Siirry sisältöön

UUTISET

10.3. Loimu virittää ykkösnyrkkiään puolivälieriin junnujen edessä

Loimu pelaa lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan viimeisen ottelunsa perjantaina Raisiossa, kun Hurrikaani pyörähtää Loimaalta Kerttulan liikuntahalliin. Ottelun yhteydessä toteutetaan Loimun junnuesittely, eli pitkällä erätauolla parketin valtaavat Loimun junnu- ja aikuisjoukkueet, minkä ansiosta myös katsomoon on odotettavissa tavallistakin runsaammin oranssia ja mustaa.

 

Ottelulla ei ole Mestaruusliigan loppusijoitusten kannalta enää merkitystä, sillä Hurrikaani tulee sijoittumaan viidenneksi ja Loimu kuudenneksi. Myös puolivälierävastustajat ovat selvillä, eli Hurrikaani kohtaa Tiikerit ja Loimu Akaa-Volleyn. Ottelulla on kuitenkin vaikutusta Varsinais-Suomen herruudesta pelattavan Siljan Maljan sijoituksiin, sillä ennen paikallissarjan viimeistä ottelua Loimu johtaa Hurrikaania yhdellä pisteellä. Tuton sijoittuminen kolmanneksi on ratkennut jo aiemmin.

 

Loimu peluutti edellisessä ottelussaan Savossa varsin erikoista kokoonpanoa, kun Eetu Mäki ahersi hakkurina ja Kyle Dagostino yleispelaajana. Perjantain runkosarjan päätösotteluun päävalmentaja Aitor Barreroksen suunnitelmat ovat kuitenkin toisenlaiset, sillä katse on jo käännetty Akaan suuntaan ja nyt on tarkoitus hioa oranssi-musta ykkösnyrkki pudotuspeli-iskuun.

 

Virtasen Maalitehtaan isännöimä ottelu alkaa Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa perjantaina 11. maaliskuuta kello 18:30. Ottelun yhteydessä toteutetaan jälleen SPR:n lipaskeräys Ukrainan sotaa käyvälle kansalle. Lahjoittaa voi käteisen lisäksi myös tekstiviestillä tai Mobile Paylla.

 

Loimu vs Hurrikaani
Pe 11.3. klo 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös