Siirry sisältöön

UUTISET

Hurmos haki arvokkaan voiton Raisiosta

Raisiossa iskettiin lauantaina lentopallon Mestaruusliigan tyvipään tärkeä kamppailu, kun Loimu sai vieraakseen Karelian Hurmoksen Joensuusta. Samana päivänä pitkän matkan Joensuusta Raisioon taivaltanut Hurmos korjasi täyden pistepotin 1-3 (31-33, 20-25, 25-21, 23-25) voitolla ja vankisti omaa asemaansa sarjataulukon 7. sijalla ja Loimun sijoitusta jumbosijalla. Voitto oli Hurmokselle kauden ensimmäinen vieraskentällä.
Ottelun avauserä lupaili pitkää iltaa, vaikka kauden molemmat aiemmat kohtaamiset olivat päättyneet selkeisiin kotivoittoihin Raisiossa ja Kiteellä. Loimu sai torjuttua yli 30 pisteen venyneessä erässä Hurmoksen hyökkäyksen peräti seitsemän kertaa, mutta seuraaviin eriin Loimun torjuntajuhlat loppuivat ja Hurmos paransi hyökkäämistään. Loimu teki kahdessa ensimmäisessä erässä yhteensä 18 pistettä Hurmokselle omilla virheillään, joten pitkälle erätauolle siirryttiin 0-2 tilanteessa ja vähintään yksi piste lähti jo vieraiden bussiin.
Kolmas erä oli Loimun hallintaa alusta alkaen sen voittamisen jälkeen kotiyleisö alkoi jo valmistautua viidenteen erään oranssi-paitojen johtaessa neljättä erää 16-10 ja sen jälkeenkin vielä 23-19. Ratkaisuhetkillä Loimu ei kuitenkaan löytänyt oikeita ratkaisuja. Veeti Nikkisen syöttövirheellä tilanteeksi muuttui 23-20 ja sen jälkeen seuraavat viisi pistettä teki Hurmos napaten loputkin kaksi sarjapistettä mukaansa.
Ottelun ProLiberon palkinnon pokkasi vieraiden Tatu Hakkarainen ja joukkueiden parhaiksi pelaajiksi palkittiin Hakkarainen ja Eemeli Kouki. Ottelun suurimman pistesaldon takoi vieraiden yleispelaaja Ben Harrington, jolle kirjattiin 26 pistettä tehoin +16. Hakkuri Ivan Fernandez liukastui ottelun avauserässä ja pelasi ehkä hieman puoli valoin tai ainakin varoen lopun ottelusta, mutta teki silti 17 pistettä. Loimusta Prince teki pistettä ja yleispelaajat Eemeli Kouki ja Veeti Nikkinen 18 pistettä mieheen. Loimun tuore passarihankinta Mauri Kurppa pelasi kaksi viimeistä erää tuoden rauhallisuutta ja rytmiä Loimun hyökkäyspeliin.
Loimun ottelut jatkuvat keskiviikkona Raisiossa, kun lauantaina Turussa 0-3 Hurrikaanille hävinnyt TUTO Volley saapuu paikalliskamppailuun Kerttulaan.
Tatu Hakkarainen, Karelian Hurmos:
  • Kyllä maistuu. Tälle kaudelle eka vierasvoitto ja täydet pisteet. On ollu todella synkkää nämä vierasreissut, mutta nyt päästiin voiton makuun. Meillä oli tänään hyökkäystehot paljon parempia kuin normaalisti, vaikka vastaanottoprosentti jäi huonommaksi kuin normaalisti.
Eemeli Kouki, Loimu:
  • Huonot fiilikset, mutta pelillisesti ei ollut huono peli. Me ollaan viime aikoina pelattu koko ajan paremmin kuin alkukaudesta, eli hyvä suunta. Mutta tärkeillä hetkillä kun johdetaan, niin satttuu asioita ja tulee virheitä.
Daryl Tay, Karelian Hurmos:
  • Peli olisi voinut mennä kumpaan suuntaan vaan. Ei se ollut meidän hallintaa. Meillä on mennyt heikosti sitten viime Raision reissun ja olemme pohtineet paljon miten parantaa peliä. Tämä päivä osoitti, että jos pelaamme joukkueen, voimme mennä eteenpäin.
Austris Stals, Loimu:
  • Tuskallista. Johdimme kahta viimeistäkin erää reilusti, mutta sitten hävisimme kuitenkin. Emme saa tehtyä ratkaisupisteitä kaikkein tärkeimmillä hetkillä. Paljon jäi ajateltavaa. Miten toimimme ratkaisuhetkillä ja keihin voimme luottaa. Passarivaihto toi Kurpan myötä parannusta rytmiin hyökkäyksessä. Torjunnassa ja puolustuksessa emme ole riittävällä tasolla eikä taistella loppuun asti.

 

KATSO MYÖS: TilastoValokuvatRuudun matsikooste

 

Otteluraportin tarjoaa Kaiku HR – Ihmisten tunteminen on meidän työtämme

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös