Siirry sisältöön

UUTISET

17.3. Loimu taipui tappioon, mutta antoi myrskyvaroituksen puolivälieräavauksessa

Loimu ja Akaa-Volley avasivat puolivälieräsarjansa keskiviikkona Toijalan Monitoimihallilla. Loimun nuorelle ja suht kokemattomalle joukkueelle pudotuspelien alkaminen, kahden vuoden tauon jälkeen, oli uusi tilanne, jonka oikeanlaista käsittelyä päävalmentaja Aitor Barreros korosti runkosarjan jälkeen. Barreros onnistui itselleen ja joukkueelleen asettamasta tehtävästä hyvin. Oma osansa vieraiden rentoon aloitukseen oli varmasti äänekkäällä kannattajaryhmällä, joka oli saapunut bussilla omiaan tukemaan. Eivätkä turhaan saapuneetkaan, sillä he näkivät mitä todennäköisimmin sekä Akaa-Volleyn että Loimun kauden parhaan ottelun.

 

Tai korjataan sen verran, että aivan ottelun ensimmäiset pallot olivat Loimulta pientä hakemista. Kyle Dagostinon loukkaantumisen vuoksi liberon tontilla yksin vastuun kantaneen Aatu Kulmalan johtama vastaanotto aloitti ottelun hieman kovin käsin ja vastaanottoja nousi suoraan vastustajan puolelle. Vastaanottajat kuitenkin kokosivat itsensä nopeasti vaikean alun jälkeen ja 9-4 tappioasema kääntyi 15-16 johtoasemaksi. Alkukankeuden jälkeen Loimun pelaaminen oli kauttaaltaan rentoa ja itsevarmaa. Loimun torjunta onnistui vaimentamaan hyökkäyksiä, jonka jälkeen puolustus kaivoi palloja takaisin peliin. Tasaisen erän keskivaiheen jälkeen Loimun toiveet avauserän voitosta vahvistuivat, kun Aatu Kulmala puolusti pallon peliin ja Väinö Rahko päätti pallon parkettiin siirtäen vieraat jo 17-21 johtoon. Erän viimeisen pisteen tehtaili niin ikään Rahko, tällä kertaa syöttöviivan takaa Loimun erän neljännellä ässällä.

 

Toisen erän alku oli Loimulta vahva, mutta vieraiden kannalta vaaran merkki oli Akaan Urpo Sivulan herääminen. Ali Fazlin ässän myötä johtoasemaksi tuli jo 17-20, mutta se ei riittänyt, vaan Kristo Kollon pahoilla syötöillä kotijoukkue nousi tasoihin. Syötöt kyllä nousivat vastaanotolta riittävän tarkasti passari Tomi Saariselle, mutta hyökkäyspeli yskähteli. Lopulta kuitenkin Kristaps Smitsin ässä ja Ali Fazlin hyökkäyspiste saattelivat vieraat 0-2 johdossa pitkälle erätauolle.

 

Kolmas erä eteni tasatahtia erän ratkaisupisteeseen asti. Loimun harmiksi ja Akaan onneksi kahdenkymmenen pisteen kohdalla syöttökulmaukseen asteli vieraiden illan paras syöttäjä, eli virolaisvahvistus Kollo. Hän siirsi kahdella peräkkäisellä ässällään isännät johtoon. Tasatilanne 23-23 kääntyi kuitenkin kotijoukkueen erävoitoksi, kun Ali Fazlin hyökkäys painui pitkäksi erän ensimmäisessä eräpallossa. Neljäs erä näytti olevan illan selvin ja viidennen erän väistämätön, kunnes Loimu nousi vähän yllättäen aivan Akaan niskaan hengittämään Kristaps Smitsin ässällä ja Mauri Kurpan torjuntapisteellä. Loimun hyvä nousu jäi kuitenkin palkintoa vaille, kun Sauli Sinkkonen päätti erän keskeltä.

 

Viides erä oli jälleen tasaista ja tiukkaa kamppailua edeten pienessä isäntien johtoasemassa. Ratkaisevilla hetkillä syöttönurkkaan pääsi jälleen Kollo, jonka illan kuudennella ässällä tulostaululle tuli jo 10-5. Vieraat eivät kuitenkaan antautuneet, vaan nousivat vielä Smitsin ja Tayeb Einisamareinin torjunnalla ja Smitsin ässällä kahden pisteen pää. Hieno ottelu ja taistelu ei kuitenkaan saanut loimulaisittain voitokasta loppua, vaan ennakkosuosikki Akaa Volley piti kotiedun itsellään hikisen iltapuhteen jälkeen luvuin 3-2 (18-25,23-25,25-23,25-22,15-10). Puolivälieräsarjan avaus lupaa kiihkeää ja mielenkiintoista pitkää sarjaa.

 

– En muista Monarilla nähneeni tämän parempaa lentopallo-ottelua. Oli tosiaan pudotuspelin arvoinen mittelö. Eiköhän Kerttulan katsomo täyty perjantaina ja Monari sitten taas maanantaina – oli sen verran hyvää mainosta lentopalloilulle, kehui kotijoukkueen Sauli Sinkkonen ottelun jälkeen.

 

Ottelun parhaat pistemiehet löytyivät mustapaitaisesta vierasjoukkueesta. Fazli teki 26 ja Smits 21 pistettä. Isänniltä Urpo Sivula ja Kristo Kollo tekivät 20 pistettä mieheen. Loimun parhaan pelaajan palkinnon pokkasi Fazli ja isäntien Sauli Sinkkonen. Loimun aloitussyöttö oli jälleen terävää ja tehokasta.

 

– Aivan ihanteellinen lentopallo-ottelu. Valitettavasti vain me olemme häviäjiä tänään. Syöttö on niin tärkeä osa lentopalloa, että toki olemme sitä harjoitelleet ja tänään se kulki parin erän verran, kommentoi Aitor Barreros.

 

Ottelusarja on nyt avattu ja perjantaina isketään mielenkiintoinen toinen osaottelu, jossa Loimu pääsee haastamaan ennakkosuosikin äänekkään kotiyleisönsä edessä. Kevättä ja pudotuspelitunnelmaa on todella ilmassa, kun laadukasta lentisviihdettä jo keskiviikkona tarjonneet joukkueet astelevat Kerttulan parketille.

 

Katso myös: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös