Siirry sisältöön

UUTISET

4.3. Kokkola jäi runkosarjassa valloittamatta – voitto Tiikereille 3-1

Loimun viimeinen vierasottelu lentopallon Mestaruusliigassa päättyi pisteettömään 3-1 (25-23, 16-25, 28-26, 25-21) tappioon Kokkolassa. Näin ollen Loimu ei saanut tämän kauden runkosarjassa saalistettua Hollihaan liikuntahallista pistettäkään. Ottelu oli kuitenkin kelpo lentopalloa, jossa molemmat joukkueet antoivat kättä pallolle reippaasti ja puolustivat tarmokkaasti.

 

Tiikereillä oli edellisestä Loimu-ottelusta poiketen normaali kokoonpano jalkeilla. Loimulta sen sijaan puuttuivat edelleen Joaquin Layus, Aapeli Kouki, Eetu Kulmala ja Aatu Vihola. Avaus oli muilta osin normaali, mutta Seth Golleher otti jälleen hoidettavakseen Layusin tavallisesti miehittämän toisen keskipelaajan paikan. Viime peleissä hieman vaihdelleista yleispelaajista tänään vastuuvuorossa olivat Eemeli Kouki ja Väinö Rahko.

 

Ottelun avauserä oli tasaista taistelua ja ratkesi pienimmällä mahdollisella erolla Tiikereiden hyväksi. Toinen erä sen sijaan repesi Loimulle jo alussa, kun Tiikeri-valmentaja Mikko Keskisipilän ottamaa aikalisää vietettiin jo tilanteessa 5-10. Isännät eivät enää toipuneet tästä, vaan toisesta erästä tuli illan selvänumeroisin. Pitkän erätauon jälkeinen kolmas erä eteni jatkopalloille asti, mutta Rahkon hyökättyä Loimun eräpalloon lukemiin 24-25 vierailijat eivät tehneet enää yhtään pistettä, vaan seuraavat viisi pistettä teki Tiikerit – näistä neljä pistettä heille itselleen ja yhden Loimulle. Neljäs erä eteni alusta asti Tiikereiden johtoasemassa. Erän ja ottelun viimeisillä hetkillä esiin astui isäntien Jere Mäkinen, joka paukutti laitahyökkäyksistä Tiikereiden kolme viimeistä pistettä.

 

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela, joka palkittiin 31 pisteen ansiosta myös vierasjoukkueen parhaaksi pelaajaksi. Muista loimulaisista laitureista Eemeli Kouki teki 14 ja välillä paikkansa pelaavassa seitsikossa Sebastian Pozo Hernandezille antanut Väinö Rahko 11 pistettä. Kotijoukkueen parhaimmistoa olivat hakkuri Daniel Thiessen (27 pistettä) ja Jere Mäkinen (17 pistettä). Isäntien parhaaksi pelaajaksi valittiin Antti Leppälä, joka tehtaili keskimiehen tontilta 12 pistettä.

 

Loimun viimeinen rukosarjaottelu isketään kotona Kerttulan liikuntahallissa lauantaina 11.3., kun vastustajaksi saapuu Karelian Hurmos, jonka kanssa sijoitukset 3. ja 4. saattavat ratketa vasta tuossa ottelussa.

 

KATSO MYÖS: TilastotRuudun matsikooste

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös