Siirry sisältöön

UUTISET

1.3. LOIMULLE TAPPIOLLINEN ALKU RUNKOSARJAN PÄÄTÖSVIIKONLOPULLE

Loimu päättää lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan jo keskiviikkoa alkavia pudotuspelejä ajatellen huonoimmassa mahdollisella tavalla, eli kahdella vieraspelillä kaukana pohjoisessa. Viikonlopun vieraskiertue käynnistyi perjantaina Rovaniemellä, jossa Team Lakkapää vei ottelun nimiinsä viiden erän taistelun jälkeen luvuin 3-2 (20-25, 25-23, 25-18, 15-25, 15-13).

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun vajaamiehisinä, kun kotijoukkueella oli rosterissaan vain 9 pelaajaa ja Loimulla 10. Loimu lähti otteluun oletetulla pudotuspelien avausseitsikolla lukuun ottamatta toista keskitorjujan postia, jonka miehitti kotiin jääneen Tuomas Koppasen sijasta Karri Sihvonen. Ottelun aikana päävalmentaja Christophe Achten käytti kaikkia Rovaniemelle matkustaneita pelaajiaan. Onnistujia ei mustapaitojen riveistä juuri perjantaina löytynyt.

Ottelun avauserä oli alusta alkaen Loimun hallussa ja vieraiden tahtipuikkoa heilutti keskitorjuja Pablo Guzman, joka teki 6 pistettä. Isänniltä hakkurin paikalle kanadalaishakkuri Jayson McCarthyn kokoonpanosta poistumisen ansiosta päässyt Olli Saarenmaa teki saman verran pisteitä. Toisessa erässä Saarenmaa jatkoi hyviä otteitaan ja vahvan kauden synnyin seuduillaan pelannut Peetu Mäkinen löysi myös jyvän. Pitkälle erätauolle  siirryttiin tasatilanteessa.

Kolmas erä alkoi tasaisesti, mutta kymmen pisteen kohdilla Peetu Mäkisen syöttövuoro kallisti vaakakupin isännille. Parin ässän jälkeen Achten yritti saada putkea katki aikalisällä tilanteessa 13-11. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan Lakkapää rynnisti Matias Korhosen johdolla kohti erävoittoa. Erän voimahahmo oli kuitenkin Mäkinen, joka takoi 9 pistettä kolmanteen erään.

Neljäs erä alkoi raisiolaisittain mollivoittoisesti passari Tomi Saarisen muutamalla käsittelyvirheellä. Vieraat eivät kuitenkaan olleet valmiita luovuttamaan, vaan isännät oli pakotettuja ottamaan aikalisän jo tilanteessa 3-7. Loimu vei koko erän nimiinsä hakkurin paikalla pelin vanhetessa Bomba Marquezin korvanneen Oskari Keskisen tehdessä vieraiden pisteistä viisi kappaletta. Saman verran pisteitä Loimu napsi myös torjumalla. Näin ollen ratkaisu siirtyi viidenteen erään, joka näytti jo vahvasti päättyvän Loimun juhliin, mutta isännät nousivat 5-10 ja 8-12 tappioasemien kautta 15-13 voittoon. Ottelun viimeisen niitin iski illan ehdoton ykköspelaaja, eli isäntien Peetu Mäkinen.

  • Voitontahtoa ei näytä olevan tarpeeksi Lakkapäätä vastaan. Peli oli molemmilla vuoristoratamaista. Torjunta-puolustus toimi tänään ihan hyvin, mutta se ei riittänyt. Lakkapää oli tällä kaudella tosi vaikea vastustaja meille, kummasteli Christopeh Achten pelin päätyttyä.

Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin niiden parhaat pistemiehet, eli Lakkapäältä Peetu Mäkinen (29 pts, +16)  ja Loimulta Pablo Guzman (19 pts, +15). Loimulla ei juuri muita onnistujia ollut, kun luottomiehinä yleensä ahertavista yleispelaajistakin Ossi Rumpunen ylsi vain 13 ja Viktor Lindberg 4 pisteeseen. Lakkapäällä McCarthyn korvannut Saarenmaa onnistui mukavasti nakuttaen 19 pistettä.

Loimu päättää runkosarjan lauantaina Oulussa, jonne joukkue matkustaa heti alkuviikosta uudelleen, kun Loimu ja Etta kohtaavat puolivelierissä, josta voittaja pääsee kolmella voitolla välieriin.

Katso myös: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös