Siirry sisältöön

UUTISET

18.3. Puolivälieräsarjalle huima avaus – Loimulle voitto lähes tuhannen katsojan edessä

Paikallispelien hengessä iskettävä lentopallon Mestaruusliigan puolivälieräsarja Raision Loimun ja Hurrikaani-Loimaan välillä käynnistyi lauantaina Raisiossa kiihkeissä tunnelmissa. Kolme ensimmäistä erää oli perinteistä play off -peliä, eli katsojat olivat liekeissä heti alusta alkaen, mutta joukkueilla pallo vähän poltteli käsissä.

 

  • Vähän vaikutti hermostuneelta ja ei ollut sellaista mitä molemmat joukkueet olisivat halunneet. Mutta näissä peleissä voitto ratkaisee, ihan sama miten se tulee, kommentoi Loimun kapteeni Tomi Saarinen.

Molemmilla joukkueilla oli hieman kokoonpanomurheita sairastelujen vuoksi. Hurrikaanilta puuttui Aleksi Muukkonen ja Loimulta kokonaan poissa olivat Eemeli Kouki, Aatu Kulmala ja Eetu Kulmala. Lisäksi Joonas Jokela katseli kaksi ensimmäistä erää ottelua vaihtokulmauksesta.

 

Loimu vei selvin numeroin ensimmäisen erän hakkurina aloittaneen Aapeli Koukin vahvan syöttövuoron ansiosta. Kolmaskin erä tuli Loimulle selvin numeroin, mutta siinä välissä Hurrikaani vei toisen erän vielä selvemmin numeroin. Neljännessä erässä Hurrikanilla oli kolmen pisteen kaula erän puolivälissä, mutta Loimu nousi Janne Pyhäjärven syöttövaihdolla takaisin iholle ja rinnalle. Ratkaisupalloja edettiin rinta rinnan, kunnes toinen ottelupallo toi äänekkään kotiyleisön toivoman tuloksen ja oranssi voitontanssi pääsi alkamaan. Ottelun loppunumerot olivat Loimulle 3-1 (25-18, 15-25, 25-17, 26-24).

 

  • Helpottaa aina kun ensimmäinen voitto otetaan. Huomenna se on ainakin yhtä tiukassa, eikä jännitystila kummallakaan helpotu. Tätä tämä on ja siihen pitää olla valmis. Välillä menee huonosti ja siitä pitää nousta pinnalle, pohdiskeli päävalmentajana ensimmäisen pudotuspeliottelunsa voitokkaasti päättänyt Mika Rantanen.

Ottelun paras pistemies oli Hurrikaanin hakkuri Kristers Dardzans, joka teki 21 pistettä, mutta jäi tehoissa vain kuusi pistettä plussan puolelle. Loimun puolelta Väinö Rahko teki 17 ja Sebastian Pozo Hernandez sekä kaksi erää pelannut Joonas Jokela 14 pistettä. Loimu otti joukkueena peräti 17 torjuntapistettä. Tällä osastolla kirkkaimpana tähtenä tuikki Joaquin Layus, joka kunnostautui torjunnassa etenkin erin ratkaisuhetkillä. Hän oli myös tuuletuksillaan yksi Kerttulan villitsijöistä. Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi valittiin Hurrikaanilta Dardzans ja Loimulta passari Tomi Saarinen.

 

Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina Loimaalla, jonne Loimu järjestää bussikyydin kello 15.15 kaupungintalolta lähtien. Kuljetuksessa on vielä vähän tilaa ja siihen voi ilmoittautua meilitse: info@raisionloimu.fi. Bussikyydit maksaa 15€/nenä ja matsilipun jokainen ostaa itse joko ennakkoon tai hallilta. Kolmas ja mahdollisesti jo ratkaiseva osaottelu isketään Raisiossa keskiviikkona.

 

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatRuudun matsikooste

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös