Siirry sisältöön

UUTISET

Siivittääkö Silja Kosonen Loimun maanantaina avausvoittoon

            Otteluennakon tarjoaa:

Maanantai-iltana Kerttulan liikuntahallissa pelataan Loimun toinen kotipeli, kun Savo Volley Kuopiosta tulee haastamaan kotijoukkueen. Loimu saa vieraakseen maanantain otteluun myös raisiolaisen vieraan yleisurheilumaailman huipulta, kun Silja Kosonen jakaa hallin aulassa ennen ottelua nimmareita ja myy Partiolaisten joulukalentereita.

Loimun kävi perjantaina Kokkolassa, josta ei tullut kotiin tuomiseksi pisteitä, vaikka ottelun olikin tasainen ja hyvätasoinen. Tiikerit piti pisteet luvuin 3–1. Loimulla kausi on alkanut kahdella tiukalla pelillä, jotka molemmat ovat päättyneet 3–1 tappioihin. Pisteettömyydestä huolimatta joukkueen otteet ovat olleet lupaavia. Kokkolan vieraspelissä Loimun parhaana pelaajana palkittiin passari Samuel Jaramillo ja joukkueen tehokkain pelaaja oli jälleen hakkuri Veeti Nikkinen 23 / +12.

Viime kauden jälkeen myös Savo Volley on monien muiden joukkueiden tapaan uusiutunut melkoisesti. Joukkue on pelannut tällä kaudella kolme peliä. Ensimmäisessä pelissä AC Oulu vei pisteet Savolta, mutta sittemmin kaksi kotipeliä ovat päätyneet savolaisten voittoon VaLePaa ja Kyky-Betsetiä vastaan.
Kerttulassa on odotettavissa tiukkaa peliä maanantai-illalla kello 18: 30 alkaen. Otteluisäntänä toimii Someron Säästöpankki, jonka henkilöstön kanssa voi käydä keskustelemassa hallin aulassa heidän ständillään. Ottelun Happy Hour -tarjous on kello 18:30 asti nakkimuki päätyteltasta hintaan 2€ (norm. 5€).

LOIMU vs SAVO VOLLEY
Maanantaina 3.11. kello 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ennakkoliput Lippu.fi:stä

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös