UUTISET
21.11. Loimulle puhdas voitto Ettasta
Loimu jatkoi voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi, kun Etta kaatui Kerttulan liikuntahallissa sunnuntaina illalla lukemin 3-0 (26-24, 25-21, 25-21). Loimu nousi samalla sarjataulukossa sijalle 7. ohi samassa pistesaaliissa olevan ja kaksi ottelua enemmän pelanneen Hurrikaanin.
- Aika vaikea peli oikeastaan. Ailahtelua ja virheitä paljon, joten oli vaikea päästä peliin mukaan, mutta saatiin onneksi painittua tuosta kolme pistettä kotiin, hymyili passari Tomi Saarinen ottelun jälkeen.
Ottelussa oli panoksena Mestaruusliigan pisteiden lisäksi mahdollisesti Suomen Cupin jatkopaikka. Loimu oli jo pudonnut Cupista Savo Volley -tappion vuoksi, mutta jos Etta olisi voittanut Loimun, olisivat he jatkaneet Cupissa Savo Volleyn vastustajaksi. Loimun voitto tarkoitti siis kolmea pistettä raisiolaisille ja Cupin final four -paikkaa savolaisille.
Ottelun avauserä oli lievää Loimun hallintaa, kunnes Etta nousi torjuntapisteellä tasatilanteeseen 21-21. Sen jälkeen edettiin tasaisesti aina jatkopalloille asti kunnes Ettan torjunta oli ensin verkossa ja heti perään Ali Fazli syötti ässän Ettan Michael Michelaulta. Toisen erän alku muistutti uhkaavasti edellisen kotiottelun toisen erän ns. ohierää, kun Etta karkasi hetkessä johtoon, mutta Loimu heräsi onneksi passari Tomi Saarisen kahdella ässällä ja nousi pikavauhtia tasoihin. Toisen erän ratkaisuhetkillä Loimu voitti muutaman tärkeän hieman epämääräisen pallon, joissa Kristaps Smits kunnostautui kaivamaan palloja parketin pinnasta takaisin peliin.
Kolmannen erän alku oli jälleen Ettan hallintaa, mutta erän puolivälin jälkeen Loimu nousi loppuun asti kestäneelle karkumatkalle Ali Fazlin syöttövuorolla. Kolmas erä ja ottelu päättyivät passari Saarisen illan kolmanteen ässäsyöttöön. Loimu pelasi lähes koko kolmannen erän kakkosvalmentaja Mika Rantasen komennossa, kun espanjalaisvalmentaja Aitor Barreros sai tilanteessa 4-4 ensin punaisen kortin ja sen perään keltaisen ja punaisen kortin samassa kädessä samaan aikaan, mikä tarkoittaa erästä poistamista. Tilanne lähti käyntiin siitä, kun Loimun hyökkäys osui verkon pinnassa Ettan takapassarin päähän, mutta tuomaristo ei nähnyt tilanteessa virhettä mikä johti Loimun valmentajan keskusteluun verkkotuomarin kanssa. Tuomaristo ei katsonut keskustelua hyvällä, vaikka muutamien metrinen päästä seurattuna tilanne ei näyttänyt tai kuulostanut erityisen kiihkeältä. Ottelun jälkeisessä haastattelussa Loimun päävalmentaja analysoi tapahtunutta rauhallisesti. Hän on huolissaan Mestaruusliigan tuomaroinnista ja siitä, että osa tuomareista ei siedä yhtään keskustelua tai kyseenalaistamista tuomioista. Hänen mukaansa he eivät ymmärrä sitä, että kiihkeissä peleissä on normaalia, että tuomioita kyseenalaistetaan. Kyseessä ei ole epäkunnioittaminen, vaan tehdystä valinnasta eri mieltä oleminen.
Ottelun paras pistemies oli Loimun Ali Fazli 16 pisteellään. Kristaps Smitsin saldo oli vain yhden vähemmän ja myös Tayeb Einisamarein tehtaili mukavan kymmenen pisteen saaliin. Toisen yleispelaajan tontilla esiintyi 7 pistettä tehden Sebastian Pozo Hernandez, kun Väinö Rahko oli pukeutunut liberopaitaan. Ettan parhaat pistemiehet olivat Nuutti Niinivaara ja Eetu Pennanen, jotka tekivät 11 pistettä mieheen jääden molemmat myös tehoissa plussalle. Ettan molemmat ulkomaalaisvahvistukset Jakub Petras ja Michael Michelau jäivät Kerttulan parketilla pakkaselle.
Otteluisäntä Turku Energian valitsemat parhaat pelaajat:
Etta: Eetu Pennanen
Loimu: Kristaps Smits
Ottelun ProLibero Loimun Väinö Rahko
Katso myös: Tilastot – Valokuvat –
Katso ottelun jälkeinen mediatilaisuus, jossa kommentteja antamassa Eetu Pennanen, Tomi Saarinen, Olli Kuoksa ja Aitor Barreros.