Siirry sisältöön

UUTISET

9.3. Päätöskierroksella ratkaistaan Raisiossa sijat 3. ja 4. sekä tulevat puolivälieräparit

Lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan käsikirjoitus on onnistunut erinomaisesti tällä kaudella, sillä ennen lauantain päätöskierrosta on vielä paljon kysymysmerkkejä ilmassa. Raisioon odotetaankin tämän ansiosta yleisöryntäystä, kun Loimu lämmittää Kerttulaa ensi viikolla alkavia pudotuspelejä varten.

 

Kärkipäässä VaLePan runkosarjan voitto ja Akaa-Volleyn toinen tila ovat varmoja, mutta sijat 3. ja 4. ratkaistaan päätöskierroksella Raisiossa, kun Loimu isännöi Karelian Hurmosta. Loimu lähtee päätöskierrokselle kahden pisteen etumatkalta, joten kotijoukkueella on pienoinen etulyöntiasema. Molemmille joukkueille on kotietu jo varmistunut puolivälieriin. Jos on näiden joukkueiden sijoitukset vielä auki, niin samoin on myös puolivälierävastustajat, sillä sijoitukset 5.-7. ratkaistaan niin ikään päätöskierroksella.

 

Runkosarjan pistepörssin voitossa on teoriassa kiinni vielä kolme pelaajaa. Pörssiä johtaa Akaa-Volleyn Ali Fazli, joka kohtaa viimeisellä kierroksella Perungan Pojat, jonka ruotsalaishakkuri Fredric Gustavsson on pistepörssissä kolmantena. Nähtäväksi jää pelaako Fazli täysin merkityksettömässä ottelussa. Loimun Joonas Jokela on parhaana suomalaisena sijoittunut toiseksi Fazlin ja Gustavssonin väliin. Näiden huippuhakkureiden pistesaaliit ennen viimeistä kierrosta ovat 637, 621 ja 605.

 

Runkosarjan päätöskierroksella on sijoitusten ratkaisemisen lisäksi myös sellainen tärkeä tehtävä, että se on viimeinen hetki ennen lyhyttä noin viikon mittaista harjoitustaukoa saada joukkueen pelin viimeisetkin nyanssit hiottua. Pudotuspelit alkavat seuraavan viikon viikonloppuna ja ne pelataan tiiviiseen tahtiin, joten suuriin muutoksiin ja viilailuihin ei ole silloin enää aikaa.

 

Loimu – Hurmos -ottelussa on mukana eduskuntavaaliehdokkaita ja Loimu jakaa katsojille suklaalevyjä tunti ennen ottelun alkua, eli kello 16:00, alkaen. Loimun vieraana hallin aulassa on Raisio-seura, jonka pärehöylä-talkoolaiset ovat valmistaneet myyntiin varapäreitä, joita tussitaiteilija Erkki Sillanpää on koristellut päivän ottelun ja Loimun mukaisesti. Näitä varapäreitä myydään Raisio-seuran varainhankintana pientä korvausta vastaan.

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös