tyttöystävä.
-
Olen tosi iloinen paluusta Loimuun parin vuoden jälkeen. Minulla on tosi lämpimiä muistoja ensimmäisestä kaudestani ja siksi tämän paidan pukeminen motivoi minua paljon. Lupaan seuralle ja faneille antaa kaikkeni jokaisessa pelissä ja ottelussa, kommentoi Layus.
Kausi alkaa liigapelien osalta Kerttulassa sunnuntaina 21. syyskuuta, mutta sitä ennen on luvassa vielä harjoitusotteluita. Seuraavat kotikentän harjoitusottelut pelataan Raisiossa lauantaina 30.8. kello 15, kun vastaan tulee PuMa-Volley ja maanantaina 1.9., jolloin vastaan asettuu noin kello 19:20 alkavassa ottelussa TUTO Volley. Molemmat ottelut ovat yleisölle avoimia ja kahvio palvelee.
Kauden starttimatka kannattajille ja talkoolaisille Baltic-turnaukseen Viroon 5.-7.9. – LÄHDE MUKAAN!
Lähtö perjantaina kello 13 Raisiosta ja paluu sunnuntaina illalla. Kyytiin pääsee myös Auranlaaksolta. Vesistön ylitys suoritetaan Silja Linellä ja sen jälkeen otetaan Jalon bussilla suunnaksi Vöru.
Osallistuvat joukkueet ovat vielä vähän auki, kuten myös pelisysteemi ja -ohjelma, mutta osallistujia on varmuudella Virosta ja Suomesta ja mahdollisesti myös Puolasta, Ruotsista ja Latviasta.
Hinnat sisältävät laiva- ja bussimatkat, kaksi hotelliyötä aamiaisineen sekä kylpyläosaston käytön, lauantai-illan yhteisillallisen kylpylän ravintolassa sekä pääsyliput turnaukseen.
Yhden hengen huoneessa 315,00 €
Kahden hengen huoneessa 225,00 € / hlö
Kolmen hengen huoneessa 215,00 € / hlö
Lisätiedot ja ilmoittautumiset (viim. 11.8.) info@raisionloimu.fi tai 044-0432116 (mieluiten WhatsApp)
Syyskuussa alkavaan lentopallon Mestaruusliiga-kauteen valmistautuvaan joukkueeseen on solminut kaksi pelaajasopimusta, kun yleispelaaja Samuel Salmisen (19 v, 194 cm) kanssa vahvistettiin vuonna 2023 tehdyn 2+1-vuotisen sopimuksen optiovuosi ja passari Jaaro Mattsson (19 v, 194 cm) teki ensimmäisen liigasopimuksensa.
Salminen suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta Urheilukoulussa Santahaminan varuskunnassa. Hänen kanssa samassa saapumiserässä Urheilukouluun valittiin 116 urheilijaa 22 eri lajiryhmästä. Lentopalloilijoita valittujen joukossa oli kymmenen. Varusmiespalveluksen päättyminen ajoittuu liigakauden alkuun.
-
Virallisesti ”tj” on nolla syyskuun 25. päivä, eli Mestaruusliigan jo alettua, mutta jo sitä ennen päästään aika hyvin harjoittelemaan omien joukkueiden kanssa, kommentoi kaartinjääkäri Salminen.
Yleispelaajaosastolle on aiemmin kiinnitetty Max Roquet, Ossi Lehtiö sekä Hugo Kadi, joka on myös Veeti Nikkisen rinnalla joukkueen toinen hakkuri. Salmisen lisäksi yhden yleispelaajan kanssa on keskustelut vielä kesken ja toiveena on saada senkin osalta joukkue valmiiksi pikimmiten.
Kolumbian maajoukkueen MM-kisaleirityksissä parhaillaan hikoileva passari Samuel Jaramillo saa aisaparikseen nuoren Jaaro Mattssonin, joka sijoittui keväällä 5. A-junioreiden SM-finaaleissa Loimun ja Isku-Veikkojen yhdistelmäjoukkueen kanssa. Lempäälän Jyryn kasvatti on pelannut aikuisten sarjoissa ykköstä Valkeakosken Isku-Veikoissa ja muutaman pelin verran Aitolahden Riennossa.
-
Ensimmäistä liigakautta kohti mennään hyvillä mielin. Innolla uusiin koviin haasteisiin. Kesän leireistä on jäänyt hyvät fiilikset. Leirit olivat hyvätasoisia ja laadukkaita, kommentoi liigadebyyttiään odottava nuori pelintekijä.
Loimun päävalmentaja Luis Salgado on tyytyväinen uudesta palasesta palapelissään:
Osana käynnistämäämme Paluu parrasvaloihin -projektia olemme vetäneet keväällä ja kesällä leirejä, joihin on osallistunut myös paljon nuoria pelaajia. Jaaro on näiden leirien aikana tehnyt hyvän vaikutuksen ja on selvästi kehityskykyinen ja -haluinen. Haluan pitää jatkossakin oranssi-mustan harjoitussalin ovet auki Jaaron kaltaisille nuorille ja nälkäisille pelaajille.

