Siirry sisältöön

UUTISET

11.3. Loimulle voitto Hurmoksesta ja runkosarjan kolmas sija

Loimu ja Karelian Hurmos iskivät Raisiossa pudotuspelihenkisen hyvätasoisen ottelun runkosarjan päätöskierroksella. Otteluun lähdettäessä ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä, kun sekä joukkueiden keskinäinen sijoitus että tulevat puolivälierävastustajat olivat vielä auki. Kaikki avoimet kysymykset saivat vastaukset lauantai-illan aikana.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Hurmos oli kuskin paikalla. Avauserän lopussa Hurmos antoi pienen mahdollisuuden Loimulle ja isännät onnistuivat kampeamaan sen itselleen. Toisessa erässä sama temppu ei onnistunut, vaan se ja kolmas erä menivät vieraille. Ottelun ratkaisu venyi viidenteen erään, mutta suurin jännitys laukesi jo Loimun voittamaan neljänteen erään, kun siitä isännille tullut piste varmisti joukkueiden sijoitukset. Viidennessä erässä nähtiinkin kentällä vaihtopelaajia, jotka saivat arvokkaita peliminuutteja ennen pudotuspelejä. Ottelun päätösnumerot olivat 3-2 (28-26, 22-25, 14-25, 25-18, 15-13).

  • Vääntämistä oli puolin ja toisin. Alussa näkyi hermostuneisuus. Eka erä olisi pitänyt ottaa, mutta ikinä ei kannata jossitella. Loimu käytti mahdollisuuden mikä annettiin. Meidän syöttö oli ihan ok tänään. Molemmat joukkueet puolusti tosi hyvin. Palloa kaivettiin tosi hyvin peliin. Neljännen erän tärkeys näkyi pelissä, totesi Hurmoksen tuore maajoukkueen apuvalmentaja Matti Alatalo.

Kolmannen sijan varmistamisen lisäksi neljännessä erässä oli toinenkin syy juhlaan, kun Loimun hakkuri Joonas Jokela rikkoi 3000 pisteen rajan kotimaan liigakentillä. Aiemmin vastaavaan lukemaan on yltänyt vain 25 lentopalloilijaa. Jokela oli myös illan paras pistemies tehtaillen 23 pistettä. Hän jäi runkosarjan pistepörssin voitosta seitsemän pisteen päähän. Joaquin Layus teki 12 pistettä tehoin +10. Tomi Saarinen tehtaili passarin tontilta hienon 11 pisteen saaliin. Hurmoksen parhaat pistemiehet olivat yleispelaajaa Mikko Räsänen ja hakkuri Eetu Häyrinen, joille kirjattiin 21 ja 18 pistettä. Otteluisäntä Raision kaupunki valitsi parhaiksi pelaajiksi Loimulta Layuksen ja Hurmokselta Räsäsen.

  • Ihan kiva juttu että meni 3000 pisteen rajapyykki rikki, mutta ei sillä ole nyt merkitystä. Tärkeintä tänään oli, että otetaan kolmas sija ja voitto, kommentoi Jokela ottelun jälkeen.

Molempien joukkueiden kausi jatkuu puolivälierissä mieleniintoisilla paikalliskamppailuilla. Kolmanneksi sijoittunut Loimu saa vastaansa kuudenneksi tulleen Hurrikaanin, joka varmisti päätöskierroksen TUTO Volley voitollaan Siljan maljan mestaruuden. Hurmoksen vastustajaksi asettuu Savo Volley.

  • Me sovittiin kopissa, että tämä on meidän play offien alku ja taistellaan ensin yhdestä pisteestä ja sitten voitosta. Onneksi molemmat tuli tänään. Oltiin sitkeitä ja jaksettiin uskoa, kehui Loimun päävalmentaja Mika Rantanen.

 

KATSO MYÖS: Tilastot – Valokuvat – Ruudun matsikooste –

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös