UUTISET
8.12. Tiikerit katkaisi Loimun voittoputken Raisiossa
Loimun voittoputki lentopallon Mestaruusliigassa jäi tällä kertaa viiden ottelun mittaiseksi, kun Kokkolan Tiikerit kävi Kerttulan liikuntahallissa kukistamassa isännät lukemin 0-3 (19-25, 21-25, 26-28). Ottelu oli osa Mestaruusliigan kokeilua pelata ilman rajatuomareita. Tuomaristo suoriutui illan rajatuomioista mallikkaasti eikä mitään kalapaliikkejakaan syntynyt.
Loimulla oli ottelussa vieraana Raision Lions Club ja lisäksi otteluisäntä LähiTapiola Varsinais-Suomen kanssa oli kutsuttu kaikki Raision terveysaseman työntekijät pulla-kahvien kera vieraaksi otteluun kiitokseksi arvokkaasta työstä näinä haastavina aikoina.
Isännät olivat valitettavasti vieraskoreita myös parketin puolella. Kahdessa ensimmäisessä erässä Tiikerit raapaisi erävoittoon riittäneen keulan erän puolivälin paikkeilla. Kerttulan yleisöä viihdytettiin välillä pitkillä taistelupalloilla, joiden päättämisessä Tiikerit oli Loimua tehokkaampi. Loimu sortui myös virheisiin ja teki kahdessa ensimmäisessä erässä omilla virheillään 18 pistettä vieraille, kun he taas antoivat isännille vain kahdeksan pistettä. Kolmannessa erässä Loimu pääsi vähän paremmin peliin kiinni ja saikin venytettyä ratkaisun jatkopalloille. Erävoittoa ei kuitenkaan isännille tällä kertaa irronnut.
Tiikerit oli läpi illan niskan päällä. Se pelasi omaa nopeaa ja perusvarmaa peliään erinomaisesti vastaanottaen, tehokkaasti hyökäten ja ankarasti puolustaen. Loimun lopulliseksi virheiden määräksi tuli kolmen erän ottelussa 25 pistettä, eli yhden erän verran. Uusi jenkkilibero Kyle Dagostino toi rauhallisuutta vastaanottoon ja puolustukseen, mutta samaan aikaan muilla osa-alueilla takkusi aiempia otteluita enemmän. Ottelun paras pistemies oli Ali Fazli 22 pisteellään. Tiikereistä ex-loimulainen Oskari Keskinen teki 16 pistettä.
- Tiikerit pelasi hyvän ottelun ja oli vaikea pelata heitä vastaan. Ei ole kyse siitä että me olisimme tehneet jotain huonosti, vaan he pelasivat tosi hyvin. He olivat erinomaisia vastaanotossa ja puolustamisessa ja he pysäyttivät meidän päähyökkääjät. Kyle oli hyvä. Hän toi tasapainoa vastaanottoomme ja kommunikoi ja ohjaa kentällä paljon, kehui Aitor Barreros Tiikereitä ja liberoaan.
Ottelun ProLibero oli Tiikereiden Ville Sihvonen. Parhaina pelaajina otteluisäntä LähiTapiola Varsinais-Suomi palkitsi Tiikereiltä passari Joska Förstin ja Loimulta yleispelaaja Kristaps Smitsin. Loimulla oli ottelussa vieraan Lions Club Raisio, joka palkitsi libero Kyle Dagostinon illan leijonana.
- Tuntuu hyvältä. Ensimmäinen ottelu muutamana kuukauteen ja oli mukava päästä taas pelaaman. Tämä on minulle hyvä mahdollisuus ja joukkue on hyvä. Joukkueeseen on ollut helppoa tulla sisään, kommentoi tuore loimulainen libero Kyle Dagostino.
Katso myös: Tilasto – Valokuvat –
Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua kommentoimassa liberot Ville Sihvonen ja Kyle Dagostino sekä päävalmentajat Mikko Keskisipilä ja Aitor Barreros. Katso tilaisuuden tallenne tästä.