UUTISET
Loimun harjoitusottelut käyntiin voitolla Tutosta
Tulevan Mestaruusliiga-kauden paikalliskamppailuja ennakoitiin sunnuntaina Kupittaan palloiluhallissa, kun harjoituspelikautensa jo parilla Hurrikaani-ottelulla käynnistänyt Tuto Volley isännöi Loimua, jolle ottelu oli kauteen valmistautumisen ensimmäinen. Loimu hakikin ottelussa enemmän peliaikaa kaikille, kun taas Tutolla oli ottelun viimeistä erää lukuunottamatta jo enemmän ykkösnyrkin hionta käynnissä.
Loimulta puuttui kokoonpanosta pienestä alaraajavammasta kärsivä yleispelaaja Eetu Kulmala sekä saman pelipaikan Kristaps Smits, joka on vasta palannut Latvian maajoukkueen kanssa EM-parketeilta kotimaahansa. Lisäksi iranilainen keskitorjuja Tayeb Eini katseli ottelua vielä syrjästä.
Ottelun kaksi ensimmäistä erää vei nimiinsä Loimu. Kolmanteen erään päävalmentaja Aitor Barreors pyöräytti vaihdosta kentälle Loimun mukana harjoittelevan passari Mauri Kurpan sekä kakkosjoukkueesta liigarinkiin nousseen Miikka Purasen. Neljänteen erään hakkuriksi vaihtui niin ikään kakkosjoukkueen riveistä tuttu Lauri Rantanen.
Tuto vei kolmannen ja neljännen erän nimiinsä, mutta viides oli jälleen Loimun. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 2-3 (18-25, 20-25, 26-24, 25-21, 6-15). Ottelun paras pistemies oli ilmavia ja hyviä otteita esittänyt Loimun hakkuri Ali Fazli. Hän teki 21 pistettä tehoin +17. Yleispelaajista Sebastian Pozo Hernandez teki 13 ja Väinö Rahko 12 pistettä. Tuton paras pistemies oli hakkuri Einari Koivisto, joka teki 18 pistettä tehoin +8. Ossi Rumpuselle ja Karri Kutinlahdelle kirjattiin 11 ja Antti Karttuselle 10 pistettä.
Loimu ja Tuto kohtaavat seuraavan kerran Kerttulan liikuntahallissa harjoitusottelun merkeissä lauantaina 25. syyskuuta ennen samassa hallissa 1. lokakuuta pelattavaa Mestaruusliiga-avausta. Ennen Tuto-ottelua Loimu pelaa vielä harjoituspelejä vieraskentillä muita joukkueita vastaan.