UUTISET
Oulun kaksi erävoittoa sinetöi Loimun päätymisen jumbosijalle
Otteluraportin tarjoaa:
Ennen ottelun alkua Loimun tilanne oli selvä. Kolmen pisteen voitolla unelma pudotuspelipaikasta elää, mutta kaksi erätappiota tietäisi katseiden kääntymistä mahdollisiin karsintapeleihin.
Illan aikana nähtiin viisieräinen ottelu, jossa tilanteet vaihtelivat, kuten hyvässä lentopallopelissä kuuluukin. Oulu oli lopulta 2–3 erävoitoin parempi (25–22, 22–25,18–25,25–17,8–15). Oulu varmisti samalla paikkansa runkosarjan kolmantena ja Loimu paikkansa sarjan hännillä.
Ensimmäisestä erästä Loimu otti voiton ja tilanne näytti hyvältä, mutta otteluvoiton otti kuitenkin vierasjoukkue Oulu. Pelissä huomasi, miten tunnelma muuttui Oulun voitettua toisen ja kolmannen erän. Neljännessä erässä Loimun peli kulki, mutta viides erä oli selvä voitto vieraille.
Loimua pelissä mukana piti Aapeli Kouki, joka oli huikeassa vireessä tehden 22 pistettä.
Ottelupallon heitti Oma SP:n Ville Lehtimäki. Ottelun ensimmäinen erä lähti käyntiin molemmilta joukkueilta syöttövirheillä. Vasta sen jälkeen päästiin pelin makuun ja erä käynnistyikin varsin tasaisesti. Erän aikana Loimu puolusti mallikkaasti ja palloja haettiin peliin kaukaa kentän rajojen ulkopuolelta. Loimu otti aikalisän tilanteessa 7–9 ja saikin sen jälkeen vedettyä peliin muutaman pisteen eron. Tilanteessa 16–12 Oulu otti aikalisän. Erä päättyi Rami Rekomaan syöttämään palloon, jonka Aapeli Kouki iski kenttään. Kouki oli kovassa vireessä heti pelin alusta alkaen. Erä Loimulle 25–22.
Toisen erän alussa Aapeli Kouki jatkoi erinomaisia peliotteita. Erän alussa Loimu veti pienen pisteraon ja Oulu otti aikalisän tilanteessa 5–3. Loimun joukkue pelasi palloja loppuun asti. Erässä Veeti Nikkinen lämpesi vauhtiin. Lopulta kuitenkin Loimu oli erässä takaa-ajajan paikalla ja valmentaja Luis Salgado käyttikin kaksi aikalisää erän aikana. Erän loppua kohden tilanne tiivistyi, mutta erä päättyi Oulun voittoon 22–25.
Kolmannessa erässä oululaiset jyskyttivät erävoittoon 18–25. Loimu oli selvästi kyydissä ja oululaiset kuskin paikalla. Loimun osalta panokset poistuivat yhden pisteen menettämisen varmistuttua.
Neljännen erän alussa Loimun peli oli aivan hyyteessä. Päävalmentaja Luis Salgado otti aikalisän 0–4 tilanteessa ja tsemppasi joukkojaan peliin mukaan. Aikalisä auttoi ja Loimun pelipadot aukesivat. Ensin Loimu tuli tasoihin ja lopulta ohi. Erä päättyi Aapeli Koukin ässään ja luvuin 25–17.
Oululaiset aloittivat viidennen erän reippaasti ja vetivät selvän piste-eron Loimuun. Oululaisilla oli peli kontrollissa koko erän ajan. Loimu ei päässyt peliin mukaan viimeisessä erässä. Erä päätyi Oululle luvuin 8–15.
Peli sinetöi Loimun sarjasijoituksen. Joukkueella on ensi viikolla vielä viimeinen runkosarjapeli Akaassa ja sen jälkeen jäädään odottamaan mitkä joukkueet kohtaavat ykkössarjan finaalissa ja pelataanko kolmen viikon odottelun jälkeen liigakarsinnat vai ei.
Otteluisäntä palkitsi illan parhaiksi pelaajiksi kotijoukkueelta Aapeli Koukin ja vierailta Samuel Jackmanin. Kouki keräsi illan korkeimman pistemäärän kirjauttaen 22 pistettä. Vieraiden parhaan pelaajan palkinnon pokannut hakkuri teki yhden pisteen vähemmän. Ottelun ProLibero nimityksen pokkasi vieraiden Tatu Hakkarainen.
