Siirry sisältöön

UUTISET

8.12. Loimulle puhdas voitto paikallispelistä haasteista huolimatta

Turun seudun lentopalloherruus pysyy edelleen tukevasti Raision Loimun käsissä, kun se kukisti jo toisen kerran tällä kaudella TUTO Volleyn jättämällä turkulaiset ilman erävoittoja. Ottelun loppunumerot olivat tällä kertaa 3-0 (25-23, 25-18, 29-27).

TUTO Volleylla oli erinomainen iskun paikka, sillä heillä oli allaan maanantainen hyvä viisieräinen taistelu sarjakärjen kanssa ja Loimu lähti paikallispeliin yleispelaajaosastoltaan siipirikkona, kun neljästä yleispelaajasta puuttuivat loukkaantumisten vuoksi Aleksi Hänninen ja Samuel Salminen sekä sairastumisen vuoksi Aapeli Kouki.

Loimu aloitti ottelun niin, että kakkoshakkuri Veeti Nikkinen otti hoitaakseen toisen yleispelaajan tontin. Hän ei kuitenkaan ole vielä ollut harjoituksissakaan täysin pelikuntoinen pitkän toipilas- ja kuntoutusjakson jäljiltä, joten Loimun valmennus oli jättänyt itselleen ässän hihaan pukemalla libero Roope Siliämaan vaihtopenkille yleispelaajan paitaan. Tämä kortti pitikin kaivaa toisessa erässä pöydälle, kun Nikkinen ilmoitti vaihtotarpeesta. Vaikka vaihdon myötä kentältä hävisi 23 senttiä pituutta, ei Siliämaa hätkähtänyt uuteen rooliin hyppäämistä, vaan pelasi ennakkoon laatimansa suunnitelman mukaan järkevän ja riittävän pelin.

  • Viimeksi olen tainnut vuonna 2012 pelata yleispelaajana. Tuntui ihan hirveältä. Ei siinä voinut tehdä mitään muuta kuin mitä pystyy. Tavoitteeni oli pelata fiksusti verkolla, eli pitää palloa elossa, jotta voidaan sitten ratkaista muilla pelaajilla pitkiä palloralleja, analysoi Siliämaa erikoista iltapuhdettaan.

Ottelun ensimmäinen ja kolmas erä olivat tasaista vääntöä ja niiden ratkaisut nähtiin aivan viimeisissä palloissa, joissa Loimu oli vieraitaan terävämpi ja huolellisempi. Toinen erä sen sijaan repesi vähän selvemmin lukemin Loimulle puolivälissä. Kolmannessa erässä Loimu nousi niskan päälle Janne Pyhäjärven syöttövaihdolla, mutta sen jälkeen erä jatkui vielä pitkälle jatkopalloille ja ratkaisu nähtiin vasta viidennessä ottelupallossa.

Haastavassa lähtötilanteessa roolia Loimu-paidassa ottivat hakkuri Ali Fazli ja yleispelaaja Tomas Rodriguez. Fazli kokosi kolmeen erään hienon 27 pisteen saaliin ja 16 pistettä tehnyt Rodriguez vastaanotti siinä ohessa 83% tarkkuudella. TUTO Volleysta terävimmällä pelipäällä oli hakkuri Alek Rastamo, joka teki 15 pistettä tehoin +10.

  • Aikamoista palapelin kasaamista oli. Kyllä se tuossa keskiviikon aikana tuli jo selväksi, että tällä systeemillä lähdetään. Veeti on ykkönen ja toisessa aallossa tulee Roope. Veetin kroppa kesti yhden erän, mikä oli valitettavasti odotettavaa. Nämä on joukkueelle haasteita. Näytettiin ettei meilläkään ole keitään puolapuukavereita ja kaikkia tarvitaan. Esimerkiksi kolmannen erän loppu oli Janne Pyhäjärven järkevän syötön käsialaa, kommentoi päävalmentaja Kari Raatikainen.

Myös Loimun järjestämä Ukraina-keräys onnistui erinomaisesti. Tavaraa tuli valtava määrä sekä sotilaille että siviileille toimitettavaksi. Lisäksi ottelun arpojen myynnistä ja yrityksiltä tuli myös rahalahjoituksia, jotka Loimu kanavoi Ukrainaan.

 

KATSO MYÖS: TilastotRuudun matsikoosteValokuvat

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös