Siirry sisältöön

UUTISET

In memoriam: Perustajajäsen Heikki Piirto

Raision Loimu ry:n perustajajäsen Heikki Piirto on siirtynyt vehreämmille peli- ja talkookentille 92-vuoden iässä. Koko Loimu-yhteisö ottaa osaa suruun ja toivottaa voimia surutyöhön omaisille.

Heikki on todellinen Loimun iki-ikoni, sillä hän on seuran perustajajäsen ja toimi perustavassa kokouksessa 14.9.1958 sihteerinä. Heikki toimi vuoteen 1970 saakka Turun Osuuskaupan Kaanaanmaan myymälän myymälänhoitajana ja sieltä käsin hän hoiti vuosikaudet Loimun asioita. Heikki vaikutti ratkaisevasti siihen, että Loimu alkoi vuonna 1967 keskittyä kauaskantoisesti lentopalloon. Yleensä, kun jollakin loimulaisella oli ongelmia, hän hakeutui murheineen sittemmin Torikeskuksen Sokoksen johtajana toimineen Heikin työhuoneeseen, josta ratkaisut useimmiten löytyivät.

Vaikka Heikin merkitys on ollut Loimun toiminnassa vuosikymmenten ajan erittäin keskeinen, niin hän ei ole milloinkaan hakeutunut eturiviin ja parrasvaloihin, vaan hän on ollut kultaakin kalliimpi taustavaikuttaja.

Heikki oli vuosien varrella mukana lukemattomissa Loimun varainhankintaprojekteissa. Hän on myös pelannut lentopallo muiden lajien ohella. 2000-luvun puolella Heikki keskittyi aktiivisen kannattajan rooliin ja hän olikin tuttu näky niin Kerttulan lehtereillä liigapeleissä kuin myös muiden Loimun juniori- ja aikuisjoukkueiden peleissä.

Loimu haluaa esittää vielä lämpimän kiitoksen Heikin valtavasta panoksesta Loimun perustamisessa ja kehittämisessä. Syksyllä alkavan kauden avausottelussa tullaan pitämään hiljainen hetki Heikin muistolle.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös