UUTISET
Seitsemäs kenttäpelaaja, koeta jaksaa.
- Urheilutapahtumissa ja otteluissa taistellaan kiivaasti paitsi pisteistä ja mestaruuksista, niin ennen kaikkea yleisön ja yhteistyökumppanien kiinnostuksesta. Kun siinä onnistutaan hyvin, saadaan joukkueelle ns. ”seitsemäs pelaaja”, joka kantaa ja kannustaa joukkuetta läpi otteluiden ja kausien.
- Seitsemättä pelaajaa kiitetään tunnelmasta ja tukemisesta niin voiton kuin tappionkin hetkellä. Loimulle seitsemäs pelaaja on sekä kannattajat että kumppanit, jotka yhdessä mahdollistavat toiminnan.
Miksi ja miten saadaan seitsemäs pelaaja mukaan otteluihin kun COVID edelleen jyllää?
- Ottelutapahtumat ovat yleisölle ja kumppaneille tilaisuus kannustaa joukkuetta ja olla osallisena yhteisöä joka kantaa paljon laajemmalle kuin sen hetkinen tapahtuma. Seuralle ottelutapahtuma merkitsee paitsi lippu- ja makkaramyyntiä niin tilaisuutta kohdata kannattajat ja kumppanit. Kumppanit tuovat isännyysotteluihinsa omia kumppaneitaan ja sitä kautta kertovat arvoistaan ja panostuksestaan yhteisöön.
- Seurana emme pysty vaikuttamaan valtakunnallisiin rajoituksiin ja viruksen etenemiseen, mutta haluamme ja teemme kaikkemme ottelutapahtumien järjestelyiden kanssa, että seitsemäs pelaaja saadaan mukaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että aiempi sarjaohjelma jonkin verran muuttuu, mutta uskomme palautteen pohjalta, että tärkeämpää on mahdollistaa seitsemännen pelaajan läsnäolo kuin pitää kiinni vanhasta.
Lopuksi, hyvää uutta vuotta ja toivottavasti nähdään taas ottelutapahtumissa, tsemppiä!
Jukka Rajakangas
puheenjohtaja
Raision Loimu ry
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3