Siirry sisältöön

UUTISET

16.4. Loimulle sopimuksia koronan keskellä

Suuresta koronan aiheuttamasta epävarmuustilanteesta huolimatta Raision Loimussa katsotaan myös tulevaisuuteen. Vielä ei ole varmuutta alkaako uusi Mestaruusliiga-kausi syksyllä ajallaan vai miten pitkään korona vaikuttaa yleisötapahtumienkin järjestämiseen. Loimun tulevaisuuden suunnan ratkaisevat käynnissä olevat tukikampanjat sekä keväällä aloitettava yhteistyökumppanihankinta, jonka aika ei tosin ole tällä hetkellä kaikkein otollisin. Raisiosta löytyy luottamusta näiden toimien johtavan siihen että Suomen perinteisin ja menestynein lentopalloseura nähdään jatkossakin kotimaan pääsarjassa.

  • Monia asioita on korona vuoksi auki, mutta tulevaisuuteen on uskottava ja valmistauduttava. Loimu on yhteisönsä avulla selviytynyt aiemminkin vaikeista tilanteista. Käynnissä olevat tukikampanjat ovat saaneet ilahduttavan vastaanoton, mutta tekemistä meillä riittää yhä paljon. Tärkeintä on saada yhdessä korona kuriin. Sen jälkeen voidaan sitten taas keskittyä myös lentopalloon ja muuhun sporttiin, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.

Loimun joukkueen rakentaminen aloitetaan normaalisti valmennuksesta, joka on tällä hetkellä vielä työn alla. Vaihtoehtoja on kartoitettu niin kotimaasta kuin ulkomailtakin ja myös viime kaudella päävalmentajana toiminut Kasper Vuorinen on mukana vaihtoehtojen joukossa. Jos kesän maajoukkuekausi jossain vaiheessa käynnistyy, on Vuorinen kiinni syksyyn asti naisten maajoukkueessa apuvalmentajana.

Jo ennen päävalmentajasopimusta Loimu on kiinnittänyt pelaajistoonsa omia nuoria lahjakkuuksia, joiden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan oranssi-mustaa tulevaisuutta. Viime kaudella vahvoja otteita esittänyt, mutta myös loukkaantumisista kärsineen yleispelaaja Väinö Rahkon (19 v., 199 cm) sopimus jatkuu vielä ensi kaudenkin, kuten myös keskitorjuja Eetu Mäen (18 v., 194 cm).  Kevään aikana Loimu on tehnyt tärkeät jatkosopimukset passari Tomi Saarisen (20-v., 196 cm), libero Aatu Kulmalan (19 v., 184 cm) ja yleispelaaja Eetu Kulmalan (19 v., 185 cm) kanssa.

Uutena pelaajana Loimun edustusjoukkueeseen nousee oman juniorikoulun kautta Kuortaneelle nuorisomaajoukkueen valmennuskeskukseen opiskelemaan siirtynyt toisen polven liigalentopalloilija Sebastián Pozo Hernández (18 v. 196 cm). Hän on nuorisomaajoukkueen kantavia voimia ja avauskuusikon vakiokasvo. Pozo Hernández on yksi suomalaisen lentopalloilun kirkkaimmista tulevaisuuden toivoista. Viime kaudella Pozo Hernández pelasi A-junioreita Keimolan Kaikun paidassa ja miesten pelejä Kuortaneen joukkueessa 1-sarjassa, jossa hän oli koko sarjan 8. paras pistemies tehden keskimäärin 12,6 pisteitä per ottelu.

  • Haen Mestaruusliigasta ykköspaikkaa ja aion näyttää sen kentällä. Olin Kuortaneen paras pistemies ykkössarjassa ja se on tulevan kauden tavoite myös Loimussa, heittää Pozo Hernández rohkean ja ennakkoluulottoman tavoitteen itselleen.

Pozo Hernándezin isä Jimmy Hernández tuli Kuubasta lentopallon perässä Suomeen jo juniori-ikäisenä ja nousi Varissuon Urheilijoiden juniori- ja farmijoukkueen kautta Loimuun ja Mestaruusliigaan, jossa hän teki pitkän pelaajauran. Nuori liigatulokas kantaa ensi kaudella oranssi-mustissa peliasuissa isältään tuttua pelinumeroa 6.

Loimu jatkaa keskustelua niin valmentajakandidaattien kuin myös viime kaudella seurassa pelanneiden ja potentiaalisten uusien pelaajien kanssa. Tarkoituksena on jatkaa rakentamista nuorten kotimaisten lupausten varaan ja värittää ryhmää tuttuun tapaan muutamilla kokeneemmilla pelaajilla joko koti- tai ulkomailta.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös