UUTISET
Loimu otti ensimmäisen kiinnityksen Mestaruusliigapaikkaan karsintasarjassa
Otteluraportin tarjoaa:
Ottelusarja Mestaruusliigapaikasta alkoi lauantai-iltana Raision Loimun ja Lempo-Volleyn välillä Kerttulan liikuntahallissa. Ottelusarjan ensimmäiseen otteluun oli tullut kevään ensimmäisestä kauniista ja lämpimästä päivästä huolimatta hyvin yleisöä paikalle ja tunnelma oli korkealla.
Ennen pelin alkua Jarmo Kuusistolle annettiin Lentopalloliiton myöntämä kultainen ansiolevyke. Kuusisto toimi illan ottelussa rajatuomarina. Onnittelut Kuusistolle ansiomerkistä.
Ensimmäinen erä oli hyvin tasainen. Molemmat joukkueet pelasivat hyvin totisella ilmeellä ja suuria tuuletuksia onnistumisista ei nähty. Loimun pelissä näkyi selvästi, että joukkue oli joutunut odottamaan karsintapelejä useampia viikkoja. Loimun tilanne ei ollut ihanteellinen pelirutiinin kannalta. Loimun ulkomaalaispelaajat Samuel Jaramillo ja Max Roquet olivatkin pyytäneet, että saisivat lähteä kotiin, koska pelien väliin jäi pitkä tauko.
Ottelun ensimmäinen piste meni Lempo-Volleylle. Avauserä oli hyvin tasainen. Molemmat joukkueet tekivät pisteitä vuoron perään. Molemmat joukkueet käyttivät aikalisät erän aikana. Lopulta Loimu vei erän 25–23.
Lempo-Volley onnistui ottamaan parin pisteen eron toisen erän alussa, ja se piti tilanteeseen 8–8 asti. Tilanteessa 9–8 Lempo otti aikalisän. Loimun päävalmentaja ohjeisti omaa joukkuettaan taktiikkataulun avulla aikalisällä. Erän puolivälissä nähtiin Jaaro Mattson syötti hienon ässän Lempon takakentälle. Lopulta erä taipui Lempolle 22–25.
Pitkän erätauon jälkeen Loimu palasi kentälle peli-ilon löytäneenä. Joukkueen ilme oli heti erän alusta alkaen rennompi ja iloisempi, ja se tuotti tulosta. Erä alkoi Ossi Lehtiön pisteellä. Lehtiö oli illan pelissä tehokkaalla päällä tehden kaikkiaan 20 pistettä. Jaaro Mattson syötti ässän ja tilanne oli jo 3–0 Loimulle. Tilanteessa 4–0 Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo otti aikalisän. Loimu jatkoi pelin jauhamista ja venytti erässä piste-eron 16–4 tilanteeksi ja siitä Lempo ei enää Loimua saanut kiinni.
Neljännessä erässä Jaaro Mattson teki heti hienon ässäsyötön. Erän alku oli tasainen ja joukkueet tekivät vuorotellen pisteitä. Loimu venytti piste-eron 12–7, mutta erän loppua kohden Lempo otti kiinni. Tilanteessa 18–17 Loimu otti aikalisän. Lopulta neljännessä erässä irti päässyt Niila Kuusisto päätti erän Loimulle 25–20. Kuusisto oli muutenkin tehokas viimeiseksi jääneen erän ratkaisupalloissa.
Kiitos Lempon pienelle ja äänekkäälle kannustusjoukolle.
Illan pallopojat, Loimun D-juniorit, hoitivat mallikkaasti pelin pallot.
Ottelun paras pistemies oli Loimun parhaan pelaajan palkinnon pokannut yleispelaaja Ossi Lehtiö. Loimun oma kasvatti pelasi tärkeässä pelissä logolle ja takoi 20 pistettä tehoin +13. Vastaanotossakin nuorukainen kirjautti hienon lukeman 72%. Veeti Nikkisellä oli haastava alku vähän vieraamalla yleispelaajan paikalla, mutta päästyään pitkän tauon jälkeen hakkurin paikalle alkoi tehoja löytyä paremmin ja illan saaliiksi tuli 17 pistettä tehoin +11. Lempon paras pistemies oli kapteeni-yleispelaaja Joel Itänen, mutta 13 pisteen ohella virheitä tuli niin että teholukema jäi pakkaselle -2. Hakkuri Juho Panu teki 12 pistettä, muta hänkin jäi yhden pisteen pakkasen puolelle tehoissa. Vieraiden parhaan pelaajan palkinnon sai hyvän pelin pelannut passari Teemu Nyström.
Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina kello 15 Lempäälässä. Ottelu on nähtävissä LentisTV-palvelun kautta. Ottelusarjan kolmas ja mahdollisesti jo ratkaiseva ottelu isketään Raisiossa lauantaina 18.4. kello 18 alkaen.
Pelaaja- ja valmentajakommentit:
Loimu Ossi Lehtiö: Kyllä oli kertynyt peleihin jännitystä, kun ei ole saanut vääntää peliä. Hyvä treenijakso oli takana. Saatiin alun jännitys pois, niin peli meni hyvin. Me pidettiin pari taukoa ja tehtiin hyvä treenisetti ennen pelin alkua. En ole pettynyt omaan peliin ja pelaaminen tuntui hyvältä. Jätkät auttoivat ympärillä. Huomiseen peliin on ehkä vähän helpompi lähteä. Toivottavasti peli lähtee samalla tavalla huomenna kuin tänään kolmannesta erästä.
Tuomas Alatalo: Kerttulaan oli mukava tulla. Ennen peliä kävi paljon tuttuja kyselemässä kuulumisia ja en ehtinyt miettiä peliä liikaa. Kiva oli tulla pelaamaan. Tarkat pelin saatesanat ovat salaisuuksia. Olen tyytyväinen, miten pelaajat latasivat peliin tänään. Takki oli vähän tyhjä alkuun 1-sarajan voitosta, mutta tultiin hyvin peliin mukaan. Olimme valmiit haastamaan Loimua. Vuorinen oli tänään pois, mutta huomenna varmaan jo mukana joukkueessa. Luottavaisin mielin huomiseen. Olemme olleet vahvoja omalla kotiareenalla. Pelaajat tietävät, mitä on tulossa. Oman pelin tasoa kun nostetaan niin voidaan ryöstää pisteitä myös Kerttulassa. Illan onnistujat olivat Teemu Nyström. Hän pelasi hyvän passipelin ja pystyttiin hyökkäämään monipuolisesti. Bär ja Montonen pelasivat hyvän pelin.
Luis Salgado: Peliin oli vaikea tulla, kun oli taukoa peleissä. Pohdittiin hyvin, miten pidetään fyysinen kunto kohdillaan tauolla. Pidettiin treenirytmi tauon aikana. Pelaajat tiesivät mitä tehdä. Vain kaksi pelaajaa oli aiemman kauden rosterissa samoilla paikoilla. Pidemmällä erätauolla keskustelimme mitä pitää tehdä ja kaikki tiesivät. Tiesimme että ei ole helppo peli Lempoa vastaan. Ossi Lehtiö pelasi hyvin palloja tänään. Saumel Salminen pelasi toisella puoliajan jälkeen hyvin.

