Siirry sisältöön

UUTISET

ORANSSI SYDÄN 2 -tukikampanja – Pidetään liekkiä yllä!

Korona on jatkunut pidempään kuin monikaan osasi noin kaksi vuotta sitten arvata. Valmistelimme 12.3.2020 Kerttulassa normaalisti illan Hurmos-ottelua, kun ensin tuli ilmoitus yleisömäärän rajaamisesta ja vain vähän ennen ottelua tarkennettu tieto, että ovet on suljettava yleisöltä kokonaan. Tänään 9.1.2022 valmistaudumme pelaamaan jälleen Hurmosta vastaan ja valitettavasti ensimmäistä, muttei viimeistä, kertaa tällä kaudella jälleen ilman yleisöä. Me yritimme ottelusiirroin varmistaa yleisön pääsemisen mahdollisimman moneen otteluun, mutta toistaiseksi joudutaan nyt siitä huolimatta pelaamaan tyhjille katsomoille.

Yleisö on tärkeä osa sekä onnistunutta ottelutapahtumaa että seuran kassavirtoja. Nyt olemme jälleen valitettavasti tilanteessa, jossa seuran kulut juoksevat normaalisti, mutta yksi tärkeistä tulovirroista on tukittu ulkoisen tekijän toimesta. Tämän vuoksi olemme päättäneet käynnistää ORANSSI SYDÄN 2 nimeä kantavan tukikampanjan. Toivomme siis tukea niiltä ihmisiltä ja yrityksiltä, joille Loimu on merkityksellinen. Haluamme pitää liekin voimakkaana ja pallon ilmassa myös tulevina vuosina!

Tukilippuja on neljää eri tasoa, mutta voit myös yhdistellä eri paketteja tai ostaa useamman paketin. Eli summa voi olla myös vapaavalintainen ja me parsimme siihen sopivan paketin. Tukiliput maksetaan Raision Loimu ry:n tilille FI56 5710 5220 0004 17 tai MobilePaylla (Raision Loimu / Jani Nieminen) numeroon 044-0432116. Tuki-/pääsylippujen hintoihin sisältyy 10% alv. Jos tarvitset yritykselle kuitin maksusta, niin ota yhteyttä info@raisionloimu.fi.
30 € – 1 lippu runkosarjaotteluun/-otteluihin, nimi tukijalistaan kotisivulle, ottelutapahtumiin ja Loimulainen-liitelehteen
60 € – 2 lippua runkosarjaotteluun/-otteluihin, nimi tukijalistaan kotisivulle, ottelutapahtumiin ja Loimulainen-liitelehteen
120 € – 4 lippua runkosarjaotteluun/-otteluihin, nimi tukijalistaan kotisivulle, ottelutapahtumiin ja Loimulainen-liitelehteen
250 € – 4 lippua runkosarjaotteluun/-otteluihin, nimi ja logo tukijalistaan kotisivulle, ottelutapahtumiin ja Loimulainen-liitelehteen

Tukilippujen ostajien nimet tullaan siis julkaisemaan kiitoksena kolmessa eri kanavassa. Jos haluat esille jonkun muun kuin maksavan tilinomistajan nimen, niin kirjoita tukijan nimi maksun viestikenttään. Tai jos et halua nimeä julkaistavan, pitää viestikenttään kirjoittaa ”EI NIMEÄ”.

Tukilippu/-liput on lunastettavissa vapaavalintaiseen runkosarjaotteluun tai -otteluihin sitten kun yleisöä saa ottaa. Seuraa siis viestintää runkosarjan yleisörajoituksista ja tulevista otteluista Loimun kotisivuilta ja some-kanavista.

 

”Aikojen alusta ihmiset ovat kokoontuneet yhteisen leirinuotion ympärille lämpöön ja toistensa seuraan. Raision Loimun ovat kokeneet sadat ja tuhannet juniorit, aikuiset, talkoolaiset, kannattajat ja kumppanit – pidetään yhdessä liekki yllä”

entinen pelaaja ja valmentaja, nykyinen puheenjohtaja Jukka Rajakangas

 

Mukana kampanjassa:

Päivitetty 23.1. klo 10:20

250 €
Safire
Kaarinan Trimet
Eezy Henkilöstöpalvelut
LSAB
S.I.G.
Olli Aakula
TK-Service
Kaukora x 2
LähiTapiola x 6
Lainio & Laivoranta x 4
Turun ammatti-instituutti
OP Turun Seutu x 2,4
Ei nimeä x 3

120 €
Rajakangas Jukka ja Tiina x 2
Varissuon Urheilijat 81/82
”Alille sopimus”
Mäki Salla ja Raino
Oksanen Juha
Ailio Antero ja Eeva-Liisa
Saarinen Sirpa
Järvi Teijo Oy Taxi
Kuokkanen Martti

60 €
Rajakangas Jerkko
Rajakangas Rasmus
Rajakangas Viljami
Salonen Jari
Rahko Mika
Rahko Irene
Rahko Hanna
Manner Matti
Honka Esa
Hilke Pentti
Susi Jorma
Europaeus Jukka
Aaltonen Jyrki
Haukioja Keijo
TK-Service x 6
Lehtinen Marja
Norsu Oy
Rajala Jarmo ja Raili
Kasi Antti
Virtanen Juha & Felix
Heinonen Seppo
Sulonen Kirsti
Punta Juha x 1,6
Ei nimeä x 2

30 €
Moislahti Jonni
Rouvali Maria
Rouvali Leevi
Hokkanen Tytti
Palenius Tom x 2
Valkeejärvi Terhi x 2
Tasanen Juhani
Jolkkonen Ari
Inna Lauri
Mäkilä Markku
Mölsä Marina
Hörkkö Jari-Antti
Hakakoski Merja
Mattila Sanna
Törnroth Eira
Viljanen Tero
Pyykkö Jani
Koivisto Altti
Venho Riitta

 

Summa: 10.025 €

 

KIITOS!

#OranssiSydän2 #Loimu

Loimu_logo_vaaka_PMS144

Raision Loimu ry
Keonkatu 5, 21200 Raisio

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös