Siirry sisältöön

UUTISET

29.4. Loimun valmennukseen sittenkin muutoksia

Loimun joukkueen rakentaminen ensi kauteen on jo hyvällä mallilla, mutta viime viikon loppupuolella tuli takapakkia, kun toiseen Mestaruusliiga-kauteen valmistautunut ruotsalaisvalmentaja Per-Erik Dalqvist ilmoitti seurajohdolle ettei pystykään jatkamaan valmentamista Suomessa henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Valmentamista hän ei ole kuitenkaan jättämässä, mutta hän palaa kotiseudulleen Ruotsiin. ”Perra” on vetänyt ensi kauteen tähtääviä harjoituksia kauden päättymisestä alkaen ja suunnitellut kauteen valmistautumisohjelman. Noin viikko sitten hän lähti ennalta sovitusti käymään Ruotsissa, mutta palaa toukokuun alussa sovitusti vetämään joukkueen harjoituksia kesätaukoon, eli omatoimiseen harjoittelujaksoon, asti.

  • Ilmoitus oli tosi valitettava, mutta ei ketään voi väkisin pitää. Kartoitamme nopeasti uudet kandidaatit ja teemme päätöksen, jotta kauteen valmistautuminen ei koe kolauksia. Suomalaiset valmentajat ovat tietysti etusijalla, mutta varteenotettavia vaihtoehtoja ei todennäköisesti ole jonoksi asti, kommentoi Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas.

Loimulla on koossa kahdeksan pelaajasopimusta. Kotimaisen rungon muodostavat passari Tomi Saarinen, keskitorjuja Eetu Mäki, libero Aatu Kulmala sekä yleispelaajat Väinö Rahko, Sebastian Pozo Hernandez ja Eetu Kulmala. Ulkomaalaisvahvistukset tulevat Iranista, josta haaviin tarttuivat hakkuri Ali Fazli ja keskitorjuja Tayeb Eini. Kotimaisia pelaajamarkkinoita tarkkaillaan edelleen ja keskusteluja käydään niin nuorien kuin kokeneidenkin pelaajien kanssa. Seuraavia pelaajasopimuksia solmitaan, kun päävalmentajakuvio on ratkaistu, kertoi Rajakangas.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös