Siirry sisältöön

UUTISET

8.1. Loimu hyytyi Helsingissä

Loimu matkusti lauantaina Ducksin vieraaksi tuplaviikonlopun ensimmäiseen otteluun poikkeuksellisesti Vantaan sijasta Helsinkiin, kun ottelu iskettiin Helsingin Urheilutalolla. Kyseessä olisi ollut lajin markkinointitapahtuma helsinkiläisille, mutta yleisörajoitukset vievät pohjan vantaalaisten hyvältä idealta. Yleisön puutteesta huolimatta kyyti oli kylmää vierasjoukkueelle muutenkin viileässä hallissa ja ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-1 (22-25, 26-24, 25-21, 25-19) kotivoitto.

Ottelun avauserä eteni tasaisesti ratkaisuhetkille asti. Loimu nousi erän avauspallojen jälkeen ensimmäisen kerran johtoasemaan tilanteessa 19-20. Ducksin valmentaja Juho Rajala reagoi tähän välittömästi ja kutsui joukkonsa aikalisälle. Pieni tauko auttoi ja isännät nousivat kahdella peräkkäisellä pisteellä johtoon, jonka jälkeen oli Loimun valmentaja Aitor Barrerosin vuoro pyytää tuomareilta aikalisää. Erän kaksi viimeistä pistettä tulee Loimulle Ducksin virheillä ja vieraat vievät avauserän nimiinsä.

Toinen erä lähteen käyntiin Ducksin hallinnassa ja Loimu koittaa löytää uutta rytmiä vaihtamalla passariksi Mauri Kurpan tilalle Tomi Saarisen tilanteessa 12-8. Tämä ei kuitenkaan tuo nopeaa muutosta erän kulkuun, mutta ihan viimeisillä hetkillä Loimu herää taistelemaan ja nousee useamman eräpallon selvittämisen kautta 24-24 tasalukemiin kokoonpanoon palanneen keskitorjuja Tayeb Einisamareinin torjuntapisteellä. Kiri ei kuitenkaan riitä loppuun asti, vaan Ducks-passari Joona Väänänen torjuu Kristaps Smitsin ja tasoittaa erät.

Ilmeisesti osa pelaajistakin luuli yleisöttömässäkin ottelussa olevan pitkä erätauko, sillä WC-tauko oli lähellä mennä pitkäksi. Tomi Saarinen ja toisessa erässä Väinö Rahkon paikalle tullut Sebastian Pozo Hernandez saivat jatkaa myös kolmannessa erässä pelaavassa seitsikossa, mutta erän puoliväliin mennessä molemmat vaihdot otettiin takaisin. Erä ratkesi lopullisesti jo puolivälissä Väänäsen syöttövuorolla. Erän viimeisen pisteen päätti hyökkäämällä Ducks-hakkuri Alek Rastamo.

Neljäs erä noudatti kolmannen kaavaa ja isännät karkasivat jo sen pulivälissä tavoittamattomalle karkumatkalle. Torjuntapiste tuo vielä vähän toivoa vieraille tilanteessa 21-6, mutta oljenkoris jää liian ohueksi. Neljännen erän hahmoksi nousee Ratamo, joka johdattaa isännät voittoon ratkaisuerän kahdeksalla pisteellään.

Myös koko ottelun paras pistemies oli Rastamo, jolle kirjattiin 23 pistettä. Loimun virkaveli Ali Fazli teki yhden pisteen vähemmän. Loimun keskitorjujat olivat myös oivalla pelipäällä. Tayeb Einisamareinille merkattiin 13 pistettä tehoin +11 ja Eetu Mäelle 11 pistettä tehoin +11, eli ilman yhtään virhettä. Virheettömän iltapuhteen ansiosta Mäki palkittiin myös Loimun parhaana pelaajana. Isäntien paras pelaaja oli palkintoraadin mielestä 17 pistettä tehoin +11 tehnyt Ville Kattelus.

  • Ducks pelasi hyvin ja etenkin heidän passari ja libero olivat hyviä. Meillä taas passarit eivät tehneet oikeita valintoja. Me teimme paljon virheitä ja vastustaja oli tänään parempi, kertasi Loimun Aitor Barreros ottelun jälkeen.

Loimun seuraava ottelu on heti sunnuntaina Raisiossa, mutta sekin ottelu pelataan tyhjille katsomoille. Vastustajaksi tuohon otteluun saapuu Karelian Hurmos.

Katso myös: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös