UUTISET
25.11. Loimu laittoi Akaan ahtaalle
Loimu matkusti keskiviikkona Akaalle, jossa vastaan asettui isäntäjoukkue Akaa-Volley. Loimu pisti Mestaruusliigan kärkikastiin ennustetun isäntäjoukkueen ahtaalle. Tiukkojen vaiheiden jälkeen voitto ja täydet sarjapisteet pysyivät kuitenkin Akaalla. Ottelun loppunumeroiksi aikakirjoihin kirjataan 3-1 (26-28, 25-19,27-25,25-19) kotivoitto.
Loimu aloitti ottelun vahvasti. Ratkaisupalloihin tultaessa vierasjohto oli jo 17-22. Isännät eivät kuitenkaan antaneet periksi ja Loimun päävalmentaja Per-Erik Dalqvist käytti aikalisänsä tilanteissa 19-22 ja 21-22. Parhaan Mestaruusliiga-ottelunsa pelannut Sebastian Pozo Hernandez päästi Loimulaiset piinasta toisen aikalisän jälkeen hyökkäyspisteellään. Loimu pääsi syöttämään muutamaankin kertaan erän katkaisua, mutta isäntien Eetu Pennanen iski pelastavia pisteitä Loimun parkettiin. Lopulta Loimu pääsi juhlimaan avauserän voittoa Aleksei Zhbankovin hyökkäyspisteen jälkeen.
Toinen erä oli niin ikään Loimun hallinnassa aina tilanteeseen 13-15 asti, mutta sitten ote siirtyi isännille ja Dalqvist käytti molemmat aikalisänsä Akaa-Volleyn tehdessä seuraavat kahdeksan pistettä. Ote ei enää siirtynyt uudestaan isänniltä vieraille, vaan Akaa-Volley tasoitti erävoitot pitkälle erätauolle siirryttäessä. Ottelun kolmas erä oli tasaista vääntöä. Isännät pääsivät ensin syöttämään erän voitosta, mutta Loimu ei antanut periksi, vaan käänsi tilanteen päälaelleen Eetu Mäen torjuessa Urpo Sivulan. Loimun eräpallo ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan esiin astui jälleen Eetu Pennanen. Erän viimeisen niitin iski keskeltä Aleksi Kaatrasalo. Neljännessä erässä Loimun puristus ei enää riittänyt, vaikka erän puolivälissä Loimu hivuttautuikin parin pisteen päähän. Isännät painoivat tämän jälkeen Nico Nurmesniemen syöttövuorolla kaasun pohjaan ja pääsivät tuulettamaan voittoa Joni Mikkosen niitattua ottelupallon Loimun parkettiin.
- Toiseen erään vaikeutimme syöttöä ja se kannatti. Yksikään liigajoukkue ei ole meille helppo vastus tällä hetkellä. Ja Loimu antoi tänään todella hyvän vastuksen, kommentoi Akaan päävalmentaja Oliver Lüütsepp ottelun jälkeen.
Ottelun parhaat pistemiehet olivat yleispelaajat Eetu Pennanen ja Sebastian Pozo Hernandez, jotka tekivät 17 pistettä mieheen. Loimusta Aleksei Zhbankov ja Elviss Krastins tukivat 13 pisteellä. Pistelukemat oli nuorten Hernandezin ja Zhbankovin parhaat Mestaruusliigassa tähän mennessä. Loimun seuraava ottelu isketään sunnuntaina Raisiossa, kun vieraaksi saapuu VaLePa. Ottelun isäntänä toimii Safire & Kaarinan Trimet.