Siirry sisältöön

UUTISET

1.10. Mestaruusliiga käyntiin makealla derbyvoitolla

Mestaruusliiga-kausi avattiin Raisiossa Loimun ja sarjanousija Tuto Volleyn osalta herkullisella paikalliskamppailulla, jonka voittoa pääsi tuulettamaan kotijoukkue lukemin 3-1 (27-25, 23-25, 25-19, 25-19). Mestaruusliigan ja sen ohella pelattavan Lounais-Suomen lentopalloherruudesta kertovan Siljan maljan täysi pistepotit jäivät siis Loimulle. Ottelun tunnelma oli kuin vanhoina hyvin aikoina ennen koronan aiheuttamia vaikeuksia, kun yli 700 katsojaa kannusti ja nautti liveurheilusta täysin rinnoin.

 

  • Oli mahtavaa. Yleisö oli mukana ihan hulluna. Ei ole mitään parempaa tapaa aloittaa Mestaruusliiga kautta, kehui Loimun kapteeni Väinö Rahko.

 

Loimu avasi ottelun vahvasti ja karkasi heti kättelyssä 11-4 johtoon. Tuto ei kuitenkaan tästä hämmentynyt, vaan nousi Tuomas Siirilän syöttövuoron tahdittamalla pisteputkella aina pisteen päähän tilanteeseen 11-10. Erän myöhemmissä vaiheissa nähtiin sekä Loimun Miikka Purasen että Tuton Urho Rytsän liigadebyytit. Kerttulan kasvatti Rytsä teki saman tien liigauran avauspisteensäkin, kun hän tasoitti avauserän tilanteeseen 20-20. Avauserä venyi lopulta jatkopalloille ja tilanteessa 26-25 Loimu pääsi tuulettamaan Tuton Karri Kutinlahden hyökkäyksen painuessa kentän rajojen ulkopuolelle.

 

Toinen erä eteni tasaisessa merkeissä Tuton johtaen melkein koko ajan pienellä piste-erolla. Tuto pääsi syöttämään eräpalloa tilanteessa 22-24 vahvan ottelun alun pelanneen Ossi Rumpusen hyökkäyksellä. Ensimmäinen eräpallo ei tuonut tulosta, mutta toinen toi. Loimulaisittain eräpallo aiheutti pientä protestointia, kun päätöspistettä näytti edeltävän Ossi Rumpusen peippi selvästi verkkonauhan alapuolelle, josta pelin annettiin kuitenkin jatkua. Pitkälle erätauolle lähdettiin siis tasatilanteessa.

 

Pitkän erätauon jälkeen Loimu sai pelinsä entistä parempaan kuosiin eikä ottelun voittajasta lopulta ollut enää kovin suurta epäselvyyttä. Loimun voiton avaimia oli vahva syöttö- ja vastaanottopelaaminen. Syöttöruudusta Loimu pommitti 10 ässää 11 virheen saattelemana, kun taas Tuto teki 4 ässää ja 16 syöttövirhettä. Erilaiset syöttöpelit näkyivät käänteisinä joukkueiden vastaanottoluvuissa, joten Loimun Tomi Saarinen pääsi pyörittämään joukkueensa peliä Tuton Jani Puputtia paremmasta vastaanotosta.

 

  • Me ei saatu Loimun vastaanottoa rikki ja he taas saivat meidän. On aika kiva pelata lentopalloa, kun passari pääsee valitsemaan kenelle passaa. Meillä tänään vähän pakotettiin pelaamaan ja annettiin vastaanottajina vähän huonot kortit Jani Puputille. Tuolla hyökkäyskalustolla kun pääsee kuppinostosta pelaamaan, niin on kiva läiskiä palloa, kommentoi ensimmäisen pääsarjaottelunsa Suomessa muussa kuin Loimun paidassa pelannut Ossi Rumpunen.

 

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Ali Fazli, joka teki 30 pistettä tehoin +19. Häntä säestivät hyvin 13 pistettä tehnyt Kristaps Smits sekä 10 pistettä tehnyt Tayeb Einisamarein. Loimun kapteenikaksikosta Väinö Rahko teki 9 ja Tomi Saarinen passarille varsin mukavat 7 pistettä. Tutolta Kerttulan yleisölle kovin tuttu Ossi Rumpunen teki 17 ja hakkuri Einari Koivisto 18 pistettä. Tutolaisittain onnistujiin lukeutuu myös ensimmäisen Mestaruusliiga-ottelunsa pelannut keskitorjuja Tatu Vuorenmaa, joka teki 10 pistettä kuuden toruntapisteen siivittämänä.

 

  • Fiilis on tietenkin erittäin hyvä. Nuori joukkueemme työskentelee tosi kovin joka päivä. Emme aloittaneet tänään meidän parhaalla tasollamme, mutta ensimmäisestä pallosta alkaen kaikki pelaajat tekivät hommia täysillä joka osa-alueella. Siitä tulee valmentajalle hyvä mieli. Pelin aaltoilusta ei tarvitse olla huolissaan, vaan siihen pitää olla valmis. Jopa aallonpohjahetkillä teimme töitä kentällä hyvin. Se on meidän nuorelle joukkueelle kaikkein tärkein asia, kehui Loimun päävalmentaja Aitor Barreros joukkuettaan.

 

Loimun ottelut Mestaruusliigassa jatkuvat lauantaina 9. lokakuuta, jolloin vieraaksi saapuu Akaa Volley. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 19:00.

 

Katso myös: ValokuvatTilastot

Ottelun huippuhetket: https://www.ruutu.fi/video/3949668

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus: https://fb.watch/8na04vLs6d/

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös