Siirry sisältöön

UUTISET

10.12. KIITOS loimulaiset, raisiolaiset ja kumppanit

Perjantaina paikalliskamppailun yhteydessä toteutettu Ukrainan talvivaatekeräys onnistui jopa yli odotusten. Iso kiitos siitä kaikille osallistuneille! Saimme kokoon valtavan määrän tarpeita edelleen lahjoitettavaksi. Kerttulan aulassa näkemästänne määrästä puuttui vielä kaksi kattoa myöten pakattua isoa pakettiautoa sekä rahalahjoitus ja arpajaistuotot. Omien tavaroiden lahjoittamisen lisäksi oli hienoa kuulla, että niin kumppaneita kuin kuluttajiakin oli käynyt ostamassa tarpeellisia tavaroita lahjoitettavaksi.

  • Muun onnistumisen ohella minusta yksi tämän tempauksen onnistumisista oli ihmisten muistuttaminen ukrainalaisten tilanteesta. Vaikka sota on jatkunut jo pitkään ja kaikenlaisia muitakin tärkeitä uutisia tulee, niin ukrainalaisia ei saa unohtaa. Oman isänmaansa puolesta taistelemisen lisäksi siellä taistellaan myös meidän suomalaisten ja kaikkien eurooppalaisten hyväksi. Kaluston ja varusteiden lisäksi siellä on myös jaksaminen jatkuvasti koetuksella. Toivottavasti siellä pysyy taistelun loimu silmissä. Keitään muita keräykseemme osallistuneita unohtamatta tai väheksymättä on esitettävä erityisen iso kiitos Aapeli Koukin kummiyritys Aura SPA:lle isosta työstä keräyksen eteen, kommentoi  Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.

Loimun keräyksen käynnistäjänä toimivat siis Aapeli Kouki sekä hänen ukrainalainen puolisonsa Katya, joka menetti isänsä sodan ensimmäisen kuukauden aikana rintamalla. Loimun piti tehdä hänelle ja Aapelille kuvainnollinen luovutus perjantain ottelun yhteydessä, mutta valitettavasti he molemmat sairastuivat ja se jäi ottelussa toteuttamatta. Mutta tässä Katyan terveiset keräyksen jälkeen:

  • I just wanted to say that I’m entirely grateful to you for holding and supporting such a great event. Thank you so much for all your efforts and help. You made an amazing job which now can help to save someone’s lives! Can’t describe how much I’m grateful to all people who were willing to help. I’m sorry for not participating on the event itself, unfortunately covid ruined all plans, even though we were both with Aapeli excitedly waiting for this game. But we will make now everything possible to get it to the soldiers as fast as possible. And I’m so sure that they will appreciate it really much, as they’re running out badly of life energy… So, this support will be absolutely heartwarming and inspiring for them.

 

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös