Siirry sisältöön

UUTISET

Päästäänkö Raisiossa lupaavista otteista voittojen tielle tiistaina?

            Otteluennakon tarjoaa:
Loimu avasi pistetilinsä lentopallon Mestaruusliigassa perjantaina, kun se haki viiden erän hyvän taistelun kautta avauspisteen Sastamalasta. VaLePa siis voitti ottelun luvuin 3-2. Loimu jatkoi pelejään jo viikonloppuna Pälkäneellä, jossa kaatui Suomen Cupin toisen kierroksen ottelussa Isänpäivän kunniaksi Luja-Lukko, joka pudotti Cupin ensimmäisellä kierroksella VaLePan. Toisen kierroksen ottelussa Loimu ei antanut pälkäneläisille mahdollisuuksia uuteen yllätykseen.
Loimu antoi sunnuntain ottelussa vastuuta ensimmäisissä liigapeleissä vähemmälle peliajalle jääneille. Passari Samuel Jaramillo ei ollut sairastumisen vuoksi mukana ottelussa, joten passivastuun kantoi yksin Jaaro Mattsson. Yleispelaajina häärivät Samuel Salminen ja Ossi Lehtiö ja hakkurina Hugo Kadi. Keskipelaajista pelivuorossa olivat Niila Kuusisto ja Eetu Mäki. Illan paras pistemies oli Kadi, jolle kirjattiin 23 pistettä tehoin +20. Nuorisokaartilaisista Ossi Lehtiö teki 13 pistettä tehoin +12 ja Niila Kuusisto 9 tehoin +8. Kaikille kolmelle parhaalle pistemiehelle kirjattiin myös neljä torjuntaa per pelaaja.
Mestaruusliigassa Loimu on pelannut neljä ottelua, joista jokainen on ollut pääosin hyvää tekemistä, vaikka voittotili ei olekaan vielä auennut. Kyky-Betset on pelannut viisi ottelua. Kyyjärveläiset aloittivat kauden kahdella voitolla kukistettuaan TUTO Volleyn kahdesti, mutta sen jälkeen on tullut kolme tappiota. Yksi Kyky-Betsetin  mielenkiintoisimmista pelaajista tällä kaudella on 46-vuotias Lentopalloliiton urheilutoimenjohtaja Tapio Kangasniemi, joka teki 16 vuoden tauon jälkeen paluun liigaparketeille kyyjärveläisten liberona. Entinen maajoukkuelibero on alkukaudesta esiintynyt lupaavasti todistaen iän olevan vain numeroita.
Tiistain ottelun isäntänä toimii Raision kaupunki. Salin päätyteltan Happy Hour tarjouksena 18:30 asti hodarit 1,5€ (norm. 2,5€).

 

Loimu – Kyky-Betset
Tiistaina 11.11. kello 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ennakkoliput: Lippu.fi
loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös