Siirry sisältöön

UUTISET

29.1. Loimulle kolmas puhdas voitto Ducksista

Loimu lähti hyvistä asetelmista tiistai illan lentopallon Mestaruusliiga-otteluun Vantaa Ducksia vastaan, sillä raisiolaiset olivat voittaneet kauden kaksi aiempaa kohtaamista suoraan luvuin 3-0. Vierasjoukkueelle kauden kolmas kohtaaminen oli haastava jo alkumetreiltä lähtien, sillä joukkueen bussi hajosi heti kättelyssä ja joukkue joutui suuntamaan Raisioon pikkuautoilla. Poikkeavasta valmistautumisesta huolimatta ottelusta tuli tasaisempi kuin kahdesta aiemmin Vantaalla isketystä ottelusta. Loimu ei antanut lopulta sarjajumbon yllättää, vaan nappasi jälleen puhtaan voiton luvuin 3-0 (25-23, 25-20, 27-25). Voiton myötä Loimu nousi sarjataulukossa tasapisteisiin Ettan kanssa ja voittojen määrässä ohi. Neljänneksi nousseella Loimulla on lisäksi yksi peli vähemmän pelattuna kuin oululaisilla.

Loimu lähti otteluun mielenkiintoisella kokoonpanolla, sillä Christopher Achten marssitti avaukseen peräti neljä Loimun omaa kasvattia, vaikka vakikasvo Ossi Rumpunen aloitti ottelun vaihtopenkin puolella. Loimun juniorikoulun kasvatteja avauksessa olivat passari Tomi Saarinen, keskitorjuja Tuomas Koppanen, libero Esko Vuorinen ja yleispelaaja Väinö Rahko. Hakkurina Loimulla aloitti ensimmäisen kerran oranssin paidan pukenut Bomba Marquez. Myös Dukcsin puolella parketille asteli uusi hakkuri, kun heidän brasilialainen Reynald Green Rogers oli myöskin saanut pelilupansa kuntoon.

  • Ossilla on ollut pieni loukkaantuminen ja oma vastuu on kasvanut sen myötä. Pitää tulla vaan rohkeasti kentälle, turha sitä on pelätä., kommentoi Väinö Rahko ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Achten korjasi kuitenkin nuoren pelimiehen vaatimattomuutta myöhemmin omissa pelaajakommenteissaan: ”Ossi oli tänään jo täydessä pelikunnossa, mutta Väinö osoitti viime pelissä ja harjoituksissa että hänkin on valmis ja ansaitsi paikkansa avauksessa ihan omilla näytöillään. Hän oli tänään hyökkäyksessä vähän vaikeuksissa, mutta muilla osa-alueilla hyvä.”

Avauserän ratkaisupalloihin tultaessa Loimu oli hankkinut itselleen kolmen pisteen johtoaseman, mutta syöttövaihtoon kentälle tullut Joona Väänänen sytytti vieraat kiriin kahdella ässällään ja Ducks nousi aina tasoihin asti, kunnes Bomba päätti Väänäsen syöttövuoron. Erän lopputahdit iskivät ensin Viktor Lindberg nelospaikalta hyökkäämällä ja sen perään Tuomas Koppanen torjumalla Ducksin hakkuri Reynaldon.

Ottelun toisessa erässä oli jo ratkaisun makua ilmassa, kun Väinö Rahko torjui Raynaldon hyökkäyksen myötä tilanteeksi jo 15-10. Ducks valmentaja Ismo Tuominen vaihtoi erässä kentälle nuorisokaartistaan Joona Väänäsen, Kalle Katteluksen sekä Lauri Lehtosen ja tämän kolmikon avulla vierailijat virittivätkin erän lopussa pienen kirin, mutta se jäi kuitenkin lopusta vajaaksi, kun Loimun Bomba päätti Lehtosen syöttövuoron nelospaikalta. Erän viimeisen naulan Ducksin arkkuun iski Pablo Guzman.

Ottelun kolmannessa erässä näytti pitkään siltä, että Ducks nappaa kauden ensimmäisen erävoiton Loimusta. Päävalmentaja Achtenin aikalisä tilanteessa 12-17 herätteli jo isäntiä, mutta lopullisen avun Achten löysi vaihtopenkiltä, kun hakkuri Oskari Keskinen, yleispelaaja Ossi Rumpunen ja passari Kasper Vuorinen toivat kaivattua tuoreutta Loimun otteisiin. Loimu puristi lopussa väkisin rinnalle ja ohi kuitaten kauden kolmannen puhtaan voiton pääkaupunkiseudun lentopalloylpeydestä.

Joukkueiden tuoreet hakkurit esittivät lupaavia otteita, mutta molemmista näkyi vielä yhteisen joukkueharjoittelun vähäinen määrä. Molemmat siis hakivat vielä vähänä hyökkäysrytmiä passareiden kanssa. Ottelun paras pistemies oli Ducksin Green, joka teki 17 pistettä. Hyvän pistemäärän lisäksi hän osui myös Loimun torjujien käsiin, sillä Loimun 12 torjuntapisteestä peräti 8 tuli hakkuri Reynaldon hyökkäyksistä. Yleispelaaja Juho Kaunisto säesti Reynaldoa 10 pisteellään. Loimusta Pablo Guzman ja Bomba tekivät 14 pistettä mieheen ja Viktor Lindberg 12 ilman ainoatakaan virhettä tai torjuntaan lyöntiä. Tuomas Koppanen torjui tavoilleen uskollisesti jälleen tehokkaasti kirjauttaen neljä torjuntapistettä itselleen.

  • Olemme ottaneet Ducksilta 9 pistettä ja olen tyytyväinen siihen, mutta en tämän päivän peliimme. Teimme mm. hyökkäysvirheitä liikaa. Viimeisessä erässä pelimme sekosi vähän, mutta olimme lopussa onneksi vähän onnekkaitakin. Bomba tarvitsee vähän lisää aikaa löytääkseen rytmin passareidemme kanssa. Näimme tänään kuitenkin että potentiaali on olemassa ja nyt pitää vain tehdä töitä, summeerasi Loimun Achten illan ottelua.

Katso myös: ValokuvatTilastotEnergiapörssi ja positiivisin pelaaja

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa matsia kommentoivat pelaajista Juho Kaunisto ja Väinö Rahko sekä päävalmentajat Ismo Tuominen ja Christophe Achten:

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös