Siirry sisältöön

UUTISET

9.2. VaLePa kesti Loimun uhittelun

Raision Loimu matkusti tiistaina ensimmäiseen lentopallon Mestaruusliigan vierasotteluunsa sitten marraskuun 25. päivän. Nuori Loimu esiintyi Vexve Areenalla tuoreen Suomen Cupin mestarin vieraana miehekkäästi, mutta joutui lopulta taipumaan 3-1 (24-26, 25-14, 25-22, 25-16) tappioon. Voitto oli VaLePalle 12. peräkkäinen ja vastaavasti Loimulle 7. peräkkäinen tappio.

Ottelun avauserä eteni tasaisissa merkeissä. Loimun tahtipuikkoa heilutti entistä seuraansa kurittanut Elviss Krastins. Pieni tahra Elviksen hyvään erään oli syöttö verkon ali, jonka turvin VaLePa nousi rinnalle ja Eetu Mäen hyökkäyksen torjumalla ensimmäisenä eräpalloonkin. Loimu ei kuitenkaan lannistunut, vaan nousi kahdella Mäen peräkkäisellä ässällä avauserän voittoon. Raportin kirjoittajan tietoon ei ole tullut tietoa, että johtiko Elviksen syöttösuoritus alemmilta sarjatasoilta tuttuun ”kierrokseen”.

Ottelun toinen erä oli isäntien heti ensimmäisistä palloista alkaen. Loimun ainoita valopilkkuja toisessa erässä oli vaihdosta irti päässyt

Sebastian Pozo Hernandez. Kolmannenkin erän VaLePa aloitti vahvasti, mutta Loimu nousi rinnalle erän puolivälissä. Loimun libero Aatu Kulmala esitti takaa-ajon aikana muutamia maukkaita puolustuksia. VaLePa pääsi syöttämään ensimmäistä eräpalloaan tilanteessa 24-20, mutta Loimu ei antautunut, vaan tuplavaihdossa kentälle päässeen Tomi Saarisen johdolla Loimu vei pari seuraavaa pistettä. Loppukiri jäi kuitenkin vähän vajaaksi ja VaLePan Sakari Mäkinen hyökkäsi isäntien aikalisän jälkeen erän viimeisen pisteen.

Neljännessä erässä Loimu nousi erän puolivälissä tuplavaihdon siivittämänä jo lähes iholle, mutta sitten muutamien virheiden kautta VaLePa otti rutiinillaan johtoaseman joka piti erän ja ottelun loppuun asti.

Loimun pelaaminen oli tappiosta huolimatta lupauksia antavaa. Nuori joukkue on selvästi hitsautunut entistä paremmin yhteen ja tulevaisuuden lupaukset ottavat kehitysaskeleita isoin harppauksin. Loimun paras pistemies oli Elviss Krastins, joka teki 14 pistettä. Sebastian Pozo Hernandez teki vain yhden pisteen vähemmän. Nuorista keskitorjujista Eetu Mäki teki 6 ja Aleksej Zhbankov 5 pistettä. Ottelun suurimman pistepotin (16) kokosi VaLePan hakkuri Aaro Nikula.

Loimun seuraavat ottelut isketään kotikentällä Raisiossa 18. ja 19.2., mutta nämäkin joudutaan pelaamaan jo valitettavan tuttuun tapaan tyhjille katsomoille.

katso myös: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös