Siirry sisältöön

UUTISET

7.7. Surinamin maajoukkuehakkuri Loimuun

Loimulla on koossa nyt 11 sopimuspelaajan joukkue alkavaan lentopallon Mestaruusliigakauteen, kun avoinna olleeseen hakkurin tonttiin on hankittu 1+1 vuotisella sopimuksella Surinamin maajoukkueen ykköshakkuri Gino Naarden (28 v, 200 cm). Surinam on Guyanan, Brasilian ja Ranskan Guayanan rajanaapurina Etelä-Amerikassa sijaitseva noin puolen miljoonan asukkaan kokoinen valtio, jonka virallinen kieli on siirtomaa-ajan peruna hollanti, mutta yleisimmin maassa puhutaan paikallista kreolikieltä.

Pitkään haettiin pisteidentekijää, jolta löytyy myös johtajuutta, kokemusta ja näyttävyyttä. Vaihtoehtoja oli ennätyksellisen paljon, mutta oikea löytyi loppujen lopuksi suht helpolla. Pelillisten näyttöjen lisäksi oli mukava kuulla, että hän oli Hollannissa pelatessaan yleisön suursuosikki ja osallistui aktiivisesti yhteistyöhön paikallisen yhteisön kanssa, kommentoi Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas.

Naarden on pelannut aiemmin urallaan Hollannissa Zaanstadin, STV Tilburgin ja Abiant Lycurgusin riveissä sekä viime kaudella Turkissa Palandöken Belediyesi Spor Kulübüssa. Lisäksi hän kävi kaudella 2013-2014 Suomessa nostamassa Särkät-Volley ykkössarjasta Mestaruusliigaan.

Maajoukkueen vakiokalustoa Naarden on ollut vuodesta 2007 lähtien. Parhaillaan hän kantaa Surinamin värejä NORCECAn (Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Karibian lentopalloliitto) MM-karsintaturnauksessa Trinidad & Tobagossa. Avausottelussa Surinam voitti Martiniqiuen 3-1, mutta toisessa pelissä tuli tappio turnauksen isännille. Naarden oli paras pistemies molemmissa otteluissa tehtyään 17 ja 22 pistettä.

Olen todella tyytyväinen sopimuksesta Suomeen ja Loimuun. Meillä on nuori ja nälkäinen joukkue, joka lähtee kauteen haastajana kovasti taistellen. Vuodestani pohjolassa jäi hyvät muistot niin lentopallon tasosta kuin myös ihmisistä, jotka ovat hyvin lämpimiä, vaikka talvisin näyttävätkin kylmiltä, vitsaili maajoukkueturnauksesta tavoitettu Naarden.

Naarden on vihjaillut että joskus tulevaisuudessa sisälentopallouran jälkeen olisi edessä hyppääminen rantahietikoille tavoitteena Olympiapaikka beach volleyssa. Loimulla on nyt koossa 11 pelaajasopimusta. Naarden on joukkueen ainoa hakkuri, mutta tarkoituksena on harjoituttaa viime kaudelle lupaavasti tontilla debytoinutta Karri Sihvosta sillä tontilla myös alkavalla kaudella.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös