UUTISET
26.10. Loimu jatkoi Tiikereiden vierasvaikeuksia
Loimu oli tyly isäntä Kokkolan Tiikereille lentopallon Mestaruusliigan torstai-illan ainoassa kamppailussa pitäen kaikki sarjapisteet Kerttulassa luvuin 3-0 (25-19, 29-27, 25-21). Tiikereiden kauden avauspisteet vieraspeleistä antaa siis odottaa itseään vielä tuleviin koitoksiin. Loimu oli joka osa-alueella vieraita parempia, mutta erityisen iso ero oli hyökkäämisessä.
- Hyökkäyspuolella hävittiin. Loimu tuli todella laajalla rintamalla tehokkaasti. Tällä hetkellä kotona pelataan hyvin ja ne jutut ovat toiminteet mitä halutaan nähdä. Toistaiseksi ei ole samanlaista esitystä saatu vieraskentillä, harmitteli Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.
Ottelun avauserä oli Loimun heiniä heti halusta alkaen, mutta toinen erä sen sijaan oli tasainen. Koko erän tasatahtia meneminen jatkui aina jatkopalloille asti. Niissä Loimu oli lopulta taitavan Tomas Rodriguezin johdolla etevämpi ja siirtyi pitkälle erätauolle ensimmäinen sarjapiste taskussaan. Kolmas erä oli ensimmäisen tapaan vähän selkeämmin Loimun, mutta erä- ja ottelupallotilanteessa 24-18 Tiikerit sai pienen kirivaihteen päälle kaunistellen lukemiksi 24-21, kunnes Felix Egharevba päätti ottelun ilmavalla ja voimakkaalla moukarihyökkäyksellään.
- Tänään oltiin tosi vahvoja hyökkäyspuolella. Meidän teeman mukaisesti hyökätään torjunta-puolustuksen jälkeen tosi hyvin, iloitsi erinomaisen pelin pelannut passari Tomi Saarinen.
Loimun paras pistemies oli hakkuri Ali Fazli, joka teki 16 pistettä. Yleispelaaja Aapeli Kouki jäi hänestä vain pisteen hyökäten peräti 85% tehoin. Myös Tomas Rodriguez ja Felix Egharevba olivat oivalla pelipäällä 13 pisteillään. Loimulaisittain jobin postia oli Eetu Mäen poistuminen loukkaantuneena kentältä kolmannessa erässä. Tiikereiltä hakkuri Oskari Keskinen teki entisessä kotisalissaan 15 pistettä tehoin +4. Antti Leppälä oli totutun tehokas 70 hyökkäystehoillaan ja teki 9 pistettä.
Ottelun ProLibero oli Loimun Esko Vuorinen ja parhaiksi pelaajiksi otteluisäntä Trimet valitsi Loimulta Koukin ja vierailta passari Anton Välimaan.
KATSO MYÖS: Tilastot – Valokuvat – Ruudun matsikooste –