Siirry sisältöön

UUTISET

27.10. Mestarisuosikki haastaa sarjakärkeä lauantaina Raisiossa

Mestaruusliigaa kenties joidenkin mielestä hieman yllätyksellisesti johtava Loimu saa lauantaina vieraita Savosta, kun Savo Volley saapuu Kerttulan liikuntahalliin, jossa Loimu ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä erääkään. Yhdeksi suurimmista VaLePan haastajista nimetty Savo Volley on aloittanut kauden vaisusti ollen tällä hetkellä sarjassa toiseksi viimeisenä kahdella pisteellään. Tosin heti samaan hengenvetoon on syytä mainita, että valmentaja Timo Tolvasen joukot ovat pelanneet vasta kolme ottelua ja nekin melko siipirikkona, kun joukkueella on ollut sekä epäonnea loukkaantumisten kanssa että pelaajia nuorisomaajoukkueessa Suomea edustamassa.

Savo Volleyn edellinen peli on kahden viikon takaa, joten joukkueen tämän hetken iskukyvystä ei ole tarkkaa tietoa. Tosin sitä saadaan vähän, kun he iskevät perjantaina Turun seudun viikonlopun ensimmäisen ottelunsa Turussa. Savo Volleyn kohdalla onkin ehkä helpointa tehdä vertailua viime kauden joukkueeseen. Nyky Savo Volley on Leluton ja Sillitön, kun kaksi maajoukkueen kokenutta sotaratsua laittoi pelitossut naulaan viime kauden päätteeksi. Lisäksi joukkueen selkeä ykköspassari Fedor Ivanov siirtyi Euroopan ammattilaiskentille. Korvaajia Savo Volley löysi sekä viime kaudesta jatkaneista pelaajista, kotimaasta siirtyneestä Tapio Toiviaisesta sekä ulkomaalaisvahvistuksista, joita joukkueessa on peräti kuusikon verran.

Loimun joukkue on lauantaina suht täydessä iskussa. Voitokkaasta VaLePa-ottelusta poissa olleen keskipelaaja Joaquin Layusin pitäisi palata pelaavaan kokoonpanoon. Uutena raisiolaisena lauantaina nähdään Mika Rantasen valmennustiimiin apuvalmentajaksi tuleva mestarivalmentaja Kari Raatikainen.

Ottelun isäntänä toimii Turku Energia. Tällä kertaa Happy hourin ensimmäisen vartin (kello 16.00-16.15) ajan pääsee kaksi sisään yhden hinnalla. Ja koko ”häppärin” ajan kahviopisteistä saa kahvin ja Halloween-munkin yhteishintaan 2€ ja alennuksia on myös anniskeluteltassa. Kuten kaikkiin muihinkin Loimu kotiotteluihin tällä kaudella, on tähänkin otteluun vapaa sisäänpääsy alle 16-vuotiailla lapsilla ja nuorilla.

 

P.S. Halloween on hyvä teema myös yleisölle tähän otteluun tyylikkäiden väriensä vuoksi.

 

LOIMU vs SAVO VOLLEY
La 29.10. klo 17:00
Kerttulan liikuntahalli, Raisio

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös