Siirry sisältöön

UUTISET

1.3. Loimun nousi kalkkiviivoilla voittoon Loimaalla

Loimu matkusti lentopallon Mestaruusliigan ja Varsinais-Suomen herruudesta kertovan Siljan Maljan peliin Loimaalle kohdatakseen toisen tällä kaudella vielä raisiolaisille voittamattoman vastustajan. Akaa-Volley jäi Loimulta runkosarjassa voittamatta, kun kaikki ottelut akaalaisten kanssa on jo pelattu. Hurrikaanin kanssa oli käydä samoin, mutta joukkueiden välinen viimeinen runkosarjakohtaaminen kääntyi tiukkojen vaiheiden jälkeen Loimun vierasvoitoksi luvuin 2-3 (25-22, 27-29, 19-25, 26-24, 13-15). Sarjapisteitä lähti Loimun mukaan siis kaksi ja Loimaalle jäi yksi.

 

Voiton ansiosta Loimu on sarjassa edelleen kolmantena. Neljä pistettä Loimun perässä vaanii Karelian Hurmos, jolla on yksi peli vähemmän pelattuna. Runkosarjan loppusuora näyttääkin äärimmäisen tasaiselta ja ratkaisut näiden joukkueiden välillä saattaa jäädä niiden viimeisen kierroksen otteluun, jossa Loimu ja Hurmos kohtaavat Raisiossa maaliskuun 11. päivä. Siljan Maljan paikalliskilpailussa Loimu on nyt pelannut kaikki ottelunsa ja johtaa sarjaa kolmella pisteellä ennen Hurrikaania, joka kohtaa runkosarjan päätöskierroksella TUTO Volleyn.

 

  • Saatiin tämäkin mörkö selätettyä. Viime kauden pleijareissa pystyttiin näyttämään, että voidaan haastaa vanhemmat ja kokeneemmatkin. Se toi itseluottamusta ja nyt vielä tälle kaudelle Joonas siihen päälle. Pudotuspeleihin lähdemme näyttämään meidän parasta peliä ja rohkeaa suorittamista joka osa-alueella, kommentoi Loimun kapteeni Tomi Saarinen.

 

Loimu lähti hakemaan kauden avausvoittoa loimaalaisista hieman haastavista lähtökohdista, kun joukkueen pelaavasta kokoonpanosta puuttuivat Joaquin Layus, Aapeli Kouki, Eetu Kulmala sekä Aatu Vihola. Hurrikaanilla taas oli käynnissä kuuden ottelun kotivoittoputki, eli kesken kauden ruoriin hypännyt Jani Niskakangas ei ollut vielä kokenut tappiota kotikentällä.

 

Ottelun avauserät olivat vähän tunnustelevan oloisia. Molemmat joukkueet tekivät mahdottoman määrän syöttö- ja muitakin virheitä. Toisen erän puolivälissä oli tehty yhteensä jo peräti 16 syöttövirhettä. Loimu oli perässä erityisesti vastaanotossa ja sitä kautta tietysti myös hyökkäystehoissa. Kotijoukkueen voittoon päättyneen avauserän jälkeisessä toisessa erässä Loimu näytti jo ajautuvan hankalaan asemaan pitkälle erätauolle lähdettäessä, mutta loputa vieraat nousivat jatkopalloilla Joonas Jokelan hyökkäysten ja Väinö Rahkon kahden peräkkäisen ässän kautta erävoittoon.

 

Kolmanteen erään Loimun vastaanotto parani ja joukkueen peli alkoi näytätä paremmalta. Erän viimeisen pisteen nappasivat Tomi Saarinen ja Seth Golleher torjumalla Nooa Marttilan. Neljäs erä alkoi Loimulta heikosti ja Mika Rantanen kutsui joukkonsa aikalisälle jo tilanteessa 8-4. Herättely auttoikin ja erän ratkaisuhetkille lähdettiin tasatilanteesta 20-20. Siitäkin jatkettiin vielä rinta rinnan aina jatkopalloille asti. Tällä kertaa ratkaisupallot olivat Hurrikaanin ja ottelun ratkaisu siirtyi viidenteen erään.

 

Loimu otti viidennen erän alussa kuskin paikan, mutta 1-4 tilanteesta siirryttiinkin pian Hurrikaanin aikalisän jälkeen tasatilanteeseen 5-5. Isäntien nousu ei loppunut siihen, vaan vaihdosta pelin aikana kentälle päässyt Aleksi Muukkonen johdatti isännät jo 12-8 johtoasemaan. Loimu ei kuitenkaan antautunut, vaan hilasi itsensä tasatilanteeseen 13-13. Ratkaisuhetkillä Loimun pisteet tehtailivat Väinö Rahko ja Eetu mäki.  Ottelun viimeisen pallon pääsi niittaamaan Rahko, jonka nelospaikan hyökkäys kuoli torjunnan käsien kautta. Tämä vapautti Loimun joukkueen tuuletuksiin, kun Hurrikaanikin kaatui pudotuspelien lähestyessä.

 

  • Todellakin tuntuu hyvältä. Viime tapaaminen täällä jäi selvästi piippuun ja oltiin etenkin erien lopuissa huonoja. Siitä puhuttiin poikien kanssa ja saatiin vähän parannettua. Mutta tämä viimeisen erän esitys ei ollut meiltä kyllä oikein hyvä. Mutta saatiin taisteltua onneksi sieltä pisteitä kotiin, lausui päävalmentaja Mika Rantanen ottelun jälkeen.

 

Ottelun paras pistemies oli Loimun Joonas Jokela, joka teki 28 pistettä. Muut laiturit tukivat hyvin, kun Väinö Rahko teki 17 ja Sebastian Pozo Hernandez 14 pistettä. Keskitorjujat Mäki ja Golleher tekivät 8 pistettä mieheen. Hurrikaanin puolelta hakkuri Kristers Dardzans teki 23 ja keskipelaaja Miika Haapaniemi 18 pistettä. Vaihdosta pirteästi kentälle tullut Muukkonen ehti hänkin tehdä 16 pistettä.

 

KATSO MYÖS: TilastotRuudun matsikooste

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös