Loimun Roosa nauha -tempaus jäi torstai illan ainoaksi positiiviseksi anniksi, kun Team Lakkapää kävi hakemassa kauden avausvoittonsa lentopallon Mestaruusliigassa. Ottelun loppulukemat Kerttulan liikuntahallista olivat 0-3 (19-25, 22-25, 26-28). Molemmat joukkueet lähtivät illan otteluun voitoitta, mutta kauden viides ottelu puhkaisi nollan Lakkapään voittosarakkeessa. Loimulla sen sijaan voittosaldo on vielä korkkaamatta kolmen pelatun ottelun jälkeen.
Loimu pelasi ottelun avauserän pinkeissä paidoissa, jotka myytiin ottelun jälkeen Roosa nauha -kampanjan hyväksi. Kotijoukkueen nihkeä alku ei johtunut pinkeistä paidoista, sillä otteet eivät parantuneet, vaikka toiseen erään päälle vaihtui tuttu oranssin värinen kotipaita. Molemmilta joukkueilta puuttui yksi yleispelaaja rosterista, kun Lakkapää oli matkassa edelleen ilman Janne Marttilaa ja Loimun Verneri Vetriö leikattiin keskiviikkona Mehiläinen NEOssa lauantaina Suomen Cupin ottelussa sattuneen loukkaantumisen vuoksi. Vetriön odotetaan olevan poissa peleistä noin kolme kuukautta. Lakkapäällä oli lisäksi murhetta, kun passari Jani Sippolalla alkoi oksennustauti juuri ottelun alla. Mies pelasi kelpo ottelun, vaikka kävikin kolme kertaa ottelun aikana tyhjennyksellä.
Ottelun kaikki erät noudattivat samaa kaavaa, eli peli eteni tasaisissa merkeissä kotijoukkueen synkkään hetkeen asti. Avauserässä tämä suvantovaihe tuli tilanteessa 7-9, jonka jälkeen tilanne olikin yht’äkkiä jo 8-15. Loimun suurin ongelma oli vastaanotto, joka oli todella suurissa vaikeuksissa Lakkapään syöttöjen kanssa. Avauserän päätöspisteen iski kahden VaLePa-kauden jälkeen vastuusta silminnähden nauttinut yleispelaaja Peetu Mäkinen. Toista erää Loimu johti vielä 16-12, kunnes vieraat nousivat Tuomas Hautalan syöttövuorolla 16-18 johtoon. Toisessa erässä eroa joukkueiden välille aiheutti myös kenttäpelaaminen, sillä vieraiden kenttäpuoliskolta kaivettiin vaikeitakin puolustuspalloja peliin, kun taas kotijoukkue oli liikenteessä kankeammin jaloin. Kolmannessa erässä Loimu johti viidellä pisteellä vielä tilanteessa 18-13, mutta pitkän erätauon jälkeenkään ote ei pitänyt loppuun asti, vaan Lakkapää nousi ensin tasoihin tilanteeseen 24-24 ja sen jälkeen kolmannella ottelupallollaan voittoon 26-28.
– Ei ole kyllä kauheasti syytä hymyillä nyt. Lähdettiin ottamaan voittoa ja pelaamaan hyvää peliä, mutta ei sitten. En osaa sanoa mistä johtui. Itsellä oli ainakin odotukset korkealla. Valmistautumisessa ei olut mitään vikaa. Ehkä oli vähän ylipuristamista, kommentoi Loimun kapteeni Ossi Rumpunen.
Ottelun paras pistemies oli Lakkapään kanadalaishakkuri Jason McCarthy, joka teki 18 pistettä. Loimun hakkuri Samuli Kaislasalo jäi pisteen pienempään saldoon. Loimun toiseksi paras pistemies oli Ossi Rumpunen 10 pisteellä ja Lakkapäässä parin niukasti peliaikaa tarjonneen VaLePa-kauden jälkeen silminnähden vastuusta nauttinut Peetu Mäkinen 14 pisteellä.
– Pettymys on tietysti todella iso. Aloitimme tämän pelin tosi huonosti. Ennen kun huomasimmekaan, niin ensimmäinen erä oli ohi. Ehkä tein vääriä päätöksiä otan vastuun niistä, mutta minusta meillä oli riittävästi tilaisuuksia parantaa toisessa ja kolmannessa erässä. Emme tehneet sitä ja pelaajien pitää ottaa vastuu siitä. Ossi Rumpunen oli tänään mies paikallaan ja yritti kantaa joukkuetta, mutta hän ei saanut riittävästi tukea joukkuekavereiltaan. Meillä oli huono päivä ja mikään ei toiminut, harmitteli Loimun päävalmentaja Christophe Achten.
Katso myös: Tilastot – Valokuvat – OranssiaVoimaa Energiapisteet –
Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua kommentoivat Loimun Ossi Rumpunen ja Christophe Achten sekä Team Lakkapään Peetu Mäkinen ja Henri Tuomi:
https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/2416180338409711/