Katso myös: Valokuvat – Tilastot – Ruudun matsikooste –
Pelaaja- ja valmentajakommentit:
Samuel Jackman, AC Oulu Volley:
-
Meille peli oli enemmän henkinen kuin fyysinen koitos. Peli oli meille henkistä puurtamista koko ajan. Olen hyvin fyysinen pelaaja ja minulle peli ei ollut helppo. En ole tyytyväinen omaan peliini ja tein paljon virheitä. Odota tulevia playoffs-pelejä. Ensimmäisellä kierroksella vastustajan on vaikea tulla Ouluun.
Aapeli Kouki, Loimu:
-
Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä. Ei tullut isoa pelin lopahdusta niin kuin aiemmin on tullut. Hävittiin toinen erä ja se oli pienistä asioista kiinni. Olen muuten tyytyväinen, mutta viimeinen erä ei ollut hyvä. Vastaanotto oli hyvä ja olisimme voineet tehdä parempia ratkaisuja. Olen tyytyväinen omaa peliini, vaikka tein virheitäkin. Toisessa joukkueessa oli hyviä suorittajia. Sain pelissä hyvin passeja. Omassa pelissä on aina jotain kehitettävää, ja viimeiseen erään olisin voinut tehdä parempia ratkaisuja. En mieti pelejä siten, että oliko tämä kauden paras peli. Yleispelaajana yritän saada tasaisuutta peleihin. Harmi, että joudutaan karsintapeleihin. Emme me sinne haluaisi mennä, mutta jonkun sinne on mentävä. Yksi peli vielä ja sitten tulee breikki ennen karsintapelejä. Karsintoihinkin on treenattava. Ei ykkössarjan joukkueet lähde sinne leikkimään. Tasaisuutta pitää löytää seuraaviin peleihin.
Sami Kurttila, AC Oulu Volley:
-
Meillä oli pikkuisen hankala viikko valmistautumisen kannalta, koska joukkueessa on jyllännyt vatsaflunssa. Pelaajia jätettiin kotiin toipumaan. Tiedettiin, että Loimulla on kuoleman peli. Loimulla oli loistavaa puolustuspelaamista ensimmäisessä erässä. Onneksi saatiin kaksi seuraavaa erää ja tylsytettyä Loimun peliä. Sen jälkeen, kun varmistettiin kolmospaikka runkosarjassa, niin annettiin toipilaspelaajille palautumista ja käytettiin muita pelaajia. Kaukajärveä käytettiin keskellä ja se päätettiin vasta tänään aamulla. Kauden alussa itselläni oli salainen toive, että voitettaisiin enemmän pelejä kuin hävittäisiin, ja siihen päästiin. Mukiinmenevä runkosarja. Ei olla vielä mietitty pudotuspelejä. Tärkeää olisi, että saataisiin vatsatauti selätettyä ja kunnon harjoitteluviikko alle. Emme ole vielä keskittyneet pudotuspeleihin. Jos joku olisi sanonut ennen kauden alkua, että ollaan kolmantena, niin en olisi uskonut. Me otamme tämän runkosarja paikan vastaan hyvillämme.
-
Itselläni oli pitkä tauko mestaruusliiga valmennuksesta, ja siksi pelillisesti oli arvoitus ennen kautta, että miten tämä tulee menemään. Joukkue meni aika paljon uusiksi ennen kauden alkua. Etukäteen mietitytti, että miten nuoriso-osasto tulisi pelaamaan kaudella. Hänninen ja Vanhatupa ovat pelanneet hyvin samalla kun kävivät lukiota. Kokonaiskuorma oli heillä kova, koska he haluavat myös pärjätä koulussa. Päästiin harjoittelemaan kesä hyvin ennen kauden alkua ja oltiin valmiina kauden alussa. Kauden aikana tuli notkahduksia, mutta me onnistuimme joukkueena hyvin ja pelaajat tuurasivat toisiaan.
Luis Salgado, Loimu:
-
Meillä oli hyvä keskustelu ennen peliä, että mitä pitää tehdä Oulua vastaan pelatessa. Ensimmäisessä erässä saimme toruntoja hyvin. Teimme muutamia virheitä. Mentaalisesti meidän olisi pitänyt pystyä vastaamaan. Olemme pettyneintä, koska joukkue on työskennellyt ennen peliä hyvin. Olemme tyytyväisiä taisteluun. Emme saaneet sitä, mitä yritimme saada pelistä. Meidän pitää olla valmiina siihen mitä karsintapeleissä tulee. Meillä on vielä yksi peli pelattavana runkosarjaa. Ensin mietitään seuraavaa peliä eikä tulevia karsintoja.
