Siirry sisältöön

UUTISET

15.2. Kiertotalous tarjoaa jälleen sisäänpääsyn liigapeliin Raisiossa

Loppusuoralle kaartuvan lentopallon Mestaruusliigan runkosarja kolmanneksi viimeinen Loimun kotiottelu isketään Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa perjantaina 17. helmikuuta kello 18.30 alkaen. Vastustajaksi Loimulle saapuu Perungan Pojat Rovaniemeltä. Loimu taistelee runkosarjan kalkkiviivoilla vielä sijoista 2-6. Kotietuun tällä hetkellä kolmantena olevalla Loimulla on hyvät mahdollisuudet, mikäli pisteitä ei lähde esimerkiksi PerPo matkaan perjantaina. Rovaniemeläiset käyvät taistelua sarjataulukon toisessa päässä. Tällä hetkellä heidän sijoituksensa on 8., eli viimeinen pudotuspeleihin pääsevä joukkue, mutta TUTO Volley hengittää niskassa vain yhden pisteen päässä ja yhden ottelun vähemmän pelanneena. Ducks on niin ikään pisteenpäässä, mutta heillä on pelejä yksi PerPoa ja kaksi TUTO Volleyta enemmän pelattuna.

 

PerPon syömähammas numero yksi on ruotsalaishakkuri Fredric Gustavsson, joka on takonut kaudella hurjia pistemääriä. Yksinään hän ei toki vastuuta kanna, sillä vähän aikaa sitten hänen poissa ollessa keskipelaaja Daniel Wetter hyppäsi menestyksekkäästi hakkurin saappaisiin tehden TUTO Volleyta vastaan neljään erään 37 pistettä. Loimun joukkueesta kaikki pelaajat ovat kunnossa ja valmennuskaksikolla on kaikki kortit käsissään tärkeään viikonloppuun, jonka aikana Loimu kohtaa heti lauantaina VaLePan vieraissa.

 

Perjantain PerPo-ottelun isäntä Ekopartnerit tuo Kerttulan liikuntahallin pihalle kierrätyskontin, johon elektroniikkaromua, eli niin sanottuna SER-jätettä, tai akkuja toimittavat saavat vapaalipun illan otteluun. Lisäksi hallin aulassa on Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoita tekemässä yleisötutkimusta, johon vastanneet saavat suun makeaksi otteluun Royal-suklaan muodossa.

 

Turun Sanomien käynnistämän ja ylläpitämän ottelutapahtumien melutasokirjoittelun johdosta Loimun yhteistyökumppani Topsafe tarjoaa perjantaina hallin aulassa korvatulppia niitä tarvitseville. Lisäksi ottelussa suoritetaan myös desibelimittauksia mahdollisten muutostarpeiden selvittämiseksi.

 

  • Asiakaspalautteet on meille tärkeitä, jos niitä tulee yksittäisiä enemmän. Perjantaina suoritettava yleisötutkimus tosin on sovittu ja valmisteltu jo ennen tätä ”kohua”. Mutta toki tämäkin asia otetaan vakavasti ja tutkitaan perjantaina faktat ennen yleisön tuloa sekä ottelun aikana ja tehdään sitten tarvittaessa muutoksia. Tärkeintä on että tunnelma on jatkossakin hyvä ja yleisö viihtyy ja palaa Kerttulaan kerta toisensa jälkeen, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.
loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös