UUTISET

4.11. VaLePa katkaisi Loimun voittoputken Tampereella

Loimun neljän ottelun voittoputki lentopallon Mestaruusliigassa katkesi sunnuntaina, kun oranssipaidat matkustivat poikkeuksellisesti Tampereelle VaLePan vieraaksi. Uuden Kaupin liikuntakeskuksen tulostaululla seisoi loppulukemat 3-1 (19-25,25-22, 25-19, 25-15) taistelun tauottua.

Ottelun ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, mutta Loimun hyvin toiminut torjuntapelaaminen käänsi erää Loimulle. Ensin Tuomas Koppasen kaksi torjuntapistettä johdatti Loimun johtoon ja VaLePan ensimmäiselle aikalisälle tilanteessa 9-12. Aikalisä ei kuitenkaan auttanut, vaan seuraavaksi oli Pablo Guzmanin vuoro ottaa kaksi peräkkäistä torjuntapistettä ja VaLePa oli jo toisella aikalisällään tilanteessa 9-16. VaLePan päävalmentaja Radovan Gacic vaihtoi tämän jälkeen hakkuriksi pomppukone Arvis Greenen tilalle poikien maajoukkueen peräti 212 senttisen hakkuri Aaro Nikulan. Vaihto ei kuitenkaan kääntänyt avauserää isännille, vaan Loimun nappasi erävoiton viiden torjuntapisteen siivittämänä. Torjunnan lisäksi myös puolustuspelaaminen oli mallikasta ja niiden jälkeisten hyökkäysten päättäminen.

Toinen erä noudatti ensimmäisen kaavaa, mutta tällä kertaa oli VaLePan vuoro napata pienoinen etumatka kymmenen pisteen kohdalla. VaLePa rynnisti erävoittoon yleispelaaja Urpo Sivulan ja kentälle hakkuriksi jääneen Nikulan johdolla. Kolmas erä oli erinomaisesti vastaanottaneen VaLePan juhlaa, sillä hyvin toimiva vastaanotto yhdistettynä passari Mikko Eskoon ja VaLePan hyökkäyskalustoon on vastustajan kannalta hanakala yhtälö. Neljänteen erään Loimu vaihtoi passariksi Tomi Saarisen, mutta se ei auttanut tällä kertaa muutamien aiempien otteluiden tapaan kääntämään erän ja ottelun kulkua.

– Olen pettynyt peliin. Olimme kyllä valmiita ottamaan pisteitä. Peli-ilme on tänä vuonna parempi ja pystymme haastamaan myös mestarijoukkueen, mutta meidän pitää oppia tästä pelistä, kommentoi Loimun päävalmentaja Christophe Achten ottelun jälkeen.

Ottelun paras pistemies oli VaLePan Sivula, joka teki 21 pistettä tehoin +13. Vaihdosta irti päässyt nuori Nikula teki 17 pistettä samoin +13 tehoin. Suurin tilastollinen ero joukkueiden välillä oli vastaanotto, joka toimi VaLePalla brassilibero Alan Domingosin johdolla. Loimun paras pistemies oli jo tuttuun tapaan hakkuri Samuli Kaislasalo, joka teki 19 pistettä tehoin +10. Keskitorjuja Pablo Guzman oli toiseksi paras 14 pisteellään. Loimun yleispelaajilla Ossi Rumpusella ja Viktor Lindbergillä oli normaalia vaisumpi pelipäivä. Etenkin Lindbergin iltapuhde oli synkkä, kun 8 tehdystä pisteestä huolimatta teholukema oli pakkasen puolella -7.

Katso myös: Tilastot

Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi