Siirry sisältöön

UUTISET

21.12. Loimu tyrmäysvoiton myötä joulutauolle Vantaalta

Loimu matkusti syyskierroksen rankan päätösjakson viimeiseen koitokseen perjantaina jännittävissä tunnelmissa. Pelaajia tosin ei tainnut juurikaan jännittää, mutta seuran kannattajat jännittivät miten edellispäiväinen iso Suomen Cup pettymys oli saatu käsiteltyä. Loimulle putoaminen niukasti Cupista oli iso pettymys, mikä näkyi pelaajien kasvoilta keskiviikon ottelun jälkeen. Pettymyksen jälkeen pikaisesti eteen tuleva seuraava ottelu voi olla joko uhka tai mahdollisuus.

Loimun tie vei perjantaina Cupissa välieriin VaLePan vastustajaksi selviytyneen Vantaa Ducksin vieraaksi. Mestaruusliigan sarjaohjelman erikoisuuksiin kuuluu se, että Loimu ja Ducks kohtasivat syyskierroksen viimeisessä ottelussa vasta ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kevätkierroksella on edessä siis kolme kohtaamista. Joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa, kun Loimu poltti ankkojen höyhenpeitteen karrelle tylyin ja nopein 3-0 (25-18, 25-22, 25-11) lukemin.

  • Toivoin ennen peliä syöttömme paranevan ja se todella paranikin. Tämä oli hyvä paluu keskiviikon pahan pettymyksen jälkeen tositoimiin. Pelasimme eilen Cup-pettymystä nollataksemme poikkeuksellisesti biljardia lentopallon sijaan. Ehkä pitää tehdä sitä jatkossa enemmänkin, naureskeli Loimun päävalmentaja Christophe Achten ottelun päätyttyä.

Loimu marssitti Vantaalla avaukseen muuten normaalin seitsikkonsa, mutta kapteeni Ossi Rumpusen paikan otti haltuunsa Jan Helenius. Hänestä muodostuikin yksi avauserän hahmoista, kun Heleniuksen syöttövuorolla Loimu karkasi lopulta erävoittoon asti siivittäneelle karkumatkalle. Ducks sortui avauserässä tekemään virheitä ja Loimu taasen oli terävänä Samuli Kaislasalon johdolla. Erän viimeinen piste näki päivänvalon Tuomas Koppasen torjuntapisteen myötä. Samalla hän säikäytti vieraskannattajia vääntämällä vähän nilkkaansa, mutta tapaturma ei onneksi osoittautunut vakavaksi, vaan toruntakone nähtiin kentällä taas toisen erän alussa.

Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. Tuomas Koppasen syöttövuoron takia Ducks aikalisää vietettiin jo tilanteessa 3-7. Erän lopullinen ratkaisu nähtiin sekin syöttöruudusta käsin, kun Kaislasalo marssi syöttämään tilanteessa 7-10. Ducks valmentaja Ismo Tuomisen aikalisäkään ei auttanut, kun maajoukkuehakkuri paiskoi ässiä kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Ducks sai erän lopussa pienen loppukirin aikaiseksi hakkuri Thiago Macielin syöttövuorolla, mutta sekään ei auttanut, kun Loimun Pablo Guzmanin hyökkäykset päättivät toisen erän.

Kolmas erä oli illan tylyin näytös, kun Loimu karkasi Viktor Lindbergin syöttövuorolla heti kättelyssä 1-10 johtoon. Tämän jälkeen erä oli pelkkää pelailua kohti päätösvihellystä. Erän aikana Loimun vaihtopenkiltä pääsivät irti myös Väinö Rahko, Oskari Keskinen ja Karri Sihvonen, jotka tekivät yhden pisteen mieheen. Loimun ja koko ottelun paras pistemies oli Kaislasalo, joka teki 22 pistettä tehoin +16. Loimun toiseksi tehokkain oli jo varsin tuttuun tapaan Guzman, joka teki 12 pistettä tehoin +9. Ducksista Maciel teki 10 pistettä. Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Kaislasalo ja hakkuri Pasi Hyvärinen. Loimu oli kautta linjan isäntiä parempi. Ehkä isioin ero oli syöttämisessä, joka sujui Loimulta todella laadukkaasti. Hyvän syötön ansiosta Loimu vei myös torjunnat lukemin 12-5.

  • Joulua halutaan kyllä jo viettää. Ohjelma on ollut raskas ja nytkin tämä oli neljäs peli seitsemään päivään. Sen takia pelattiin tuollaisella ryminällä ettei tarvitse pitkään pelata. Meillä oli koko joukkueella hyvä syöttöpäivä ja se kun on meillä hyvä, niin torjuntamme on aika vahva tässä liigassa, kommentoi seuraavaksi maajoukkueen tärkeään Tanska-otteluun joulun jälkeen keskittyvä Samuli Kaislasalo.

Loimu siirtyy ansaitulle joulutauolle Mestaruusliigan viidentenä. Jahti neljännellä sijalla olevan Ettan selän takana jatkuu tammikuussa. Nyt Loimulaisista Kaislasalo, Lindberg ja Achten suuntaavat maajoukkuepaitoihin EM-karsintojen merkeissä. Kaisalasalo edustaa tietysti Suomea, Lindberg Ruotsia ja Achten toimii Islannin päävalmentajana.

Katso myös: Tilasto

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös