UUTISET
-
Olen innoissani ensi kaudesta ja mahdollisuudesta tutustua uuteen kauniiseen maahan ja sen ihmisiin. Tavoitteeni ovat selvät. Haluan kasvaa sekä pelaajana että ihmisenä, osallistua joukkueeseen kaikella, mitä minulla on, ja viedä suorituskykyni uudelle tasolle. Haluan näyttää potentiaalini joka päivä sekä harjoituksissa että peleissä. Ennen kaikkea olen kiitollinen luottamuksesta, jota seura on osoittanut minuun, kommentoi Puerta.
-
Kaikenlaisia yhteydenottoja tulee käyttämiemme luotto-agenttien lisäksi useita eri kanavia pitikin seuralle jatkuvasti ja valtaosa niistä ei ole millään tavalla realistisia. Tällä kertaa kysyjällä oli ymmärrys Suomen liigan tasosta, joten näyttöpaikka päätettiin tarjota, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.
-
Olen erittäin iloinen ja innoissani voidessani pelata Loimussa ensi kaudella. Se on minulle suuri mahdollisuus ja olen valmis antamaan kaikkeni nostaakseni joukkueen huipulle. Olen pelannut lentopalloa nyt yli 20 vuotta, lapsesta asti, ja suurin osa urastani on pelannut Ranskan 3. tasolla, joten Raisioon ja Suomen liigaan pääseminen on siis melkoinen virstanpylväs minulle. Haluan jatkaa pelaamista vielä monta vuotta, Suomeen jääminen ei olisi ongelma. Ehkä Raisio on lopullinen määränpääni? Kuka tietää! Joka tapauksessa odotan innolla joukkueen tapaamista ja työnteon aloittamista, kommentoi Hugo Kadi.
-
Todella hyvillä fiiliksillä olen lähtenyt suorittamaan Salgadon rankkaa peruskuntokautta. Punttiohjelma on siis saatu jo. Mukava päästä kovaan ja tavoitteelliseen porukkaan harjoittelemaan ja kehittymään. Mulla on kova halua kehittyä ja tavoitteet on korkealla. Odotan innolla mitä kaikkea ensikausi ja tulevat tuovat lentopallon saralla. Kuluneella kaudella kävin jo syksyllä Austris Stalin treeneissä muutaman kerran ja kevätkaudella Allun (Luis Salgado) treeneissä, joten ryhmä ja valmentaja on pääosin tuttu, kommentoi Venni Mansikkaviita.
-
Vielä alkukaudesta oma kunto tuotti välillä pieniä haasteita, mutta nyt kauden edetessä kunto koheni ja sitä kautta aloin pääsemään myös omaan peliin kiinni. Kesän tavoite on treenata kovaa ja laadukkaasti. Kesän aikana kovan työn tulos tullaan näkemään syksyllä Kerttulassa, lupailee nuori pelimies.
-
Päällimmäisenä hyvät fiilikset jatkosopimuksesta Loimussa. Odotan itseltäni vielä tason nostoa kesän aikana, joten odotan ensi kautta jo innolla, kommentoi kotoaan Naantalin kylpylästä tavoitettu Nikkinen.
Tässä vaiheessa pelien hetkeksi tauottua ennen karsintapelejä on ehkä hyvä hetki vetää vähän yhteen päättynyttä runkosarjakautta, kun muut joukkueet jo iskevät kevään odotettuja pelejä.
Kaikkien aikojen maratontaulukon mukaan kaikkein menestyneimmän ja kaikista pisimpään yhtäjaksoisesti pääsarjassa pelanneen seuran joutuminen karsintapeleihin saattaa kuulostaa katastrofilta, mutta vuonna 1977 alkaneen Loimun pääsarjaputken aikana vaikeita kausia on ollut ennenkin eikä raisiolaisseurassa ole painettu paniikkinappulaa sen vuoksi. Tärkeintä on voivottelun sijaan keskittyä pian edessä oleviin kauden tärkeimpiin peleihin, joiden kautta varmistetaan että Loimu jatkaa historiallista putkeaan Mestaruusliigassa ensi kaudella.
Pääsarjassa pelaamisen mahdollistavat pääosin yhteistyökumppaniyritykset sekä osin tietysti myös maksava yleisö. Suomen yrityskentän haastavan tilanteen vuoksi Loimu karsi budjettia tähän kauteen. Nyt taustoilla on käynnissä kolmen vuoden projektin starttaaminen, joka tähtää parempaan urheilulliseen menestykseen toki jo ensi kaudella, mutta etenkin kolmen vuoden päästä 2028, kun Loimu viettää 70-vuotisjuhlia. Tuota odottaessa toki Loimun pääsarjaura ehtii myös täyttämään huikeat 50 vuotta.
Joukkueen kokoaminen keväällä ja kesällä meni suunnitelmien mukaisesti ja Raisiossa panostettiin pääosin nuoriin kotimaisiin pelaajiin. Ulkomaalaispelaajia hankittiin kaksi, mutta heistä toisen tie vei muualle jo ennen virallisten pelien alkua, kun todettiin ettei hän täytä niitä saappaita joihin häntä oli kaavailtu ja päätettiin jatkaa yleispelaajaosastolla kotimaisin voimin. Muutos viime kauteen oli iso, kun peräti viisi runkopelaajaa siirtyi ulkomaiden ammattilaiskentille – hakkuri Ali Fazli mm. vaikeasti saavutettavaan Korean Liigaan, passari Tomi Saarinen Bundesliigaan ja keskipelaaja Aleksei Zhbankov Hollantiin jne.
Nuori joukkue koki vastoinkäymisiä jo heti kauden alussa, kun kauden toisessa ottelussa tärkeä palanen yleispelaajaosastoa, eli Aapeli Kouki, rikkoi polvensa niin että kausi oli varmuudella ohitse. Siitä alkoi jopa uskomattomalta tuntuva lumipalloefekti, joka jatkui koko runkosarjaakauden ajan pitäen sisällään paljon jos jonkinlaista loukkaantumista ja sairastelua. Ne vaikuttivat joukkueen pelaamiseen paljon, vaikkei niiden taakse haluta tai voidakaan mennä selittelemään. Mutta ehkä eniten uudella nuorella ryhmällä jatkuvasti muuttunut ja vajaa harjoitusrinki oli se suurin tekijä minkä vuoksi yhteispeli ei loksahtanut toivotusti paikalleen, kun hetkittäin.
Vuodenvaihteen jälkeen loukkaantumisten sekaan kuvioita uusiksi laittamaan mahtui myös päävalmentaja Austris Stalsin päätös astua sivuun tehtävästään. Loimun onneksi pohjoisesta löytyi hyvä mies vapaana, sillä Luis Salgado toi vaikeuksien ja vastoinkäymisten kautta ehkä hieman lamaantuneeseen oranssimustaan ryhmään uutta energiaa ja intoa. Vaikkei se näkynytkään runkosarjan loppusuoralla toivotun paljon voitettuina sarjapisteinä, niin se teki kuitenkin hyvää joukkueen pelille ja varmasti myös pelaajille ajatellen nyt edessä olevia karsintapelejä.
Kuten todettua, karsintapelit eivät ole raisiolaisille historian menestysvuosista huolimatta poikkeuksellisia. Viimeksi Loimu karsi liigapaikastaan keväällä 2017 Susiraja Volleyn kanssa, joka sittemmin yhdistyi Liiga-Riennon kanssa ja pelaa fuusioituneena nykyään Mestaruusliigaa nimellä Karelian Hurmos. Loimu voitti tuolloin SurVon suoraan kolmessa ottelussa. Vielä aikaisemmin vuosituhannen vaihteen 2001 mestaruuden jälkeen Loimulla oli pakon sanelemana nuoria kokemattomia joukkueita ja useampanakin kautena pelit eivät Kerttulassa päättyneet pudotuspeleihin.
Nyt toivomme karsintapelien jossain vaiheessa selkiintyessä hienon yleisömme tukea nuorelle joukkueellemme, jotta vaikealle kaudelle saadaan maukas ja onnellinen loppu. Seuraa ilmoittelua tulevista peleistä Loimun kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Karsintapelit eivät näy Ruudussa, mutta Loimulla on neuvottelut kesken karsintapelien näyttämisestä mahdollisesti muissa kanavissa, vaikka peli onkin parasta paikanpäällä!
Lauantaina 29.3. Oulun Kiskon ja Kuortaneen valmennuskeskusjoukkueen välillä alkavien ykkössarjan finaalien otteluohjelma Lentopalloliiton tulospalvelusta.
Raision Loimu ja Kokkolan Tiikerit kohtasivat keskiviikkona lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan päätöskierroksella merkityksettömässä ottelussa, jolla oli kuitenkin iso merkitys. Ottelun merkityksellisyys tuli isoimmilta osin Toivo ottelu -hyväntekeväisyystempauksen, jonka Loimu, ottelun mahdollistajat sekä Toivo Sukari toteuttivat yhteistyössä Mieli Kriisikeskus Turun kanssa.
Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin kotivoitto luvuin 3-1 (25-13, 25-23, 24-26, 25-22), eli Loimu nappasi ottelusta kauden neljännen voittonsa, jonka kautta raisiolaiset lähtevät kolmeksi viikoksi odottelemaan liigakarsintoja, jonka kautta Mestaruusliigan perinneseura hakee jatkoa pääsarjassa myös ensi kaudelle. Tiikerit sen sijaan valmistautuvat jo viikonloppuna alkaviin puolivälieriin, jossa vastaan asettuu Savo Volley.
Lähtökohdat otteluun oli molemmilla joukkueilla erikoiset, sillä Loimulta puuttui jälleen pelaajia sairastelujen vuoksi kokoonpanosta ja Tiikereiltä jäi lähes koko avauskuusikko kotiin katselemaan ottelua Ruudun kautta. Loimun poissaolot osuivat tällä kertaa yleispelaajien tontille, josta puuttui Ossi Lehtiö, Veeti Nikkinen sekä Samuel Salminen. Tämä avasi oven etukentän hyökkäys- ja aloitussyöttöpuuhiin libero Ville Sihvoselle. Tiikereiltä liigadebyyttinsä tekivät libero Kasper Emmes ja keskipelaaja Oliver Dalhem. Ison vastuun saivat myös nuorisoketjusta passari Tatu Venetjoki, keskipelaaja Walter Schreck ja hakkuri Niko Kaustinen. Loukkaantumisesta toipuva hakkuri Oskari Keskinenkin nähtiin parketilla entisessä kotisalissaan. Ja myös vierailla normaalisti takakentällä liberona häärivä Teemu Lahti pääsi nauttimaan myös verkkopelistä muutamien vuosien tauon jälkeen.
Ottelun avauserä oli Loimulta vahvaa pelaamista ja voitto tuli kotijoukkueelle selvin numeroin. Loput erät olivatkin tasaisempia. Loimu voitti toisen kahden pisteen erolla, mutta pitkän erätauon jälkeen oli Tiikereiden vuoro voittaa kahdella pisteellä. Myös neljäs erä oli tasainen, mutta Loimu puristi siitä lopulta voiton ja piti täydet sarjapisteet Kerttulassa.
Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Prince, joka teki 24 pistettä +14. Illan isoin onnistuja oli kuitenkin keskipelaajana 18 pistettä tehoin +13 tehtaillut Eetu Mäki. Liberosta yleispelaajaksi vaihtanut Ville Sihvonen tehtaili hänkin 11 pistettä elämänsä ensimmäisessä täydessä yleispelaaja-pelissä. Tiikereistä yleispelaaja Lauri Jylhä teki 16 pistettä, mutta jäi tehoissa vain kaksi plussan puolelle. Keskipelaaja Walter Schreck teki 13 pistettä tehoin +11. Tiikereiden liberosta takaisin aiemmalle pelipaikalleen yleispelaajaksi päässyt Teemu Lahti teki 13 pistettä. Ottelun parhaiksi pelaajiksi Mieli Kriisikeskus Turku valitsi yhdessä Toivo Sukarin kanssa Loimulta Princen ja Tiikereiltä Kasper Emmesin. ProLiberon valinta osui Loimun Roope Siliämaahan.
Teemu Lahti, Tiikerit:
- Niin sanottu aloituskuusikko jäi kotiin ja itsekin pääsin reilu parin vuoden tauon jälkeen yleispelaajan tontille. Oli ihan kivaa. Olihan alku melkoista hakemista, mutta loppua kohti lähti rullaamaan vähän paremmin. Olen tyytyväinen Kasperi Emmesin ja Oliver Dalhemin puolesta, kun pääsivät debytoimaan Mestaruusliigassa.
Ville Sihvonen, Loimu:
- Maistuu maistuu, kivaa puuhaa se oli. Näinkin lyhyellä varoajalla ihan kelpo suoritus. Olen joskus juniorina pelannut yleispelaajana, mutta näissä ympyröissä ensimmäinen kerta. Lopputulos ei tätä peliä määrittänyt. Emme pelanneet sen vuoksi. Hyvää valmistautumista meille vielä tuleviin peleihin. Voitot olleet harvassa tällä kaudella ja oli henkisesti tärkeä juttu meille saada voitto vielä runkosarjan loppuun.
Mikko Keskisipilä, Tiikerit:
- Ensimmäinen erä haettiin askelmerkkejä tuolla kokoonpanolla, mutta sen jälkeen olen ihan tyytyväinen miten nuoret miehet esiintyivät. Tämä oli heidän ottelu tänään. Pieniä sariasteluja, pieniä vammoja ja ylioppilaskirjoituksia, mutta eiköhän me tuosta saada viikonlopuksi miehet kasaan.
Luis Salgado, Loimu:
- Pari pelaaja oli taas sairaana ja jouduttiin tekemään muutoksia. Istuimme Villen kanssa pukuhuoneessa ja kävimme läpi, että rooli vaihtuu. Olemme joutuneet pyörittämään treeneissä Villeä ja myös minua yleispelaajana, kun sairasteluja on paljon. Ville on fiksu pelaaja ja johtaja, hän hoiti tontin hyvin.
Tiesin ettei tästä helppoa tule. Tiikerit taistelevat hyvin ja nuoret pelaajat ovat pelanneet ja harjoitelleet hyvin.
Katso myös: Tilastot – Valokuvat – Ruudun matsikooste –
Otteluraportin tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme
-
Toivon ottelun idea lähti jo viime kesänä liikenteeseen Loimun ja Toivo Sukarin välisissä yhteistyösopimusneuvotteluissa. Sukari on henkilökohtaisestikin yksi Mieli ry:n tukijoista ja yksi Loimun pitkäaikaisimmista tukijoista. Niinpä hän lähtikin innolla tämän meidän hyväntekeväisyystapahtuman kasvoksi ja suojelijaksi, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.
Loimu vs Kokkolan Tiikerit
Keskiviikkona 19.3. klo 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Otteluennakon tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme
- 1
- 2
- 3
- …
- 13
- Seuraava »